Mainos
Electronic Arts on kertonut, että Star Wars Jedi: Survivor on saanut erittäin vahvan alun.

Yhtiön tiistain vuosineljänneksen tulosjulkistuksessa yhtiö kertoi, että peli on saavuttanut miljoonia pelaajia sen jälkeen, kun se julkaistiin PS5:lle, Xbox Series X/S:lle ja PC:lle 28. huhtikuuta.

– Ensimmäisten viikkojen aikana miljoonat pelaajat ovat liittyneet Cal Kestisin ja BD-1:n kapinaan imperiumia vastaan. Teimme rohkean päätöksen siirtää titteliä kuudella viikolla antaaksemme tiimille mahdollisuuden päästä todella siihen pelilaatuun, jota he halusivat, EA:n toimitusjohtaja Andrew Wilson hehkutti aluksi.

Mainos

Wison kuitenkin veti tuloskatsauksessa myöhemmin myös jäitä hattuun ja totesi:

– On kuitenkin vielä hyvin aikaista. Peli on tainnut olla 11 päivää maailmalla, ja olemme erilaisessa markkinadynamiikassa, mutta sanoisin, että peli on kehittynyt hyvin vahvasti.

Star Wars Jedi: Survivor on saanut arvostelusivusto Metacriticissä arvosanat 86 (PS5), 85 (Xbox Series X/S) ja 79 (PC).

Vaikka jatko-osa julkaistiin kuuden viikon viiveellä hiomista varten, siinä oli huomattavan paljon ongelmia. Etenkin PC-versio oli teknisesti julkaisunsa aikana täysin keskeneräinen.

Mainos