Ollakko vai ollakko jotain muuta? M. Night Shyamalanin tiivistunnelmaisessa trillerissä osien summa voi olla pelottavan paljon enemmän.
Casey Cooke (Anya Taylor-Joy) on luokkakaverinsa Clairen (Haley Lu Richardson) synttäreillä. Casey on erilainen kuin muut Clairen luokkakaverit; hän joutuu ongelmiin, huutaa opettajilleen, vetäytyy porukasta. Clairen isä lupaa viedä Caseyn kotiin, Caseyn kyydin peruunnuttua. Parkkipaikalla Clairen kikatellessa ystävänsä Marcian kanssa takapenkillä, huomaa pelkääjän paikalla oleva Casey kauhukseen kuskin paikalle istuvan oudon miehen.
M.Night Shyamalanin ohjaama ja käsikirjoittama Split on hyytävä trilleri kolmesta nuoresta tytöstä, jotka dissosiatiivisesta identiteettihäiriöstä kärsivän Kevinin (James McAvoy) yksi persoonista kidnappaa. Elokuvassa mainitaan Kevinillä olevan 23. persoonaa, mutta elokuvan aikana nähdään niistä vain kourallinen.
McAvoy on loistava Kevininä ja hänen monina erilaisina persooninaan. Välillä Split-leffaa katsellessa tulee sellainen fiilis että leffa on olemassa esitelläkseen McAvoyn näyttelijäntaitoja. Onneksi McAvoy on sen verran hyvä rooleissaan, että tämän persoonallisuusmuutoksiaa katsoo mielellään parin tunnin verran.
Anya Taylor-Joy naispääosassa Caseyna on karismaattinen ja uskottava. Marcian ja Clairen roolit jäävät vähän valjuiksi, mutta onneksi hahmojen yksiulotteisuudesta huolimatta eivät Marcia ja Claire tunnu pahvisilta. Parhaimpia hetkiä elokuvassa ovat Hedwig-persoonan ja Caseyn yhteiset hetket.
”M. Night Shyamalanin edellisten leffojen ikävän jälkimaun jälkeen Split tuntuu hyvältä”
Käsikirjoitukseen on mahdutettu paljon elementtejä, jotka lopulta nivoutuvat yhteen. Rytmitys tuntuu välillä hieman laahaavan, mutta onneksi vain harvoin. Jännitettä Split tarjoaa kyllä hyvinkin paljon.
Split-leffassa jonkin sortin kantavana ajatuksena on se, että multipersoonaiset voisivat mahdollisesti olla ns. seuraava askel, ja välillä pohdiskelu menee melkoisin sfääreihin. Ei kannata liian ryppyotsaisesti elokuvan tarinaa tulkita, vaan mieluummin kannattaa astua tähän hitaasti nousevaan vuoristorataan ilman ennakkoasenteita.
Kuvaustyyli on elokuvaksi välillä jopa arkinen, onneksi mukaan mahtuu myös paljon nyansseja esille tuovia lähikuvia. Elokuvan miljöö itsessään on metafora Kevinin sisäisestä elämästä.
M.Night Shyamalanin muutaman viimeisimmän leffan ikävän jälkimaun jälkeen Split tuntuu hyvältä. Leffan ajan odottelee miehen elokuvista tuttua twistiä ja tuleehan sieltä sellainen, jopa melko odottamaton. Faneille suosittelen lämpimästi ja uusille tulokkaille taitaa leffan jälkeen mennä Shyamalanin leffat katselemukseen. Welcome back, Mr. Shyamalan!
