Mainos

Maistuisiko erä Goflia hymyn kera? Everybody’s Golf vie rypyt otsalta ja tarjoilee golfia massoille.

Everybody’s Golf on 12. osa tai versio kyseisessä pelisarjassa. Kehittäjinä tässä versiossa toimivat Clap Hanz ja SIE Japan Studio ja julkaisijana on luonnollisesti Sony Interactive Entertainment.

Everybody’s Golfissa pelaaja on uusi tulokas saarella, joka lähtee pelaamaan herrasmiesten ”urheilua”, Golfia.

Mainos

Everybody’s Golf edustaa arcade-henkistä golfia. Meininki on huumorilla höystettyä, eikä perinteisempien Golf-simujen ryppyotsaisuudesta ole tietoakaan. Lyönnit tapahtuvat kolmen-naksun meiningillä: ensimmäinen käynnistää lyönnin, toinen valitsee liukurilta voiman ja kolmas toivon mukaan osuu tavoitealueeseen. Lyöntiä pääsee treenaamaan pelin latausruutuje aikana, alhaalla näkyvällä testiliukurilla.

Peli pyrkii tuomaan Golfin massoille, ja onnistuukin siinä ihan kohtalaisen hyvin. Oman hahmonsa voi muokata melko ekstensiivisesti hahmoeditorilla, ja uusia käytettäviä romppeita avautuu pelaamisen myötä.

Erilaiset vastustajat käyttäytyvät hieman eri tavalla, mutta pääasiassa Golfia, vastustajista huolimatta, pelataan itseään vastaan. Hahmokehitystä tapahtuu myös pelin myötä. Mitä enemmän onnistuneita asioita tietyllä mailalla, sitä paremmaksi sen mailaluokan mailat kehittyy. Eli joko kannattaa spesialisoitua vain tiettyihin mailoihin, tai kehittää kaikkia tasaisesti.

”Peli pyrkii tuomaan Golfin massoille, ja onnistuukin siinä ihan kohtalaisen hyvin”

Hahmokehitys lisää mielenkiintoa, mutta tuo online matseihin usein sen elementin, että aloitteleva pelaaja saattaa saada melko kokeneen pelaajan vastaansa, ja täten todennäköisyydet on valmiiksi keikautettu vahvemman suuntaan. Hahmon voi tehdä lähes minkä kokoiseksi tahansa: pitkästä tappiin, paksusta laiheliiniksi. Hahmoja voittaessa kisoissa, saa mahdollisuuden kopioida hahmon yleisilmeen itselleen.

Moninpelissä juostaan tai ajellaan golf-autolla jonkin sortin vapaalla kentällä, missä pääsee pelaamaan reikiä tiiaus pisteelle saavuttuaan. Matkan varrella voi kisailla golf-autolla, keräillä kolikoita ynnä muuta.

Grafiikat ovat sitä japanilaista keskisöpöä luokkaa. Toiset tykkää, toisia naurattaa ja jotkut eivät vaan kestä aasialaista väri-iloittelua, ainakaan golfissa. Jos kuuluu ärsyyntyjiin, niin kannattaa katsoa ensin demo, ennen kuin päättää mahdollisesti tulevan migreeninsä puolesta.

Pelin musiikki tarjoilee modernien matalan kynnyksen arcadepelien meininkiä, ja onneksi musa ei pääse sinällään ärsyttämään. Äänet ovat maltillisia animehenkisiä kilahduksia ja vingahduksia.

Everybody’s Golf sopii kenelle vaan, joka haluaa silloin tällöin paukuttaa hieman Golfia hyvässä hengessä, ja kehitellä hahmoaan. Pidemmät sessiot saattavat alkaa toistaa itseään, joten peliä kannattaakin pelata lyhyempiä settejä kerrallaan. Pelattavuus on helppoa, ja sisältää tarpeeksi erilaisia optioita, jotta yksinkertaisuuden alle saadaan myös luovuutta lyönteihin.

Everybody’s Golf tekee sen, mihin pyrkiikin, se pyyhkii golf-rypyt otsilta ja tuo tarpeeksi pro meiningin, unohtamatta hauskuutta.

Mainos