Final Fantasy VII Rebirth on FF7-uudelleenvisiointitrilogian keskimmäinen osa. Kohti viimeistä osaa rakentava Rebirth ottaa ilon irti vapaudestaan.
Voit myös kuunnella arvostelun audioversiona tästä:
Sephiroth kuiskuttelee Cloudin korvaan käärmeenkieli lipoen ”tapoin Tifan, kenen kanssa luulet keskustelevasi?”, Cloudin tuijottaessa Tifaa. Tätä mysteeriä ratkotaan Rebirthissä, vai ratkotaanko?
Final Fantasy VII Rebirth jatkaa suoraan siitä, mihin Final Fantasy VII Remake päättyi.
Tämä toiminnalliseksi roolipeliksi uudelleenvisioitu Final Fantasy VII -tarina on alkuperäisen vuonna 1997 ilmestyneen pelin kolmesta levystä suurinpiirtein kakkoslevyn sisältö.
Siinä missä Remake pyöri lähinnä metallipizza-Midgarissa, alkaa Rebirth tarinansa Midgarin ulkopuolelta. Mystisiä asioita tapahtuu, jotka saavat alkuperäisen pelin pelanneet rapsuttelemaan päätään kuumeisesti ja muut rapsuttelemaan persettään hämmennyksen varassa. Rebirth sekoittelee tarinallisesti pakkaa ja heittää konnankoukkuja sinne tänne, niin että heikompia hirvittää kurvissa.
Matkalla maailman reunalle
Ex-soldier Cloud kumppaneineen pyrkivät pysäyttämään Sephirothin, joka haluaa tuhota kaiken ja hallita väitetyn verenperintönsä oikeuttamana. Sephirothia on vaikea pysäyttää, sillä kukaan ei tiedä missä hän on ja samaan aikaan hän on kaikkialla. Kaikki tämä kiristää entisestään Cloudin pääkoppaa, joka päivä päivältä vaikuttaa yhä vähemmän olevan itsensä.
Villi, vapaa ja valmis minipeleihin
Final Fantasy VII Rebirth hioo entisestään Remakesta tuttua taistelutyyliä lisäten mukaan kumppanien kanssa toteutettavia Synergia-hyökkäyksiä ja taitoja. Taistelussa on hyvää haastetta helpoimmallakin tasolla. Jalostus on tehnyt hyvää taistelulle ja se tuntuu entistä osallistavammalta.
Uusilla Folio-nimisillä taitopuilla pääsee hahmoille avaamaan lisää Synergia- ja muita taitoja, sekä parantelemaan kevyesti joitain hahmojen taisteluominaisuuksia. Loppujen lopuksi kyse on enemmän pienestä hienosäädöstä kuin min-max-kikkailijoiden unelmabuffetista.
Rebirth avaa pelimaailma Remakeen verrattuna huomattavasti. Remaken alueet olivat melko pieniä ja enemmän suoraviivaisia. Rebirthissä taasen peli on jaettu muutamaan isoon alueeseen, jonka sisällä on sivutehtäviä ja kerättäviä asioita.
Alueet ovat vähän kuin minipizzoja yhden ison pizzan sijaan, jos open-world peleihin vertaisi. Vapaus syö hieman fokusta ja peliä vaivaa hieman tiukan suunnan puute.
Tarina rullaa eteenpäin kyllä ja kerronta on elokuvamaisen maukasta, rytmitys vaan on jätetty pitkälti pelaajan harteille. Oheistehtäviä on iso kourallinen per alue. Määrällisesti tanssitaan siinä open-world-pelien ähkytparemmalla vähäisemmällä, eli paremmalla puolella.
PS5 yksinoikeuspelinä julkaistava FF7 Rebirth ei tunnu juurikaan hyödyntävän PS5-ominaisuuksia.
Rebirthiin on isketty valtaisa määrä minipelejä pelattavaksi. Mukana on jopa FF8 ja FF9 -hengessä oma keräilykorttipelinsä!
Pleikkaritason grafiikat, mutta mikä Pleikkari?
Visuaaliselta suunnittelultaan Rebirth on hyvä modernisaatio alkuperäisen FF7:n avoimemman osan maailmasta. Pelialueilla on selkeästi oma persoonansa. Tekijät luottavat maiseman voimaan niinkin paljon, että osa oheistehtävistä pelissä suoritetaan pelin kuvakaappausominaisuuden kautta.
Grafiikassa tuntuu olevan jokin pikkiriikkinen heikennys. En osaa sanoa, johtuuko se Remakeen verrattuna erilaisen maiseman valaistuksesta, vai onko peliä jouduttu graafisesti heikentämään avoimemman maailman takia. Joka tapauksessa kyse on hyvin pienestä muutoksesta, vaikka netin meemikuvat muuta kertovatkin.
Musiikki ja ääninäyttely on jälleen huippuluokkaa, vaikkakin nostalgikolle osa biiseistä oli hieman huteja.
Kannattaako ostaa?
Final Fantasy VII Rebirth on jatko-osa, joka ei jätä kylmäksi. Se on pakkohankinta niille, jotka ovat pelanneet Final Fantasy VII Remaken. Ensimmäistä osaa pelaamattomat voivat olla tässä jatko-osassa melkoisen hukassa.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.