Mainos
Kieltolait on jo aikaa sitten todettu toimimattomaksi, mutta nettipeleissä banni on aina banni, eikä sitä halua kohdalleen kukaan. Eikä varsinkaan silloin, kun pelikieltoon joutuminen tarkoittaa pahimmillaan satojentuhansien eurojen palkintorahojen menettämistä.

Elektroninen urheilu eli eSports on jatkuvasti lähempänä perinteistä urheilua kilpailun, palkintorahojen ja julkisuuden suhteen. Tämä on tietysti lajin ystävien kannalta todella hyvä kehityssuunta, sillä näin pienemmillekin peleille ja turnauksille saadaan varmasti aina paljon seuraajia. Suuremmat ovat vetäneet isoja katsojajoukkoja jo pitkään.

Nyt eSports on kuitenkin ottanut hieman kyseenalaisen askeleen kohti oikean urheilun ongelmia. Lajin kattojärjestö Esports Integrity Coalition (ESIC) teki hiljattain kovan ratkaisun ja bannasi kaksi Dota 2 -turnauksessa huijaukseen sortunutta pelaajaa. Kyseessä ei ollut mikään muutaman viikon mittainen pikkuhuili, sillä langenneet herrasmiehet Kuzmenko ja Morozov saavat katsella pelejä sivusta kahden vuoden ajan.

Kuvituskuva.

Valitse pelisivustosi oikein lyödessäsi vetoa eSportsista

Vaikka pelaajat eivät huijaisikaan, niin petoksia tai väärinkäytöksiä voi silti aina tapahtua, jos pelaat väärässä paikassa. Epäluotettava pelisivusto saattaa jättää esimerkiksi tietoturvasi turhan vähälle huomiolle, jolloin lähettämäsi tiedot ovat hakkereiden ulottuvilla.  Jos haluat varmistaa pelaavasi turvallisella Esports-sivustolla, ota avuksesi kantacasino.com in tiimi, joka pitää sivuston lukijat ajan tasalla huijauksista ja petoksista kaikilla pelimaailman osa-alueilla.

Mainos

Esports-kohteissa huijaamista pelätään luonnollisestikin hieman perusurheilukohteita tai kasinopelejä enemmän, mutta kuten sanottua, nyt huijaaminen on vaikeutunut myös elektronisen urheilun saralla. Tästä kertoo myös jatkuvasti lisääntynyt yhteistyö nettikasinoalan tärkeimpien viranomaisten, kuten UK Gambling Commissionin ja Malta Gaming Authorityn kanssa. ESIC jatkaa edelleen työtään sen eteen, että Esports saadaan entistä vahvemmin mukaan jo vahvasti säännellyille uhkapelimarkkinoille.

Mistä bannikohussa on kyse, ja miten huijaus paljastui?

Tästä huijaustapauksesta tiedetään kohtalaisen vähän, vaikka ESIC onkin jo ehtinyt asiaa kommentoimaan julkisuudessa. Varsinaisia faktoja annettiin vain sen verran, että otteluita yritettiin järjestää vuoden 2017 syyskuussa pelatussa Uprise Champions Cupissa. Tarkemmin sanottuna petosyritys nähtiin UCC:n Euroopan karsinnoissa, joissa huijareiden edustama joukkue kohtasi Yellow Submarine -nimellä tunnetun joukkueen.

Huijauksen paljastaminen Esportsissa onnistuu helpoimmin datavertailua hyödyntämällä, ja näin toimittiin tässäkin tapauksessa. Vertailussa käytettiin hyödyksi Sportsradar-nimistä firmaa, joka on maailman johtavia yrityksiä urheilutilastoinnin saralla. Lisäksi mukaan otetaan Esports-vedonlyönnin kertoimet. Kuten vedonlyöntiä harrastavat tietävät, niistä on helpohko nähdä, mikäli jotain hämärää on tekeillä.

Kuvituskuva.

Rikos, rangaistus ja ennaltaehkäisy

Huijareiksi kostautuneet Leonid Kuzmenko ja Dmitri Morozov saivat siis otteluiden fiksaamisesta mojovan tuomion – 2 vuotta – joka astuu voimaan välittömästi. Tuomio pituus vetää vertoja urheilumaailman doping-tapauksille. Suomalaiset varmasti muistavat erityisen hyvin Roman Eremenkon käryn, josta napsahti samanlainen 2 vuoden kakku. Olisiko Romalla tässä paikka lähteä mukaan Esports-piireihin vaikka uuden FIFA-pelin tai NHL 18:n parissa – tai TsSKA Moskovalla napata riveihinsä topparipari Kuzmenko – Morozov ennennäkemättömässä lajien välisessä pelaajasiirrossa?

Noh, leikki sikseen. On hyvä juttu, että myös Esportsin puolella ymmärretään rangaistuksen tärkeys. Vaikka suurin osa pelaajista pelaakin pelejä täysin rehellisesti ja huijausta harkitsematta, on mukana aina joitakin mätiä omenoita, jotka haluavat kokeilla onneaan. Jos rangaistukset ovat lieviä, pienenee näiden epärehellisten pelaajien kynnys otteluiden järjestämiseen.

Jokainen paljastunut tapaus myös opettaa. ESIC:n edustaja Ian Smith oli itsevarma sen suhteen, että tulevat rikkomukset tulevat ESIC:n tietoon välittömästi. ”En usko pelaajien vielä ymmärtävän, kuinka suurella todennäköisyydellä saamme seuraavat yrittäjät nyt kiinni”, hän totesi. ESIC on aloittanut myös turnausjärjestäjien valistamisen, jotta ongelma saadaan kitkettyä hyvissä ajoin. Toivotaan, että ennaltaehkäisy toimii, ja elektroninen urheilu pysyy puhtaana.

Mainos