Game of Thrones eli “GOT” on noussut 2010-luvulla yhdeksi historian suosituimmista tv-sarjoista. Se on voittanut lukemattomia alan palkintoja ja saanut kymmeniä miljoonia faneja ympäri maailman.

Eeppinen sarja saadaan vihdoin päätökseensä keväällä 2019, kun kahdeksas tuotantokausi käynnistyy. Fanit ovat joutuneet odottamaan sarjan loppuratkaisua todella kauan, sillä seitsemäs tuotantokausi päättyi elokuun 27. päivänä vuonna 2017.

Game of Thrones perustuu George R. R. Martinin kirjoihin

Lähes jokainen sarjan ystävä tietää tässä vaiheessa, että GOT perustuu George R. R. Martinin fantasianovellien sarjaan nimeltään A Song of Ice and Fire, suomennettuna Tulen ja jään laulu.

Sarjaan kuuluu yhteensä viisi kirjaa, jotka on julkaistu vuosien 1996–2011 välisenä aikana. Mielenkiintoista on se, että Martin ei ole kirjoittanut vielä kirjasarjan kuudetta ja seitsemättä osaa. Tulen ja jään laulu -sarjan ensimmäinen kirja on nimeltään Game of Thrones, eli Valtaistuinpeli.

George R. R. Martin on noussut myös valtavaan julkisuuteen GOT-tv-sarjan myötä. Se on nostanut myös kirjat 2010-luvulla bestsellereiden joukkoon.

Martin on saanut vuosien mittaan lukuisia tarjouksia tehdä kirjoista elokuva (tai triologia) Taru sormusten herrasta -sarjan mukaan. Kirjailijan mielestä hänen teoksensa ovat liian laajoja, jotta ne voitaisiin puristaa elokuviksi.

Lopulta Martin myi kirjojen tv-oikeudet kaksikolle David Benioff ja D. B. Weiss. Hän kysyi kaupantekovaiheessa, kenet (näyttelijän) kaksikko laittaisi Jon Snown äidin rooliin. Martin oli tyytyväinen vastaukseen ja päätti tehdä sopimuksen.

Game of Thrones -tv-sarjan seuraajat ovat varmasti tietoisia siitä, että kirjat ja tv-sarja eroavat paikoin toisistaan varsin paljon. Elokuva tai tv-sarja on aina dramatisoitu versio lähdeteoksesta, joten muutokset hahmoissa ja juonessa ovat paikoin tarpeen. Kirjan ja tv-sarjan eroja on käyty läpi mm. Game of Thrones Wiki-sivulla.

Game of Thrones on pitkä ja monimutkainen tarina Westerosin valtapelistä

Game of Thrones tv-sarja kertoo George R. R. Martinin luoman fantasimaailman tapahtumista. Tapahtumat keskittyvät Westeros- ja Essos-nimisille mantereille, mutta käytännössä fantasiamaailma sisältää myös alueita näiden ulkopuolelta.

Kyseessä on ennen kaikkea Westerosin valtapeli, jota hallitsevat useat eri kuuluisat suvut. Sarjan tunnetuimmista hahmoista etenkin Emilia Clarken esittämä Daenerys Targaryen viettää paljon ruutuaikaa Essosin mantereen puolella.

Lukemattomat GOT-fanit ovat seuranneet tv-sarjaa sen 1. kaudesta lähtien, joka sai ensi-iltansa syksyllä vuonna 2011. Monia kiinnostaa varmasti myös tarina siitä, mitä tapahtui Westerosissa juuri ennen Valtaistuinpelin juonen alkua. Sarjassahan viitataan jatkuvasti henkilöihin (kuten ”The Mad King”) ja taisteluihin, jotka alustivat Valtaistuinpelin asetelmat.

Käytännössä sarjan alussa eletään tapahtumia, joita kutsutaan nimellä ”Robert’s Rebellion”. Kuninkaana oleva Robert Baratheon johdatti Ed Starkin sekä muiden pohjoisten lordien sotajoukot voittoon taistelussa kuningas Aerys Targaryenia vastaan.

Robert Baratheon surmasi taistelukentällä vihollisjoukkoja johtaneen prinssi Rhaegar Targaryenin, joka oli siis edellä mainitun Daenerys Targaryen veli. Ennen kuin sotajoukot ehtivät Kuninkaansatamaan, Lannisertin joukot tuhosivat sen ja Jamie Lannister surmasi kuningas Aerys Targaryenin. ”The Mad King” -nimellä tunnettu kuningas uhkasi polttaa koko kaupungin maan tasalle.

Tapahtumien seurauksena Daenerys sekä Viserys Targaryen pakenivat Essosin mantereelle Pentosin vapaakaupunkiin, jossa heidän tarinansa alkaa tv-sarjan ensimmäisellä kaudella. Alla olevassa videossa on erinomainen 13 minuutin tiivistys näistä tapahtumista.

Sarjan tapahtumien ennustaminen on ollut vaikeampaa kuin Bitcoinin kurssin ennustaminen ja se varmasti on yksi syistä, miksi sarjasta on tullut supersuosittu. Tässä sarjassa ei nähdä ennalta arvattavia eikä välttämättä aina niin onnelisiakaan loppuja tai tapahtumia. Riippuen tietysti kenen puolella olet?

Valtaistuinpeli huipentuu 8. tuotantokauteen

Game of Thrones tv-sarjaa on katseltu jo vuodesta 2011 lähtien. Uusi tuotantokausi on saatu eetteriin joka vuosi pois lukien 2018. Viimeisen tuotantokauden kuvaukset venyivät aina kesään 2018 asti, joten sarjan julkaisu päätettiin siirtää kevääseen 2019. GOT-tv-sarjan on tuottanut HBO, mutta Suomessa sitä ovat esittäneet myös mm. Canal+ ja Yle.

Fanien odotus on siis ollut pitkä. Kuluneet pari vuotta onkin käytetty erilaisten taustatarinoiden ja spekulaatioiden parissa, joita netissä riittää vaikka millä mitalla. Youtubesta löytyy lukemattomia eri teorioita siitä, mitkä aiempien kausien tapahtumat johtavat erilaisiin yllätyksiin viimeisellä kaudella.

Kahdeksannesta tuotantokaudesta on myös julkaistu virallinen traileri:

Mitä viimeiseltä tuotantokaudelta voidaan sitten odottaa?

Seuraavassa muutamia poimintoja trailerista (sisältää spoilereita aiempien tuotantokausien tapahtumista).

Arya Stark on esillä heti trailerin alussa. Kuten sarjan fanit tietävät, Arya on käynyt läpi todella kovan koulun matkalla takaisin Talvivaaran. Trailerissa hän näyttää hyvin pelokkaalta ja näyttäisi juoksevan pakoon jotain Talvivaaran katakombeissa. Ovatko ”valkoiset kulkijat” hänen perässään?

Tämän jälkeen nähdään laivoja kultaisin koristein. Nämä viittaavat Kultaiseen komppaniaan, jotka ovat Essosin tunnetuimpia ja parhaita palkkasotureita. Kuten 7. tuotantokaudella selvisi, Cersei palkkasi Kultaisen komppanian ja salasi sen jopa Jamielta. Nämä palkkasoturit ovat matkalla Westerosiin, mutta mikä on heidän lopullinen roolinsa?

Näemme myös kuvia Winterfellistä, jossa Danereys ja Jon Snow johtavat sotajoukkoa hevosilla ratsastaen. Mukana ovat totta kai myös lohikäärmeet. Traileri loppuu leikkauksiin, joiden perusteella voidaan arvata pimeyden voimien kohtaavan viimeisen vastarinnan nimenomaan Talvivaarassa.

Viimeisestä tuotantokaudesta on julkaistu myös virallinen teaseri:

Video kuvaa ilmeisesti Talvivaaraa ratkaisevan taistelun jälkeen. Kuka jää henkiin, kun pimeyden voimat ja ihmisten armeija kohtaavat? Viimeisestä tuotantokaudesta tulee taatusti eeppinen. Jaksoja on luvassa vain kuusi kappaletta, mutta niiden kesto on parhaimmillaan puolitoista tuntia.

Kävipä sarjassa sitten mitä tahansa, niin todennäköisesti fanien on parasta valmistautua seuraavaan: ”If you think it’s going to be a happy ending, you haven’t been paying attention.” Todennäköisesti moni sarjan suosituista hahmoista ei selviä 8. tuotantokauden päätösjaksoon.

Mutta miten Westerosille lopulta käy? Voittaako Cersei uhkapelillään kaiken, vai kestääkö Talvivaaran puolustus? Tiedämme tämän kaiken noin kahden kuukauden päästä!

Westerosin valtataistelua käydään myös nettikasinolla

GoT oheistuotteita näkee monessa paikassa. Game of Thronesille on jopa tehty oma huippu suosittu peli nettikasinolle. Nettikasinoita jotka tarjoavat tätä peliä voit etsiä mm. Bonusetu.com sivustolta.  Peli tunnetaan korkeasta varianssista, mikä sinällään sopii mainioisti, sillä sarjassakin monet henkilöt tavoittelevat kruunua kaikkia tai ei mitään taktiikalla.

Artikkelin on tuottanut Asialinja.com sivuston kriitikko.