Epic Games on määrännyt kehittäjiään siirtymään tekoälypainotteiseen pelinkehitykseen Disney-yhteistyönä tehtävässä, toistaiseksi julkistamattomassa ammuntapelissä, kertoo Bloomberg. Sisäisen viestin mukaan pelin taide tuotettaisiin jatkossa kokonaan tekoälytyökaluilla, ja tavoitteena olisi luopua käsin kirjoitetusta koodista.
Epicin ja Disneyn yhteispeliin on määrä sisältyä Marvelin ja Star Warsin hahmoja. Disney sijoitti Epiciin 1,5 miljardia dollaria vuonna 2024. Bloombergin mukaan pelin kehitys on edennyt odotettua hitaammin, sillä Epic arvioi tarvittavan henkilöstön määrän väärin.
Viime viikolla kehittäjille kerrottiin, että tuotannossa otetaan käyttöön tekoälylähtöinen toimintamalli, jossa hyödynnetään muun muassa Anthropicin Claude-tekoälyä. Ihmiset ohjaisivat ja valvoisivat tekoälyn tekemää työtä.
Bloombergin haastattelemien lähteiden mukaan ilmoitus hämmästytti osaa kehittäjistä. Videopuhelussa jotkut vitsailivat siitä, pitäisikö tekoälyä pyytää korjaamaan itse tuottamansa virheet.
Epicin edustaja kommentoi asiaa seuraavasti:
– Otamme käyttöön tekoälyn vauhdittaman kehityksen. Sitä johtavat Epicin kehittäjät, jotka vastaavat kaiken tekemämme työn visiosta ja luovasta suunnasta.
Toimitusjohtaja Tim Sweeney vahvisti maanantaina viestipalvelussa, että yhtiössä on käynnissä suuri suunnanmuutos. Kehittäjiä siirretään uusiin tehtäviin, jotta tekoäly voisi nopeuttaa työtä mahdollisimman paljon.
– Tavoitteena ei ole tehdä samoja asioita pienemmällä henkilöstöllä, vaan antaa kaikille mahdollisuus rakentaa enemmän ja parempia asioita sekä tuoda hyödyt kaikkien Unreal Engineä käyttävien tiimien ulottuville, Sweeney kirjoitti.
Tekoälyn käyttö pelialalla jakaa mielipiteitä muun muassa tekijänoikeuksiin ja tuotosten laatuun liittyvien huolten vuoksi. Epic on kuitenkin tukenut teknologiaa jo aiemminkin. Kesäkuussa 2026 yhtiö kertoi integroivansa Unreal Engine 6 -pelimoottoriin tekoälymalleja, kuten Clauden ja Geminin. Tavoitteena on vähentää rutiininomaista työtä ja antaa kehittäjille enemmän aikaa pelien luoviin ja teknisiin tehtäviin.

