Death Stranding jakoi kansaa, kuin eräskin Mosse laajoja vesialueita. Nyt samainen peli on saatavilla Death Stranding: Director’s Cut -versiona, karvanopilla, auton alle laitettavilla ledivaloilla ja huumoritorviäänellä varusteltuna, noin kuvainnollisesti siis.
Lyhyesti: Hideo Kojima (mm. Metal Gear -saaga) lähti lätkimään Konamilta. Hän perusti oman firmansa ja puski kupeistaan ulos sellaisen elämyksen, että toiset kyllästyivät kuoliaaksi, toiset taas tykkäsivät kuin hullu puuronkeittäjästä.
Nyt, koska elämme pandemia-aikaa, ja kaikki pelikehittäminen on -muka- niin kovin vaikeaa etänä (kyynel), on turboahdettujen uudelleen julkaisujen aika.
PS5 ja Xbox Series S/X eivät ole montaakaan uutta peliä. Rahaa on jostain tultava, joten kierrätellään viime sukupolven top-hitit pienellä kuorrutuksella. Ennen kuin lukija hyvä, tukehdut uunituoreeseen Texas-pullaasi, on hyvä muistaa, että esimerkiksi rakastettu Rockstar on lypsänyt pelaajan valuuttanisiä jo vuosikymmeniä.
Palataan asiaan. Tässä siis Death Strandingin alkuperäisen version arvio.
Ohjaajan versio
Hideo Kojima ei itse pidä tässä tapauksessa Director’s Cut – nimestä, sillä se viittaa vahvasti hänenkin rakastamiinsa elokuviin. Elokuvissa nimitys useimmiten tarkoittaa sitä, että ohjaaja on päässyt itse elokuvateatterijulkaisun jälkeen palauttamaan leikkauspöydältä milloin sensuurista, milloin tuottajista ja silloin tällöin ajanpuutteesta johtuneita poistettuja kohtauksia. Ohjaajan versio suomeksi vastaisi ehkä enemmän sitä, miksi Hideo haluaisi tästä Death Strandingin versiosta kutsuttavan. Englanniksi hän toivoisi sen nimen olevan Director’s Plus, jälkikäteen tehtyjen lisäysten vuoksi.
Tässä arviossa ei puututa siihen millainen peli on. Tämä arvio keskittyy siis lähinnä uusiin ominaisuuksiin ja parannuksiin, ja saattaa sisältää etu- sekä takaspoilereita.
Sama tarina
Sam kuskaa paketteja. Jokin ihme tappoi merenelävät, taivaalla leijuu kuolleita, ihmiset sulkeutuivat omiin koteihinsa ja vesisade vanhentaa. Perussettiä.
Peli on myös saanut kuulemma lisää tarinaosuuksia peliin. En löytänyt.
Konepellin alla
Pääasiallinen toimi Samilla on edelleen pakettien kuskaus. Director’s Cut -versio lisäilee Samille muutaman uuden keinon toimittaa paketteja. Esimerkiksi aiemmin vain horisonttiin häipännyt jalan kulkeva pakettidrooni voi nyt kipitellä Samin mukana, ja Sam voi hypätä myös droonin kyytiin. Sam voi myös ampua uudella pakettitykillä paketteja kauemmas, ja laukoa sitten manuaalisesti niiden laskuvarjot. Arsenaaliin on myös tullut uusia aseita, ja peliin on myös lisätty ampumarata ammuskelun ystäville.
Nämä ominaisuudet ovat valinnaisia, mutta kuka kävelisi, kun voi kulkea robotin päällä? Kuka rahtaisi paketteja vaikeita maastoja pitkin, kun ne voi vaan ampua eteenpäin? Kuka hiiviskelisi, kun voi vaan tussauttaa kaiken tuusan paskaksi?
Nämä lisäykset vievät jotain siitä kokemuksesta, mitä vaikeiden maastojen läpi paketin kuskaaminen toi mukanaan. Kun kaikesta tehdään vähän näyttävämpää, vähän iisimpää, niin onko tässä enää mitään pointtia?
Mukaan on ympätty myös ajorata ja kisa-auto, mutta se tuntuu lähinnä ”vielä yksi idea!” -tyyppiseltä lisäykseltä. Kuin heittäisi kilon juustoa kuivakakun päälle. Hyvää varmasti, mutta onko siinäkään mitään järkeä? Autokisailun loppuun asti viemällä saa kisa-auton myös rajatuilta radoilta Death Strandingin avoimeen maastoon ajettavaksi. Parempi olla asfaltit kunnossa, muuten siitä siististä menopelistä ole vittuakaan iloa.
Sama grafiikka?
Graafisella puolella peli on saanut silauksen parempaan sekä nopeammalla ruudunpäivityksellä, että paremmalla resolla. Lisäksi mukaan on tullut aivan upea ultrawide-kuvakulma, joka tosin ei ole natiivi ultrawide. 21:9-kuvasuhde toteutetaan lisäämällä palkit ruudun ylä- ja alareunaan. Kyse ei ole perinteisestä croppauksesta, jossa ylä- ja alapalkkien informaatio leikattaisiin pois. Ehei! Tässä versiossa kuvaa litistetään samassa suhteessa, ja ylijäävään ruututilaan on isketty vasemmalle ja oikealle lisää katselutilaa.
Lisäksi tämä komeus pyörii 60 kuvaa sekunnissa, joten jo pelkästään tämä ominaisuus on se, minkä takia Director’s Cutin suuntaan kannattaa nuuhkuttimensa suunnata.
Ultrawidella Hideo Kojiman elokuvamainen visio tulee entistä enemmän selväksi ja kokemus on syvä kuin Marinaadien hauta Hesen takana sijaitsevassa molokissa.
Voi nääs, nääs (päivitelläkö?)
Death Stranding: Director’s Cut on outolintu. Se tuskin pelastaa kaksinasettelua, jota tämä peli alunperin sai. Lisäämällä helpottavia ominaisuuksia peli ryöstää jotain omasta kokemuksestaan. Ponnisteluista tulee enemmän pikaruokamaisia ylläreitä kivalla extralelulla. Ei Ladasta tule paljoa siistimpi menopeli, vaikka sen katolle iskisi helikopterin propellit. Ei Porschekaan lennä kuuhun, vaikka siihen kuinka asentaisi vauhdikkaat maalit kylkeen ja jeesusteippaisi Nasan ylijäämärakettimoottorin sen olemattoman kokoiseen takaluukkuun.
Sen sijaan Ultrawide on tervetullut lisä, jonka olisi voinut hoitaa puhtaasti patchilla. Lopputulema on kuin tilaisi mega-aterian kahdella majoneesilla, sipulirenkailla, isoilla ranskalaisilla, pirtelöllä ja Zero-juomalla. Alunperin pelatessani ja arvioidessani alkuperäistä Death Strandingia olin täysin varma mielipiteestäni. Nyt olen itsekin kahden vaiheilla, en alkuperäisen, vaan tämän uuden version suhteen.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.