Mainos
Giants Software ilahduttaa jälleen kaikkia maanviljelyksestä innostuneita uusimmalla ja kauneimmalla Farming Simulator 22 -pelillään. Miltä jyvän jemmaaminen tällä kertaa maistuu?

Farming Simulator 15 oli aikoinaan käänteentekevä maanviljelysimulaattori, joka räjäytti maajussipelaamisen buumin. Pelaajaa ei ohjeistettu – eikä edelleenkään ohjeisteta mitenkään, joten kaikki maatilan hommat on joko osattava tai on opeteltava kantapään kautta.

Pelisarja on sittemmin nauttinut järjetöntä suosiota etenkin Saksassa, Yhdysvalloissa ja täällä Suomessa. Peli kun sopii myös aivan pienien lasten katseltavaksi – mutta ilman lukutaitoa ja bisnespäätä sitä on haastava pelata.

Mainos

Uusin osa parantaa jälleen osa-alueilla, jotka on aikaisemmin tehty modeilla. Nyt mukana on natiivi ympärivuotinen kierto ja siihen liittyvät haasteet mm. lumen luonti.

Kolme uutta karttaa ja vuosikierron haasteet

Farming Simulator 22 tarjoillee heti pelin alussa kolme täysin uutta maatilaa, jonne pelaaja voi perustaa oman maatilabisneksensä. Vauhtiin pääsee 100 kilon alkupääomalla tai täysin nollista, kivet vähissä. Tuttuun tapaan. Maatilat ovat Yhdysvalloissa, Italiassa ja Sveitsissä – tai ainakin niiden oloisilla johdannaisilla. Eri mantereilla voi viljellä eri kasveja aina ohrasta viinirypäleihin, vuosilämpötilasta riippuen. Talvi kun tekee omat hallansa kasveille esimerkiksi pohjoisemmilla kartoilla.

Naama minttiin!

Pelaaja voi nyt myös muokata omasta hahmostaan aiempaa tarkemmin juuri sellaisen maajussin tai -justiinan kuin itse haluaa. Naamavaihtoehdot ovat varsin nuoria äänekkäimmistä ihmisroduista, mutta tukkatyylejä on sentään hieman laajemmin. Myös viiksi- ja partamuodilla sekä karvojen väristä saa nopeasti aikaiseksi myös ukkimaisen isännän.

Vaatevalikoimaa löytyy kokopuvuista yksittäisiin asuihin kumihanskoista nopeisiin laseihin. Tarjolla on merkkihaalareita, cowboy-setti ja mehiläishoitajan asu. Vain kaljamaha puuttuu, josta suuri miinus, sillä en muista itse koskaan nähneeni hoikkaa ja treenattua maanviljelijää. Osoittakaa minun mielikuvani somekommenteissa vääräksi.

FS22:n hahmon muokkain on aiempaa laajempi ja hauskempi. Yllä olevalla Pikainen vilkaisu -videolla editoria näytetään tarkemmin.

Apunaan työmailla pelaajalla on valtava joukko erilaisia raktoreita, puimureita, kurottajia ja muita tuttuja välineitä aiemmistakin peleistä. Mukana on tietenkin aivan uusia merkkejä ja työkonemalleja. Metsäkoneita suomalaisen Ponssen muodossa ei myöskään ole unohdettu, joten tukki-innostuneillekin löytyy vaihtoehto, jos puiminen ei kiinnosta vit&*%kaan. Eläimet ovat niin ikään mukana, joten lantaa voi käydä jälleen kippaamassa kaupungin keskuskadulle ihan kostoksi.

Pelillisesti identtinen edellisen kanssa

Pelillisesti Farming Simulator 22 on täysin identtinen edellisten osien kanssa. Varsinaisesti uutta ei tarvitse opetella. Fysiikka- ja grafiikkamoottorit ovat tuttuja edellisestä, eli niidenkään osalta ei ole tarjolla uutta. Uutta on natiivi ymprivuotinen kalenteri, joka tuo mukanaan talvella lumen ja pakkasen. Lohkolämppäreitä ja ikkuoiden skrapaamista ei ole simuloitu, mutta lumikasat on luotava auraa käyttäen. Suurin vaikutus talvella on kasvattamisen suhteen.

Traktorit, trukit ja kurottajat käyttäytyvät kuin aiemminkin, tällä kertaa vain opastimet ovat suomeksi, joka helpottaa varsinkin nuorempia pelaajia.

Kannattaako ostaa?

Farming Simulator 22 tarjoaa taas kerran tekemistä aivan loputtomasti. Koko ajan jotain on tekeillä ja jossain pitää olla heti edellisen työn päätyttyä. Lampailla on nälkä ja ruis mätänee pellolla. Rahat loppuvat ja John Deeren vuokra juoksee. Koko ajan pitää olla juoksemassa pää kolmantena jalkana. Ja se on hyvä!

Lisäksi Farming Simulator 22 tukee jälleen avoimesti modeja, joten pelattavalle ei ole näkyvissä loppua. Modiyhteisö on ollut FS-pelien suola aina ja uutta hauskaa sopii jälleen odotettavan, jahka peli tulee kaikkien saataville. Tätä kirjoitettaessa peli ei vielä ollut julkinen, joten modejakaan ei ollut saatavilla.

Farming Simulator 22 on pelisarjan faneille erinomainen pakkohankinta, sillä slow food -pelattavaa on jälleen tyrkyllä vuosiksi. Ja kyllä, tämä on jälleen kerran kaikkien odotusten vastaisesti pahuksen kivaa ja koukuttavaa.

Mainos