Eli Rothin remake alkuperäisestä Väkivallan vihollisesta kysyy, kuinka pitkälle olisit valmis menemään, saadaksesi perheellesi oikeutta. Onko Bruce Willisistä kivikasvoisen Charles Bronsonin manttelinperijäksi?
Paul Kerseyllä (Bruce Willis) menee ihan mukavasti. Hänellä on mukava perhe; vaimo Lucy (Elisabeth Shue) ja opiskelemaan lähdössä oleva tytär Jordan (Camila Moronne). Hän on lääkäri Chigagossa, töissä ensi-avussa, missä hän näkee joka päivä kasvavien väkivaltaisuuksien jäljet. Syntymäpäiväjuhlat ravintolassa perheen ja nuoremman veljensä Frankin (Vincent D’Onofrio) peruuntuvat, sillä Frank joutuu tuuraamaan sairaalaan. Tuurausvuorollaan Paul saa tietää, että ensiapuun on tuotu kaksi viimeistä henkilöä, jota hän ikinä toivoisi siellä kohtaavan. Paulin maailman murentuessa, hän toivoo saavansa oikeutta. Poliisin ollessa neuvoton ja poliisin seinien täyttyessä ratkaisemattomista rikoksista, Paul joutuu kohtaamaan kysymyksen; kuinka pitkälle olisit valmis menemään, saadaksesi perheellesi oikeutta?
One-linereita hurmeisten kohtaamisten keskellä
Death Wish on vuoden 1974 Väkivallan Vihollinen elokuvan uusintaversio. Alkuperäisessä kivikasvoinen Charles Bronson otti oikeuden omiin käsiinsä New Yorkissa. Tässä versiossa tapahtumat sijoittuvat Chigagoon, jota elokuva kutsuu murhspääkaupungiksi.
Eli Rothin Death Wish ilmestyi hieman kyseenalaiseen aikaan, sillä Yhdysvalloissa oli samaan aikaan tapahtunut jälleen järjettömiä aseväkivaltaisuuksia. Elokuvaa kritisoitiin aseväkivallan ihannoimisesta, mutta ohjaajan itsensä mielestä elokuvassa on kyse perheestä ja oikeudesta. Eli Rothilta kysyttäessä miksi elokuva tehtiin, hän tuumaili elokuvan teemojen olevan edelleen yhtä ajankohtaiset, kuin vuonna 1974 ilmestyneessä alkuperäisessä.
Death Wish tarinallisesti modernisoi tapahtumia, mutta pitää rakenteen melko lailla samanlaisena kuin alkuperäisessä. Elokuvan rytmitys on hieman erikoinen. Välillä Paul nyyhkii mennyttä, välillä taas laukoo one-linereita hurmeisten kohtaamisten keskellä.
Death Wish -elokuvan teema on hieman hakusessa, mutta välillä hilpeyttä herättelevät kostohetket tuntuvat voimaannuttavan katsojaa tässä nykyisessä maailmantilassa. Elokuvassa itsessäänkin keskustellaan useaan otteeseen siitä, erilaisten radio- ja tv-ohjelmien avulla, että onko omiin käsiin oikeuksien ottaminen hyvä vai huono asia. Kritiikkiä tarinassa annetaan nykytilanteelle väitteellä, että poliisi yleensä tulee paikalle, vasta kun rikos on jo tapahtunut, ja kansan turvaamista ei juurikaan tapahdu.
Erikoinen ja väkivaltainen tapaus
Death Wish jättää hieman hämmentävän tunnelman. Bruce Willis on mainio kivikasvoisena one-linereiden heittäjänä, mutta ontuu herkissä kohtauksissa. Hauskinta Brucella tuntui olevan juuri mielikuvituksellisissa kostohetkissä.
Musiikkivalinnat ovat myöskin melko erikoiset. Välillä mennään hempeissä herkkistunnelmissa, välissä pauhaa hard rock.
Kaiken kaikkiaan Death Wish on hyvää Bruce Willistä. Tuntuu, että siitä on jo aikaa, kun Bruce on viimeksi nähty pääroolissa, jossain varteenotettavassa pätkässä.
Elokuvasta jää hurmeisen väkivallan ihannointi, ja varsinkin autokorjaamokohtaus tuo elähdyttävästi mieleen Eli Rothin Hostel-puuhastelut. Tällaiset setit ovat Eli Rothin hyppysissä komeasti, mutta herkkyyden ja sielun tuskan ohjastelussa mies kompastelee. Death Wish tuntuu pitkälti tarinallisesti olevan vain väline, millä päästään melko tiivistunnelmaisiin ja hieman pahoinvointiakin aiheuttaviin väkivaltaisuuksiin. Hieman kierrolle mielelle Death Wish voi olla erittäinkin mainio ja hauska leffakokemus. Tosikot kiertäkööt kaukaa.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.