Ensimmäinen Star Wars -leffa ilmestyi valkokankaille vuonna 1977. Vuonna 2016 vihdoinkin vastataan kysymykseen, miksi imperiumin tehokkaimmassa aseessa oli niin typerä suunnitteluvirhe.
Galen Erso (Mads Mikkelsen) on iskenyt hanskat tiskiin ja jättänyt kuolontähden suunnittelun sikseen. Orson Krennic (Ben Mendelsohn) saapuu imperiumin sotilaineen noutamaan Galenia, uhaten hänen perhettään. Galen viedään pois, mutta ennen sitä hän onnistuu lähettämään tyttärensä Jyn Erson (Felicity Jones).
Vuosien päästä Jyn lojuu vankilassa, josta kapinalliset saapuvat häntä noutamaan. Jyn saa tietää missä kuolontähden suunnitelmat ovat. Jyn päätyy vastentahtoisesti suorittamaan tehtävää, joka voi ratkaista koko galaksin kohtalon.
Rogue One: A Star Wars Story värittää uudelleen ennen Episodi 4:sta tapahtuneen kuolontähden suunnitelmien varastamisen.
Disneyn ostaessa Lucasfimiltä Star Warsin oikeudet, oli Disneyllä ajatuksena romuttaa oheismateriaalien kaanonisuus ja värittää itse elokuvien väliset ja oheiset tarinamahdollisuudet. Tosifanit saattavat hiukan kröhiä kurkkuun menneitä pullanmuruja tästä päätöksestä ja Rogue Onen tarinasta johtuen. Päätös maistuu kummasti raha edellä menemiseltä ja miksipä ei; näin Disney voi itse tuottaa sivutarinat ja niihin liittyvät oheiskrääsät.
Harmi kyllä Rogue One on keskinkertainen pläjäys. Hahmot tuntuvat melko pahvisilta ja etäisiltä, sekä koko stooria leimaa hieman Star Wars -indieleffan fiilis. Rahallahan tämäkin on toki tehty, mutta eeppisyys jää hyvin kaukaiseksi pääsaagaa ajatellen. Se kai on tarkoituskin, tarinan keskittyessä ns. tavallisiin kansalaisiin.
Elokuva toimii jonkinlaisena kapinallisten Guerilla-sotapätkänä ja mielestäni Forest Whitakerin hahmon nimi Saw Gerrera viittaakin erääseen hyvin tunnettuun kapinajohtajaan.
Whitakerin ja Donnie Yenin hahmot ovat överiyydessään tahattoman koomisia. Nämä hahmot ja muutamat tarinalliset ratkaisut tuottavat myötähäpeän tunnetta. Elokuvan kohderyhmä jää hieman epäselväksi.
Tarina etenee hyvää vauhtia, eikä tylsiä kohtia juuri ole. Silti hahmojen ohjauksessa ja tarinassa jäädään melko etäiselle tasolle ja tuntuu että tarinaa enemmän seuraa sivusta kuin kokee hahmojen mukana.
Maisemat ovat pääosin nättejä ja leffaa leimaa tummasävyisyys, joka korostuu 3D-versiossa. Pari vanhojen Star Warsien hahmoa on tuotu digitaalisesti takaisin ja toteutus jätti mielestäni toivomisen varaa.
Musiikki yrittää hakea jotain omaansa, samalla kun yrittää kuulua Star Warsin maailmaan. Lopputulos musiikin suhteen on melko epämääräinen ja tuntuu osin nopeilta ratkaisuilta.
Kaikesta kritiikistä huolimatta, suosittelen katsomaan elokuvan vaikka pelkästään yhden hahmon takia. Imperiumilta varastettu ja uudelleen ohjelmoitu äärimmäisen sarkastinen strategiadroidi K-2SO (Alan Tudyk, ääni) on toiminnaltaan ja repliikeiltään elokuvan ehdottomasti parasta antia. Jopa kyynisten kriitikoiden täyttämä sali repeili useasti K-2SO:n upeasti ajoitetuille sarkastisille kommenteille.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.