Drive-ohjaaja teki The Division 2 -trailerin lyhytelokuvaversion – katso se tästä

Mainos
Ubisoft julkaisi Tom Clancy’s The Division 2 -toimintaroolipelistä elokuvaohjaaja Nicolas Winding Refnin (Drive) ohjaaman videotarinan.

Tom Clancy’s The Division 2 -toimintapelin taustatarinassa on kulunut seitsemän kuukautta siitä, kun tappava virus alkoi levitä New Yorkin kaupungissa. Tällä kertaa pelaajat löytävät itsensä Yhdysvaltojen pääkaupunki Washington D.C.:n ympäristöstä. Eletään ihmiskunnan suurinta kriisiä ja selviytymistaistelu on käynnissä. Kokeneina Division-toimijoina pelaajat ovat kansakunnan viimeinen toivo täydellisen anarkian ja kaaoksen edessä. Mikäli pääkaupunki menetetään, koko maa suistuu rosvojengien ja barbaarisesti alueita hallitsevien roistojen käsiin.

Massive Entertainmentin ja seitsemän muun pelistudion yhteistyössä kehittämä Tom Clancy’s The Division 2 on uusi askel avointen toimintaroolipelien tyylilajissa. The Division 2 jatkaa edeltäjänsä askeleista vieden avoimen pelimaailman toimintaa entistä pidemmälle. Luvassa onkin edellisosasta paranneltuja asioita, kattava suunnitelma kiehtovaan loppupeliin asti ja runsaasti merkityksellistä tekemistä eri pelaajatyypit mahdollisimman hyvin huomioiden.

Tom Clancy’s The Division 2 julkaistaan 15. maaliskuuta 2019 sekä Xbox One- ja PlayStation 4 -pelikonsoleille että pc-tietokoneille. Pelin ikäraja on 18 vuotta.

Mainos

Kurkkaa myös Respawnin toimituksen ensitunnelmat pelistä tästä:

Mainos