Doctor Strange in the Multiverse of Madness -arvostelu – Kepeää taikavälipalaa

Doctor Strange in the Multiverse of Madness tuo ohjaaja Sam Raimin jälleen Marvel-elokuvien pariin.

Evil Dead -elokuvista tuttu ohjaaja, Sam Raimi kehitti aikanaan Darkman-elokuvan, kun ei saanut oikeuksia The Shadowiin tai Batmaniin. Myöhemmin Raimi sai ohjattavakseen Spider-Man-trilogian, joista ensimmäiset kaksi ovat edelleen maukkaita ja kolmas edelleen hieman kiusallinen tapaus. Nyt Raimi saa näyttää kyntensä Marvel Cinematic Universen ensimmäisessä hieman kauhuvivahteisessa elokuvassa.

Doctor Strange in the Multiverse of Madness on jatkoa MCU:n tarinoille, sijoittuu neljänteen vaiheeseen. Se on tavallaan suoraa jatkoa sekä Doctor Strange -elokuvalle, Wandavision-sarjalle, Avengers: Endgame:lle, sekä jossain määrin Disney+:n What if..? -sarjalle.

Mistä on kyse?

Taikuuden mestari Tohtori Stephen Strange (Benedict Cumberbatch) raotti todellisuuksien välistä verhoa Spider-Man: No Way Home -elokuvassa. Tätä aiemmin hän sohlasi aikaulottuvuuden kanssa sekä Dormammua vastaan, että myöhemmin Thanosta vastaan ikku-pikku ikuisuussodassa. Strangella on ollut aiemmin hieman holtiton ote ulottuvuuksien suhteen ja sillä on seurauksensa.

Noituudessa ylivertainen Wanda Maximoff (Elizabeth Olsen) ei selvinnyt ikuisuussodasta, eikä Wandavisionin tapahtumista naarmuitta, joten hän on vetäytynyt kauas kaikista, yksinänsä maatilalle, omenalehdon keskelle.

Strange näkee unta, jossa oudossa ulottuvuudessa espanjaa puhuva versio hänestä juoksee karkuun hirviötä nuoren voimia omaavan America Chavezin (Xochitl Gomez) kanssa. Juuri kun paska on osumassa vahvasti tuulettimeen, Strange herää kotoa sängystään, ja painajainen alkaa.

Valintojen kanssa on elettävä

Doctor Strange in the Multiverse of Madness on pääasiassa popcorn-leffa, jonka sisään on ujutettu hieman tunnistettavia teemoja valinnoista, seuraksista ja niiden kanssa elämisestä.

Kuten monessa muussakin ulottuvuuksien tai aikamatkustuksen kanssa leikkivistä tarinoista, on tässäkin ajatus siitä, että jossain muualla olisi asiat paremmin jos asiat olisivat menneet eri tavalla.

Solmu keskellä lankapalloja

Elokuvan alkupuolella nähdään ehkäpä Strangen suurin menetys ja uhraus. Valitettavasti sen käsittelyyn ei juuri anneta aikaa, ei edes niissä hetkissä, kun nähdään asioiden olevan toisin. Sen lisäksi että asiat voisivat olla paremmin, elokuva näyttää myös sen, että asiat voisivat olla myös helvetisti paljon huonommin.

Synkistelyyn ei silti ole aikaa, sillä elokuva matkaa asemalta toiselle, kuin kaupunkijuna konsanaan.

Suurimman emotionaalisen panoksen elokuvassa nauttii Strangen sijaan elokuvan pääpahis. Tässäkin valitettavasti on kaksipiippuinen juttu; jos on katsonut elokuvaan johtavat elokuvat ja sarjat, tuntuu tarina tässä kohtaa jo nähdyltä. Jos taas ei ole katsonut aiempia ”osia” voi olla hieman hukassa multiversumin keskellä.

Elokuvan sijoittuminen MCU:n suurempaan kaavaan aukeaa ehkä vasta lopputekstien jälkeen, muuten tarina tuntuu hieman yhdentekevältä.

Jos on katsonut trailerit ja tietää Disneyn ostaneen Foxin, sekä mitä se tarkoittaa mahdollisesti MCU:n tulevaisuudessa, saattaa odottaa tältä elokuvalta enemmän kuin mihin panokset riittävät. Tuttuja kasvoja nähdään kyllä, mutta niiden vaikutuksella on paljon vähemmän vaikutusta, kuin esim Spider-man: No Way Homen tuttujen moikkailuilla.

Leffateatterissa vai kotona?

Kaikesta viihdyttävyydestä, toiminnasta ja efekteistä huolimatta Doctor Strange in the Multiverse of Madness tuntuu hieman MCU-leffojen B-elokuvalta. Syynsä voi olla myös Sam Raimin ohjaajan otteessa, joka tuntuu ikävä kyllä jämähtäneen sinne Drag me to Hellin ja Spider-Man -elokuvien 2000–2010 vaiheeseen. Nostalgian tunnetta Raimin faneille, vaikkakin lopputulosta leimaa hieman kulahtanut jälkimaku.

Doctor Strange 2 on näyttävä erilaisine tehostekikkailuineen, joiden eeppisin anti rajoittuu elokuvan ensimmäiselle kolmannekselle, sekä se sisältää huumoria, toimintaa ja niin paljon silmäniskuja Marvelin ja Raimin faneille, että silmään alkaa sattua. Lopputulos jättää silti pintapuolisuudessaan enemmän pikaruokamaisen fiiliksen.

Doctor Strange in the Multiverse of Madness on kevyttä taikavälipalaa, joka ei vie nälän kuin pieneksi hetkeksi.