Mainos
Final Fantasy VII:n uusintaversiota on saanut odotella vuosia ja nyt se on täällä. Mitä pelistä pitää tietää, ja kannattiko odotus?

Final Fantasy VII Remakea on odotettu vuosia, vuosikymmen, kauan. Alkuperäinen tapaus ilmestyi vuonna 1997 PlayStation ykköselle ja oli silloin merkittävä osa konsolihistoriaa. Nykyisin uudelleenjulkaistun Final Fantasy VII:n löytää kännyköistä, Pleikkarilta ja jopa Nintendo Switchiltä. Jos haluaa tietää alkuperäisen historiasta enemmän, ja miksi “jopa Switchiltä” löytyminen on joten iso juttu, voit lukaista tästä Switch-version uudelleenjulkaisun arvostelun.

Mainos

Deluxe slaissi, ei perhepizza

Final Fantasy VII Remake on siis Square Enixin kehittämä ja julkaisema, uudelleen luotu tarinallinen JRPG-peli, Final Fantasy VII -pelin noin ensimmäisen viiden tunnin peliajan pohjalta. Luit oikein. Final Fantasy VII Remake ei siis ole nimestään huolimatta koko alkuperäisen FF7-pelin sisältö.

Siinä missä alkuperäisessä lähdettiin muutaman pelitunnin jälkeen pois Midgarista ja maailma aukesi isommalle seikkailulle, iskee Remake hanskat naulaan ja jättää pelaajan kyyneleet silmissä kuolaten odottamaan seuraavia osia. Luit taas oikein. Final Fantasy VII Remake on SquareEnixin suunnitelmissa useista eri peleistä muodostuva kokonaisuus.

Ennen kuin palkokasvi matkaa turhan syvälle nasaalionkaloihin, on hyvä muistaa, että tästä monen pelin kokonaisuudesta on myös puhuttu jo vuosia. Lisäksi alkuperäinen pelikin sai pari spin-off peliä ja leffaa kylkeensä, joiden tarnioista voisi ammentaa myös tähän Remake sarjaan.

SquareEnix on ennenkin tehnyt jatko-osia FF-sarjan peleilleen. On mm. Final Fantasy X-2 ja Final Fantasy XIII:llekin pari jatko-osaa.

Mittakaavat

Square Enix on ottanut tehtäväkseen laajentaa Final Fantasy VII:n tarinaa. Siinä missä slummit alkuperäisessä olivat nopeasti läpijuostuja kohtauksia, parilla hassulla asukkaalla, ovat slummit nyt täynnä elämää, yksityiskohtia, persoonia, tarinaa.

Alkuperäisen Biggs, Wedge ja Jessie ovat myös saaneet tarinallista lihaa luidensa ympärille.

Talot alkuperäisessä olivat suurinpiirtein pelaajahahmon kokoisia, ja sisätilat moninkerroin isompia. Tässä Remakessa koot ovat oikeastaan 1:1. Vertauskuvallisesti voisi sanoa, että siinä missä FF7:ssa Remaken pelialueena toimiva Midgar tuntui korttelilta, tuntuu se FF7 Remakessa elävältä ja sykkivältä kaupungilta.

Mistä se kertoo?

Cloud, entinen eliittisotilasjoukko SOLDIER:n 1 -luokan sotilas, on nykyisin palkkasoturi. Hän on lähtenyt pommituskeikalle ekoterroristiryhmä-AVALANCHE:n sekalaisesta sakista, tykkikäsi Barretista, Jessiestä, Biggsistä ja Wedgestä, muodostuvan solun kanssa. Tarkoituksena on pommittaa Shinra-yhtiön omistama mako-voimalaitos, sillä AVALANCHE uskoo Shinran imevän planeetan kuiviin. Cloudia homma ei juuri muuten napostele muuta kuin rahan puolesta. Lisäksi hommaan on jotenkin sekaantunut hänen lapsuudenystävänsä Tifa.

Pommitus menee kuitenkin reisille ja asiat saavat ikävän käänteen. Hommaa ei helpota Cloudin ajoittaiset hallusinaatioita synnyttävät migreenikohtaukset, eikä myöskään sitä myöten hänen hiljalleen vainoavammaksi kehkeytyvä menneisyytensä.

Mitä uutta?

Final Fantasy VII Remake hylkää alkuperäisen vuoropohjaisen taistelun ja pistää pelaajan keskelle intensiivisiä reaaliaikaisia taisteluita. Pelaaja ohjaa kerralla vain yhtä hahmoa, mutta voi taistelun aikana oottaa kenet tahansa, maksimissaan kolmen hengen joukkueen jäsenistä ohjattavakseen. Lisäksi voi käskyttää kahta muuta hyökkäämään erikoishyökkäyksillä.

Matsit alkavat orgaanisesti vihollisten kohtaamisella, alkuperäisen FF7:n heittäessä lähinnä satunnaistaisteluita kehiin. Matsista pääsee myös karkuun oikeasti poistumalla paikalta.

Muutokset liikkumisessa ja taistelussa iskevät pelaajan tiiviimmin kiinni Midgarin maailmaan ja tuovat menon enemmän ruohonjuuritasolle suurpiirteisen eeppisyyden sijasta. Tarina pysyy pääpiirteittäin muutamia sävyvivahteita lukuunottamatta samanlaisena kuin aiemminkin.

Tällä kertaa ei tarvitse elektronimikroskoopin kanssa yrittää tihrustella viitteellisten juttujen rivien välistä tarinaa, vaan tarinassakin on lähes 1:1 skaala. Aikahyppyjä ei juuri ole ja suurin osa tarinasta on mielenkiintoista. Jopa fillerinä toimivat questit yrittävät tuoda vähän maailmanrakennusta ja hamonsyvennystä mukanaan.

“Remake hylkää alkuperäisen vuoropohjaisen taistelun ja pistää pelaajan keskelle intensiivisiä reaaliaikaisia taisteluita”

Vau, mikä maailma!

99.9-prosenttisesti Final Fantasy seiskan remake on aivan äärimmäisen hyvän näköinen peli, ja upeasti visioitu tarkennus ja laajennus alkuperäisen maailmansa viitteistä. Se 0.1 % ovat muutamat rujohkot tekstuurit, ei niin merkittävissä taustaosioissa, silloin tällöin hitaasti taustaelementteihin popsahtavat tekstuurit ja geneeristen NPC-hahmojen välillä valjuhko yleisilme. Muuten Remake on juuri sellainen kuin sen olisi toivonut olevan.

Hahmot näyttävät juuri sellaisilta kuin toivoikin ja pääosin myös kuulostavat siltä. Valtaisa kehaisu Tifan ja Aerithin ääninäyttelijöille, sillä he ovat tuoneet niin paljon lisää persoonaa ja vivahdetta roolihahmoilleen – ja tuoneet lihaksi sen, mitä pelaaja vuonna 1997 vain kuvitteli mielessään.

Hittikimara

Legendaariset FF7:n musiikit heräävät uudelleen eloon uudelleenlämmittelyssä, ja tasapainoilevat sopivassa suhteessa nostalgian ja freessiyden välillä.

Taistelujen voittomusiikki ei ole enää läsnä siinä muodossa, kuin alkuperäisessä, sillä hahmot eivät matsien jälkeen juuri tuulettele. Voittofanfaari kuitenkin on viitteellisenä mukana pelissä, joten ei huolta.

Vaikka peli sijoittuu vain Midgarin alueelle, voi remakessa keräillä soundtrackeja myös alkuperäisen pelin myöhemmisrä vaiheista.

Äänitehosteet ovat myös menneet uusiksi, ja esim. Cloudin massiivinen miekka näkyy ja tuntuu. Ääni ja animaatio tuo miekalle vahvaa läsnäoloa ja painoa.

Samanlainen yksityiskohtainen fiilistely tuntuu kaikissa merkittävimmissä kohdissa peliä. Alkuperäinen peli sisälsi pääosin staattisia 3D-esirenderöityjä taustoja, ja muutamassa paikassa tässä remakessakin löytyy samanmoista – jos oikein tarkasti katsoo.

Isoimpana pettymyksenä oli tälläisen taustan käyttö erään animaatiopätkän lyhyen kuu-transition kautta. Kuu näytti suhruiselta ja rumalta, mutta onneksi kyse oli vain parista sekunnista.

Hyvät, pahat, rumat

Parasta tässä Remakessa on päähahmojen ja merkittävien sivuhahmojen tuonti kulmikkaista super-chibi-polygoneista nykyaikaiseen peli-ilmeeseen.

Peli etenee luvuittain ja on pääosin suoraviivainen tarinaltaan ja etenemiseltään, mutta kumma kyllä se ei ärsytä läheskään niin paljon kuin Final Fantasy XIII:ssä, jossa peli tuntui lähinnä putkijuoksulta.

Remakessa on onnistuttu yhdistelemään tarinankuljetusta, uusia lokaatioita ja energistä reaaliaikaista taistelua, ilman että meininki tuntuisi liian, kädestä pitävältä toiminnalta. Taistelu on taktisuudellaan ja energisyydellään juuri sellaista kuin modernilta JRPG-peliltä voisi toivoa.

Kingdom Heartsista ja FFXV:stä taisteluiden pelikirjaa ammentanut FF7 Remake onnistuu pääosin parantamaan kummankin edellä mainitun pelin tyylejä. Hahmot tuntuvat enemmän elävämmiltä kuin aiemmin.

Aerithin kohtaaminen kirkossa sai vedet silmiin (tarinan tietäjät tietää), sillä hahmo on juuri niin ihastuttava ja lähestyttävä kuin millaiseksi sen oli silloin aikanaan kuvitellut.

Huonoja puolia pelissä on vähän päälleliimatun oloiset sivutehtävät, vaikkakin niissäkin sentään yritetään peittää geneerisyyttään tarinankerronnalla. Myös jotkut huumoriosuudet ovat vähän alkuperäisen tyyliin turhan kankeita.

Rumaa pelissä ovat parit tekstuuriongelmat, jotka ehkä tulevassa PC-versiossa ovat pelkkä muisto PS4-ajasta.

Rumaa on myös pelin nimeäminen Final Fantasy VII Remakeksi, vaikka kyseessä on alkuperäisen tarinallisen alkuosan laajennus, eikä suinkaan koko Final Fantasy VII:n tarina.

Kannattaako hankkia?

Uudet tulokkaat: kyllä, ehdottomasti! Loistava tarina, loistavat hahmot ja mahtavat taistelut pitävät varmasti otteessaan pelin noin 40 tuntia kestävän tarinan verran. Sitten seuraavaa osaa odotellessa voikin pelata alkuperäisen läpi (suosittelen Switch-versiota).

Vanhat konkarit: Tifa, Barret, Cloud ja Aerith ovat juuri sellaisia kuin niiden toivoikin olevan. Nostalgian määrä on valtaisa, ja peli jännällä tavalla tuntuu uudelta ja tutulta. Niin kuin mielessä alkuperäinenkin peli olisi näyttänyt ja kuulostanut tältä. Totta kai hankintaan.

Pelissä näkyy tekijöidensä sydän ja se, että faneja on kuultu. Tämä on artesaaniversio Final Fantasy VII:n ensi tunneista, kuin Deluxe-pizzaslaissi, vaan ei kokonainen perhepizza. Herkullista, mutta nälkä jää.

ARVOSTELUN YLEISNÄKYMÄ
Final Fantasy VII Remake
95 %
Edellinen artikkeliSelviytymispeli Green Hell on saamassa VR-tuen
Seuraava artikkeli17 huikeaa yksityiskohtaa Half-Life: Alyx -pelissä
Taide – Media – Teknologia. Elokuva ja pelit, koska niissä yhdistyvät taide ja teknologia. Teatteri, koska on tehnyt sitä aina. Impro, koska ei tarvitse muistaa vuorosanoja. Musiikki, koska se on henkireikä. Kirjat, koska aina voi oppia jotain lisää. Liikaa siistejä juttuja, liian vähän aikaa ja uteliaisuus pitää aina nälkäisenä.