Mainos
GIANTS Softwaren julkaisema Farming Simulator 22 -maatalouspeli antaa pelaajalle entistä monipuolisemmat työkalut maaperän koulintaan ja pelihahmon räätälöintiin.

Vaikka lukemattomat työkoneet, ajoneuvot ja monipuoliset viljelykasvit tarjoavat paljon puuhastelua ja kiinnostavaa tekemistä pelaajalle, virtuaalisen maanviljelyn voi viedä entistäkin pidemmälle uusin ominaisuuksin.

Maaperän muokkaamiseen peli tarjoaa kolme erilaista tapaa. Näitä ovat kuorikkeen käyttäminen, kivien poistaminen ja maaperän lanaaminen.

Mainos

Kuorikkeella voidaan paitsi siistiä erilaisten kasvien kasvualustaa, myös siistiä ympäristöä esteettisistä syistä. Samoin tuoreen vastaleikatun nurmen käyttö maaperän parantamiseen on yksi uusista työtavoista.

Maaperässä voi olla myös isoja kiviä, jotka saattavat vahingoittaa työkoneita, mikäli niiden yli ajetaan huolimattomasti erilaisilla työkoneilla. Pienemmät kivet voi poimia käsivoimin, mutta isompiin lohkareisiin tarvitaan työkoneita. Osa kivistä voidaan myös peittää lanaamalla, jolloin maaperää voidaan muutenkin tasata paremmin. Tästä on sekä visuaalista iloa että helpotusta oman maatilan hoidossa. Parempilaatuinen maaperä myös tuottaa paremmin satoa.

Hahmojen räätälöinti ja työkalut

Oman maatilan ja sen olosuhteiden lisäksi pelissä on nyt entistä paremmat ominaisuudet oman pelihahmon räätälöintiin. Hahmon vaatetusta, hiuksia ja kasvojen karvoitusta on mahdollista muokata entistä yksityiskohtaisemmin. Pelaaja voi muun muassa valita pelihahmonsa käsineet, päähineet, silmälasit ja muut asusteet vaatteiden ohella.

Mukana on kattava valikoima oikean maailman vaatemerkkejä, jotka täydentävät maatalouskokemuksen yksityiskohtaisella tavalla. Mukana olevia alan vaatemerkkejä ovat muun muassa työkonemerkeistä tutut John Deere, Case IH, CLAAS, Fendt, Massey Ferguson ja Valtra. Näiden lisäksi vaihtoehtoja ovat alan ammattibrändit, kuten ELTEN ja Engelbert Strauss, joilta löytyy kattava valikoima korkeatasoisia työvaatteita.

Farming Simulator 22 on uusiutunut maanviljelysimulaatio, joka tuo mukanaan uusina viljelykasveina viinirypäleet, oliivit ja durran. Uudet viljelykasvit vaativat erikoishuomiota ja näitä varten on ostettavissa myös omia työkoneita.

Farming Simulator 22 uusiutuu myös uusien pelikarttojen myötä. Peli sisältää kaksi uutta pelialuetta sekä uusitun Erlengratin vuoristoalueen. Yhdysvaltojen keskilännestä innoituksensa saanut Elmcreek on täynnä avaria peltoja ja aukeita, joihin pelaaja voi perustaa oman maatilansa. Virtuaalimaanviljelijät voivat suunnitella ja määrittää monenlaisia ja eri kokoisia peltoja alueelleen aitoon keskilännen tyyliin.

Farming Simulator 22 julkaistaan sekä PlayStation 5-, Xbox Series X|S-, PlayStation 4- ja Xbox One -pelikonsoleille että pc- ja Mac-tietokoneille 22. marraskuuta 2021.

Mainos