Mainos
Death Stranding on vihdoin täällä monen vuoden odotuksen jälkeen. Mistä on kyse, ja onko peli kaiken odotuksen arvoinen?

Death Stranding -pelin polku sai alkunsa jo vuonna 2012, kun Konami otti Hideo Kojiman mukaan tekemään yhdeksättä pääsarjan peliä Silent Hill -pelisarjaan. Silent Hills -nimeä kantavan pelin oli tarkoitus olla Konamin, Kojiman ja kauhufantasiaelokuvista tutun ohjaaja Guillermo Del Toron yhteistyö. Vuonna 2014 Konami julkaisi Silent Hill P.T. -nimisen demopelin PS4:lle, joka sai kriitikoilta ja pelaajilta paljon kiitosta. P.T. eli Playable Teaser julkisti Kojiman ja Del Toron yhteistyön, sekä ilmoitti Norman Reeduksen hyppäävään näköisyydellään Silent Hills -pelin protagonistiksi.

Kojiman työstäessä Metal Gear Solid V: The Phantom Pain -peliä, meni Kojiman ja Konamin sukset ristiin niin pahasti, että herra otti lopputilin. Huhtikuussa 2015 Konami ilmoitti fanien suureksi pettymykseksi, että Silent Hills -peli päätyi romukoppaan, ja sen valmistaminen lopetettiin.

Mainos

Konami-episodin jälkeen Kojima perusti oman Kojima Productions -pelitalon. Tätä ennen samaa nimeä kantava pelifirma oli toiminut Konamin alla, mutta nyt Kojima teki siitä oman yksityisen pelisuunnittelufirmansa. Julkaisu aiheesta tapahtui 2015 joulukuussa.

Vuoden 2016 E3-messuilla Kojima Productions ilmoitti kehittävänsä Death Stranding -nimistä peliä. Tästä alkoi Kojimalle tuttuun tyyliin vuosia kestävä kiusoittelu pikku yksityiskohdilla. Ilmeisesti yhteistyö Del Toron ja Reeduksen kanssa oli sujunut sen verran mainiosti, tai sopimukset sitoivat heitä, että kumpainenkin herrasmies hyppäsi Kojiman mukaan myös Death Strandingin parissa. Nyt Death Stranding on vihdoin täällä.

Mitä hittoa täällä oikein tapahtuu?

Death Strandingin juoni on yksi niitä asioita, jotka on parempi kokea kuin lukea. Lisäksi juonta on todella hankala selittää, ja pelin pelaamisen jälkeenkin saattaa monttu alkaa keräämään kärpäsiä, kun suu roikkuu velttona ammollaan.

Asetelmana Death Strandingissä on maailma, jossa ihmiset ovat vetäytyneet koteihinsa, eivätkä ole juuri keneenkään yhteydessä. Ulkona oleva sade nopeuttaa ajan kulumista, ja sen jalkoihin jäävät vanhenevat ennätysvauhtia.

Sateen seassa liikkuu näkymättömiä hahmoja, jotka janoavat kontaktia elävien kanssa. Kuolema Death Strandingin maailmassa tarkoittaa kaikille ympärille oleville ongelmia, ja siksi ruumiit poltetaan mahdollisimman nopeasti. Tämän kaiken keskellä UCA, eli Amerikan yhdyskaupungit on menettyt presidenttinsä ja tavarankuljettaja Sam Bridgesin (Norman Reedus) on yhdistettävä koko UCA kytkemällä toisistaan kaukana olevat asutukset yhteiseen verkkoon. Sam Bridgesillä on etu muihin tavarankuljettajiin nähden; Sam on repatriaatti, joka aina kuolemansa jälkeen palaa takaisin kehoonsa.

– No huh, huh! Pakko istahtaa alas ja pohdiskella. Kivat maisemat tosin.

Saisiko nimen tuohon viivalle? Kiitos ja hyvää päivänjatkoa!

Death Stranding on, kuten Kojima sanoi, hyvin omanlaisensa peli. Pelin pääasiallinen toiminta on toimittaa paketteja pisteestä A pisteeseen B. Erikokoiset paketit menevät joko Samin reppuun, repun päälle tai kiinni hänen kehoonsa. Tavaravalikko tulee tutuksi, kun erikokoisia paketteja säätelee eri paikkoihin optimoidakseen painopistettä. Painopiste heilahtelee sitä enemmän, mitä enemmän paketteja on päällekkäin.

Maaston ollessa kaikkea muuta kuin leppoisaa polkua, hosuu ja heiluu Sam, kuin humalainen viikonlopun aamuyössä. Turvalleen lentäminen on enemmän fakta, kuin ennuste. Mahalaskussa paketit lentelevät pitkin pientareita ja Samin on kerättävä ne mukaansa. Jos Sam alkaa horjahtaa jompaan kumpaan suuntaan, on pelaajan liipasinnappeja käyttäen kiskaistava repusta korjatakseen tasapainon. Mekaniikka on yksinkertainen, mutta todella nerokas ja toimiva. Tasapainon korjailu, sekä tasapainoilu ylipäänsä, on myös tarinallinen metafora.

Kuulostaa ehkä tylsältä pakettipalvelusimulaattorilta, mutta Death Stranding ei todellakaan ole tylsä. Pakettien kuskaamisessa on pitkälti kyse ongelmanratkonnasta. Suorin reitti ei useimmiten ole turvallisin, sillä matkalla saattaa olla entisiä pakettikuskeja, MULEja, jotka haluavat Samin paketit.

Maasto ei myöskään ole helpoimmasta päästä. Vaikka pelissä myöhemmin pääsee ajelemaan prätkällä ja autolla, on useimmiten apostolinkyyti se paras ja turvallisin vaihtoehto pakettien kuskaamiseen. Välillä peli heittää kierrepallon munille ja pelaajalle iskee ihan hemmetinmoinen stressipiikki, kun sade yllättää. Nimittäin siellä sateen seassa väijyy ne pahimmat paskiaiset.

“Death stranding ei todellakaan ole tylsä”

Death Stranding etenee luvuittain ja pelimaailma on todella iso. Maastoa saa tarpoa ihan huolella. Horizon Zero Dawnista tuttu Decima-pelimoottori taikoo upeita näkymiä pelaajan eteen. Melkein minne vaan pääsee, kunhan tahtoa riittää. Eteneminen on suoraviivaisempaa, kuin mitä avoimen oloisesta pelimaailmasta voisi olettaa. Vaikka pelaaja löytäisi yllättävän asutuksen, on kommunikointi asutuksen kanssa mahdotonta, ilman pakettilähetystä.

UCA:n verkkoon yhdistetyillä asutuksilla on hyvät valikoimat pelaaja edistäviä toimintoja, ja stressaantunut pelaaja kiittää pienestä hengähdystauosta.

Perille vaikka perkeleitä sataisi

Sam palaa kuolemansa jälkeen takaisin kentälle, mikä on mainio asia, sillä kuolema odottelee kieli pitkänä joka nurkan takana. Sam voi tippua kalliolta, joutua vihollisten kaappaamaksi, tuhoutua jouduttuaan näkymättömien vihollisten armoille, kuolla rikkinäisten ajoneuvojen räjähdyksissä, tulla tapetuksi luodein, jäädä lumivyöryn alle, jne. Death Stranding on melko maukas coctail maaston luomaa stressiä ja maisemoiden seesteisyyttä.

Onneksi Samin kuskaamia paketteja voi myös käyttää aseena, esim heittämällä vihollista päin, mutta tämä vahingoittaa pakettia. Myöhemmin pelissä avautuu käytettäväksi myös aseita.

Death Stranding -asetelmaan liittyen vihollisten tappaminen on ongelma, joten parisataa kiloa selässä kuskaten on varauduttava piilottelemaan pusikoissa, tai kiertämään viholliset kaukaa. Kaikki tämä pakettien kanssa säätely, perille pääsy, reitin valinta, jne. on todella nautinnolista. Pelissä on satoja kuskaustehtäviä, joten ihan heti ei Death Strandingin parista pääse pois.

-Mikä hitto tuo on? -Vauva. Vauva tuubissa. -Aha.

Huumoria ja vakavaa sanomaa nykymaailmasta

Pelimaailman avautuessa myös tarinaa verhoava mysteeri alkaa pikku hiljaa avautua. Erilaiset hahmot jakavat omaa näkemystään Death Strandingin maailman tilasta, ja monella tapaa tämä lähes pohdiskeleva asenne heijastelee esseenomaisesti nykymaailman menoa.

Hideo Kojiman kotimaassa, Japanissa on huolestuttu siitä, että moni nuori ei enää halua pariutua tai lisääntyä, vaan viettävät mieluummin aikaa yksin kotona. Tämä näkyy pelissä hyvinkin vahvasti, vaikkakin viittellisesti.

Pelissä pitää myös kusta ja paskoa

Mukana on tuhti annos Kojimalle tyypillistä huumoria, josta voi nauttia mm. erikoisen suihkukohtauksen kera, tai Samin käydessä privaattihuoneessaan paskalla. Jöötipöllöä ulos puskiessaan Samin vessan seinään heijastuu melko etäännyttävä hologrammi. Samaiseen tilanteeseen viitataan myös myöhemmin pelissä, kun Sam saa tietyn prätkän alleen. Jos Metal Gear Solid -peleissä ollut huumori ei nappaa, eikä pohdiskeleva tarinankerronta, voi Death Stranding tuntua kiusalliselta kokemukselta paikka paikoin.

Jos sä tykkäät musta, niin mä tykkään susta

Tykkäykset ovat valuuttaa

Sam ei reissaa yksin, sillä mukana hänellä on BB, elikäs Bridge Baby. Kuoleman ja elämän välimaastossa toimiva, työkaluksi valmistettu vauva. BB osaa mekaanisen laitteen avulla kertoa millä suunnalla näkymättömiä vihollisia on. Joutuessaan stressin voittamaksi, lakkaa BB:kin toimimasta. Tässä tilanteessa Sam jää melko avuttomaksi. Parkuvaa BB:tä voi rauhallisen tilanteen tultua hyssytellä ja saada rauhoittumaan, ellei ole liian myöhäistä. Lisäksi BB nauttii hurjasta mutta turvallisesta menosta, ja palkitsee pelaajan tykkäyksellä.

Tykkäykset ovat Death Strandingin kokemuspisteet. Jokaisen pelaajan peli on omassa maailmassaan, mutta osa pelaajan tekemistä rakenteista vuotaa toisten pelaajien maailmoihin. Joissain tapauksissa pelissä rakennettavia rakennelmia, kuten teitä, on todella haastavaa tehdä yksin. Yhteistyöstä, avustavista kylteistä ja taakse jätetyistä tavaroista voi pelaaja tykätä ja tekemällä samoin omassa pelissään, voi saada tykkäyksiä muilta pelaajilta; Jos sä tykkäät musta, niin mä tykkään susta” Tykkäysmekaniikka on omituinen, toimiva, kiehtova ja koukuttava, sekä aivan selkeä viittaus nykyajan somekulttuuriin.

-Anteeksi, oletteko nähneet vauvaani?

Löytääkö Death Stranding perille?

Death Stranding on outolintu. Se on tarinallisesti jotain pasifismin ja hävityksen, yksinäisyyden ja yhteyden välimaastossa olevaa näennäisesti kosketeltavaa ajatusta.

Pelillisesti Death Stranding on kokemisen arvoinen, varsinkin jos tykkää käyttää aivojaan, turvallisen sosiaalinen tapa pelata kiinnostaa, eikä välitön tyydytys ole lähtökohta kaikelle toiminnalle. Death Stranding on ehdottomasti vuosien odotuksen arvoinen ja siitä kirjoittaisi vaikka kokonaisen kirjan. Parempi silti jättää se kokemus pelaajalle itselleen.

Suosittelen peliä lämpimästi ja toivon, ettei pelaaja tartu yhteenkään vinkkipalstaan. Mikään ongelma pelissä ei ole mahdoton ratkaista, ja jokaiseen ongelmaan löytyy useampi ratkaisu tapa. Lähde matkaan, tallo polkusi sinun näköiseksesi ja sukella syvälle Death Strandingin haikean upeaan maailmaan.

Pelin loppumisen jälkeen jäljelle jäi ontto kaiveleva aukko. Tätä haluaisi lisää, mutta on ehkä parempi, ettei peli saisi jatko-osaa. Pysyköön uniikkina kokemuksena. Kiitos ja tervetuloa takaisin Hideo Kojima!