Gears Tactics -arvostelu – Lihaksia ja luoteja

Turpeassa kesäkuosissa keikaroivat lihajötkäleet laittavat taas Locustin örmöjä kahtia, tällä kertaa strategisemmassa ympäristössä. Gears Tactics tarjoaa tätä vuoropohjaisena isometrisenä seikkailuna, mutta onko siitä mihinkään?

Microsoftin Gears of War -pelejä on tehty jo useampikin osa, ensimmäisen tullessa ulos vuonna 2006. Suurta suosiota kerännyt räiskintäpelisarja pokkailikin palkintoja sieltä sun täältä.

Suosituilla pelisarjoilla on tapana kirmailla muillekin pelilaitumille eikä Gears ole tässä poikkeus. Nyt olan takaa kuvattu silvonta on käännetty strategiapeliksi, eikä ollenkaan hassumpi muutos.

Juontakin on!

Vuosi maanalaisten Locustien ilmaantumisesta maankamaralle aikeinaan tuhota jok’ikinen ihminen on vierähtänyt, ja sotasankari Gabe Diazin on laitettava hommalle stoppi. Gabe on kuitenkin vetäytynyt raksajaakon rooliin, eivätkä sotaleikit enää kiinnosta – mutta käsky on käsky ja taas mennään.

Käskyjä ripeyttämässä on Gaben vanha taistelutoveri Sid Redburn, joten mukana on tuttuakin naamaa ja taistelu pahaa Ukkonia vastaan voi jatkua.

Ukkon, eli Locust-rodun iso paha susi on nähty ottamassa hatseja Nedroma Health Instituution kanistereista, eikä aikaakaan kun sankarit tajuavat Ukkonin olevan toudella koukussa tähän, sillä ilman ajoittaisia vetoja Ukkonin ”ruostekeuhko-oireyhtymä” vie voiton. Älkää lapset siis imailko Imulsionin huuruja vanhempienne autotalleissa!

Gears Tactics ei tarjoa juonessa sen enempää rikkauksia, vaan se on geneerinen ja tylsä. Strategiapeleissä juoni on eittämättä sivuosassa ja itse pelimekaniikka johtaa kuoroa, kuten tässäkin. Ja niin pitääkin.

Mitä ja ketä ja miten pelata?

Pelin pääsankareina toimivat Gabe Diazin ja Sid Redburnin kanssa Mikayla Dorn ja Augustus ”Hiilijuna” Cole. Jälkimmäinen on tosin ennakkotilaajille tarkoitettu bonushahmo, mutta kuuluu päähahmojen kastiin.

Gearsissa on useampi hahmoluokka ne ollen: Heavy, Scout, Sniper, Vanguard ja Support. Päähahmojen lisäksi on mahdollisuus lisätä satunnaisia sankareita työvoimalistaan. Näiden kuoleminen tehtävien aikana ei haittaa ja uutta verta saa tilattua.

Toisin on sankareiden kanssa, joiden kuolema tehtävän aikana aiheuttaa tehtävän epäonnistumisen ja se on aloitettava alusta.

Gears Tactics on melkein identtinen kopio XCOM-peleistä. Vuoropohjaisesti liikuteltavat yksiköt omaavat toimintapisteitä, jotka kuluvat sitä mukaa, mitä pelaaja yksiköllä tekee.

Liikkuminen, ampuminen ja kaikki muu taistelun kentillä tehtävät asiat kuluttavat näitä toimintapisteitä. Kun pisteet on kaikilta kulutettu, on vihollisen vuoro.

Tässä vaiheessa saattaa mennä monella suu vinoon, että mitä helvettiä?! Miksi kopioida toisen pelin mekaniikka lähes täysin? No siksi, että se on helvetin hyvä mekaniikka ja jaksaa pitää mielenkiintoa yllä yksittäisissä tilanteissa varsinkin. Varovaisesti voisi sanoa, että tämä mekaniikka olisi uusi standardi isometrisissä ja vuoropohjaisissa strategiaräiskinnöissä.

Sananen mekaniikasta

Tacticsissa kuitenkaan ei rakennella tukikohtia eikä lennellä pitkin palloa tehtäviä etsien. Se on hyvin typistetty versio XCOM-peleistä.

Tehtävät vievät tarinaa eteenpäin, mutta sivutehtävät eivät. Sivuduuneja on harvakseltaan, mutta pakolliset, jotta tarinatehtävän saa avattua.

Peli haluaakin, että pelaaja on valmistautunut tuleviin pomotaisteluihin keräämällä kamaa sivutehtävien kartoista jotka ovat kopioita aiemmista pelatuista kartoista.

Loottia löytyy käpsäkeistä, jotka on ripoteltu pitkin tehtäväkenttää, mutta niitä saa tehtävän suoritettuakin. Lisävärkkien kerääminen silti kannattaa, vaikka lootti onkin ankeaa kuin rapujuhlat selvinpäin.

Käpsäkeistä ei siis löydy aseita lainkaan, vaan aseisiin uutta perää, optiikkaa, piippua ja sen sellaista. Kyllä. Aseita ei voi siis vaihtaa, eikä uusia saa mistään.

Jokaisella hahmoluokalla on oma tussarinsa, vara-ase, joka on kaikilla pistooli, kranaatti/stim-kranaatti ja thats it! Näillä on pärjättävä ja niitä on muokattava.

Tussareista saa yllättävän tehokkaita, mutta taidoilla tätä pelataan, sillä taitoluokka tapissa olevan tarkka-ampujan voi tuunata siihen malliin, että jopa 10 perättäistä kutia ei ole ongelma, vaikka toimintapojoja on alussa vain kolme. Tarkka-ampuja onkin ehdottomasti oma suosikkini!

Varusteita löytyy, ja niitä voi vaihdella miten haluaa – tuunata ja värittää. Tuunaaminen onkin viety pitkälle, sillä melkein kaikkea voi muokata paitsi päähahmojen ulkonäköä. Tämä jaksaa innostaa hetken, sillä tunninkin viettämä aika muokaten mölliosaston ykköslevelin kermapersusta syö miestä hahmon kuoltua heti seuraavassa tehtävässä. Sinne meni Pirjo-Riitan viikset heti kättelyssä.**

Näyttävää toimintaa… vai?

Grafiikka on nättiä, muttei next-geniä. Se pyörii vanhemmillakin masiinoilla mutkitta.

Äänitehosteet ovat keskitasoa eivätkä ne aina lähde edes soimaan kuten pitäisi. Näyttää hassulta kun Locustin tarkka-ampuja ulvoo raivoisasti ja taustalla kuuluu vain lintujen viserrystä.

Välianimaatioissa tyyli on tuttua Gearssia kiiltävine haarniskoineen, pullottavien verisuonien ja runsaan testosteronin karaistamien hahmojen kanssa. Tehtävissä on satunnaisia pieniä välianimaatioita esimerkiksi haavoittuneen Locustin silpominen sahalla kahtia. Tämä ihastuttaa ensimmäiset kaksi tuntia ja sitten käy toistoksi, sillä näitä animaatioita on tasan yksi kaikilla luokilla.

Ostanks mää tän si vai?

Gears Tactics on tuttuun tapaan Microsoftilta aivan uskomattoman hintaisa väännös. Halvimmillaan Steamista pelin voi poistella leppoisaan 70 euromäärärahan hintaan. Sen väärti se ei ole missään tapauksessa, vaan tässä puhutaan maksimissaan 20 € arvoistesta pelistä.

Pelattavaa on noin 20 tuntia pelin putkijuoksutyylin takia, ja se alkaa toistamaan itseään jo alkuvaiheilla. Silti yksittäiset tilanteet piristävät peliä, että sitä jaksaa jauhaa sen parikymmentä tuntia, mutta tuskin tähän enää palaan läpipeluun jälkeen.

Odota siis alennusmyyntejä (joita ei Microsoftin tapauksessa koskaan tule) tai mene vaikka kalaan.