Ghost of Yōtei on tuorein Sucker Punchin ”koston aaveita” tutkivassa pelisarjassa. Tämä Ghost of Tsushiman seuraaja painottaa isommin aggressiota ja vähemmän filosofista pohdiskelua.
Onryō, kaltoin kohdellun naisen kostohenki, makaa verissään maassa. Rosvolordi Saiton palkkasotilas kohottaa miekan armoniskuksi, kunnes susi syöksyy raatelemaan hänen kätensä. Atsu nousee ylös ja Onryōn legendan voima saa ryövärit kauhun valtaan. Katana viiltää, raajat ja päät putoavat, suden hampaat viimeistelevät loput. Lumi värjäytyy punaiseksi. Atsun ja suden katseet kohtaavat – kunnioitus, etäisyys ja koston nälkä sitovat heidät hetkeksi. Susi katoaa metsään. Atsu nousee ratsaille ja suuntaa kohti uhkapelisalia, jossa Saiton miehet odottavat. Tälläinen on Sucker Punchin Ghost of -sarjan Ghost of Yōtei.
Ghost of Yōtei sijoittuu 300 vuotta Ghost of Tsushiman jälkeen Ezon saarelle ja kertoo brutaalimman kostotarinan, ilman yhteyksiä Jinin vaiheisiin. Siinä missä Tsushima pohti kunnian ja salamurhien ristiriitaa, Yōtei uppoutuu suoraan raakalaismaiseen kostoon.
Visuaalisesti peli on yhtä näyttävä, mutta värimaailma on hillitympi ja melankolisempi. Miekan vaihtuessa useampiin aseisiin, on suora hyökkäys pelissä houkuttelevampi vaihtoehto, kuin Tsushimassa kosiskeltu hiiviskely.
Palavan puu yö
Pelin tarinassa Atsun perhe tapetaan. Rosvolordi Saito iskee nuoren Atsun miekalla puuhun. Hänen Yōtein kuusikon jäsenet katsovat vieressä, kun Oni tuikkaa puun tuleen. Puun palaessa Atsusta tulee koston henki Onryō. Hänen elämänsä lakkaa ja jokainen hengenveto siitä eteenpäin on omistettu Yōtein kuusikon ja Lordi Saiton tuhoamiselle. Vedettyään kostonliinasta jokaisen nimen ylitse uhrinsa verellä, Atsu aikoo liittyä perheensä luo tuonpuoleiseen.
Teknisesti edeltäjänsä kaltainen
Ghost of Yōtei on hyvin samanlainen Ghost of Tsushiman kanssa. Se sisältää haastot, salamurhat, koston hengen voiman, ohjaavan tuulen, linnut ja ketut, hevosella paikasta toiseen kulkemiset, jne.
Se vaihtaa erilaiset miekka-asennot useampaan erilaiseen aseeseen, jotka käytännössä toimivat kuin erilaiset miekka-asennot. Jokaisella on vihollistyyppinsä, mihin ase parhaiten tehoaa. Jousen ja terä-aseiden lisäksi Ghost of Yōteissa eletään aikaa, jolloin piilukkopistoolit ja kiväärit alkavat kilpailla terien tehon kanssa. Tämä tuo hieman uutta vaaran tuntua, vaikka meininki on pitkälti sama kuin jousia vastaan.
Useammat eri aseet houkuttelevat pelaajaa hyökkäämään enemmän suorilta käsin vihollisten niskaan, kuin hiiviskelemään. Hiiviskely on yhä toimivat taktiikka, mutta se tuntuu runsaan asevalikoiman kanssa turhan hitaalta vaihtoehdolta. Atsu on aggressiossaan varteenotettava vastustaja, mutta niin on vihollisetkin. Kuten Tsushimassa, hölmöt virheet vievät nopeasti hengen.
Ghost of Yōteissa käydään yhä kuumissa lähteissä istuskelemassa ja katkotaan bambuja. Haikut ovat vaihtuneet e-sumi-maalauksiksi ja shamisen kielisoittimen soitteluksi.
Kaiken kaikkiaan peli on hyvin samankaltainen edeltäjänsä kanssa, mikä ei ole huono asia. Suuria mullistuksia odottava tulee pettymään.
Graafisesti hillitty
Visuaalisesti Yōtei on kaunis mutta hillitty. Lumiset laaksot, sumuavat metsät ja revontulet luovat tunnelman, joka on enemmän kuiskaus kuin huuto.
Verrattuna Tsushiman kirkkaille kontrasteille Yōtei on pehmeämpi, melankolisempi. Sen sävyt ovat enemmän hillittyjä, kuin kirkuvia.
Vaikka kyse on PS5:sta, ei peli tunnu äkkisiltään olevan paljoa edeltäjäänsä paremman näköinen, mutta tässä muisti voi tehdä tepposensa.
Musiikki ja äänimaailma seuraavat samaa viivaa: melankolia on läsnä, kostosta on tehty raskas ja henkilökohtainen asia. Jokainen musiikki, jokaiset ääniraidat sisältävät koston raskaan painon. Ghost of Yōtein maailmassa on vanhan maailman katoamisen melankoliaa, aseiden ja räjähteiden vallatessa yhä aikaa.
Ääninäyttely englanniksi on varsin toimivaa, joskin korvaani hieman särähti Erika Ishiin tapa korostaa japanilaisten nimien intonaatiota pykälän verran ehkä liian alleviivaavasti. Toivottavasti tämä ei muita häiritse.
Kummankin Atsun ja Saiton ääninäyttelyssä tuntuu kouriintuntuvasti koston ja sen tuoman melankolisen pettymyksen paino. Ghost of Yōtein maailmassa ilon pilkahdukset ovat harvassa.
Normi PS5:lla peli pyörii resoluutiota painottavassa visuaalitilassa 30 fps, suoritustilassa 60 fps ja säteenseurannassa pienemmällä resoluutiolla, 30 fps pyrkimyksenä.
Peli näyttää hyvältä ja ruutujen rytmitys (frame pacing) tuntuu olevan sen verran kelpoa, että 30 fps:n visuaalitilassa peli oli parhaimmillaan.
Kannattaako ostaa?
Ghost of Yōtei tarjoaa samankaltaista kokemusta aggressiivisempana ja melankolisempana kuin Ghost of Tsushima. Sen tarina on kuin yhdistelmä Kill Billin briden kostoretkeä, vanhoja länkkäreitä ja Kurosawan samuraielokuvia. Löytyy pelistä yhä myös Kurosawa-tila, ja pari muutakin yllätystä sillä saralla.
Jos piti Ghost of Tsushiman japanin maisemiin sijoittuvasta avoimen pelimaailman samuraiseikkailusta, on tässä pelissä sitä samaa suurinpiirtein saman verran. Samaa lisää, ei aina ole huono asia.
Uutuuden viehätystä tästä pelistä ei löydy ensimmäisen osan pelanneille, ja se saattaa joitain puuduttaa. Itselle loppua kohti alkoi jo ähky painaa.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.