Mainos
Sonyn Lontoon studiosta pamahtaa. Tällä kertaa interaktiivisen elokuvan muodossa, koska se on enemmän kuin peli.

Alusta loppuun asti näytelty jännäri nimeltä Erica tarjoaa pariksi tunniksi kivaa iltapuhdetta, vaikka oman sydänkäpysen kanssa vilttiin kääriytyneinä, kynttilän valossa kamomillateet höyryävänä muumimukeissa ja veijoissa hyggeillen.

Mainos

Parempi puhelimella kuin peliohjaimella

Pääosaa, Ericaa näyttelee Holly Earl. Erican molemmat vanhemmat on poistettu päiviltä, eikä murhaajaa ei löydy. Klassista kamaa, jossa juonteenkäänteet arvailee jo aikaisessa, mutta ei se mitään. Tarinan lopputulokseen voi itse vaikuttaa DualShockin kosketuslevyllä – jota on muuten painajaismaista operoida – tai käyttää sitä Tinderin raiskaamaa älyluuriasi, joista jälkimmäistä kriitikko suosittaa.

Erican ”kuin peura ajovaloissa” -katse pysyy loppuun asti ja käy pidemmän päälle puuduttavaksi, varsinkin alussa. Kun tarina etenee paikoin hyvinkin jännäksi, saa katse kunniaa, eikä se enää haittaa. Näyttelijät ovat amattilaisia ja hoitavat työnsä loppuun asti kuten pitääkin. Gringe-mittari värähtelee vain ajoittain.

Postista kättä päivää!

Tarinan päälavaa esittää Erican vanhempien vanha duunimesta, Delphi House, joka toimii hoitokotina. Se näyttää hyvin rikkaalta ja yksityiseltä, eikä ole mikään Esperi. Tässä kohteessa on tietenkin se pimeä puoli, mutta sitä nyt on turha spoilailla. Katsokaa ja kokekaa itse. Ei maksa paljoa.

Valintojen maailma

Valintoja tulee ruutuun riittävästi, ja Erican hipelöimiä esineitä voi aktivoida kosketusnäyttöä hivellen. Interaktiivisuus on hyvin saumatonta, mutta kohdissa joissa pitää olla nopea ja aikarajan sisällä tehdä valinta, on DualShockin touchpadi harjaantumattomalle käyttäjälle liian ärhäkkä. Haluamaansa vaihtoehtoa ei aina yksinkertaisesti pysty valitsemaan kun kursori lentää minne sattuu, valiten väärän tien. Siksi suositan edelleen älypuhelimen käyttöä.

Esineitä pitää itse käyttää

Kannattaako ostaa?

Jos elokuvat, interaktiiviset sellaiset kiinnostavat kannattaa tämä katsastaa ehdottomasti. Erica on Full motion video (FMV) -genren tämän hetken kärkivalinta.

Mainos