M. Night Shyamalanin ”supersankaritrilogia” saapuu päätökseensä Glass-elokuvan myötä. Viiltääkö leffa tajuntaa kuin lasi, vai särkyykö Glass tarkemmassa tarkastelussa?
Unbreakable ja Split viitoittivat massan tietämättä tietä tätä päätösosaa varten. Molempien leffojen päähenkilöt ovat mukana Bruce Willisin, James McAvoyn ja Samuel L. Jacksonin myötä. Ruudulle on saatu kärrättyä myös Spencer Treat Clark ja Charlayne Woodard Unbreakablesta sekä Anya Taylor-Joy Splitistä, eräänlaisina emotionaalisina ankkureina elämää suuremmille superihmisille. Lisäksi messiin hyppää Sarah Paulson näiden isojen poikien psykiatrina, jonka mielestä kaikki on pelkkää kuvitelmaa.
Tie trilogiaan käy salajuonen kautta
M. Night Shyamalanin ”trillerisupersankaritrilogian” ensimmäinen osa saapui jo vuonna 2000. Tällöin hra M. oli sitä mieltä että Unbreakable on itsenäinen osa. Willisin Bruce ja Jacksonin Samppa olivat kiinnostuneita jatko-osiin, mutta Unbreakable upposi pinnan alle lippuluukuilla ja jäi sätkimään, kuten nimikkoelokuvansa supersankari veden alla.
Aikaa kuluu ja M. Night päättää tarjota jatko-osan mahdollisuutta studiolle, joka torppaa ajatuksen höpö-höpönä. Vieläkin Shyamalan kiemurtelee trilogia-ajatuksen kanssa.
Sitten 16 vuotta myöhemmin ilmestyy Split, jonka loppuun M. Night twististä diggaavana tanssijana päräyttää Bruce Willisin hahmon, Daviv Dunnin, yhdistäen näin kaksi leffaansa samaan universumiin. Trilogian mahdollisuus näyttää hyvältä.
Pari vuotta ideaa kypsyteltyään ilmestyy verkkokalvoillemme Glass, joka nimestään huolimatta ei ole terävä pläjäys, vaan lähinnä höttöinen ja pehmoinen haalean veden pärskähdys.
Harmillisen ennalta-arvattava
Elokuva kypsyttelee itseään kohti loppukliimaksia melkeinpä koko leffan parin tunnin juoksuajan, ja loppuun onkin saatu suhteellisen näyttävää pärinää. Harmi vain, että tunnelatausta uupuu, eikä McAvoynkaan Kevin Crumbin tai hänen sisällään asuvan monipersoonaisen lauman erilaiset tiuhaan vaihtuvat hahmot jaksa kantaa, kuten omassa leffassaan.
Samppa toistaa Mr. Glassina about saman suunnitelman, kuin ensimmäisessä leffassa, ja Willis tuntuu tyylinsä ja kässärin puolesta luottavan lähinnä juroon paseeraamiseen.
Tietty mukana on myös twisti, jonka voi nähdä jo kaukaa hohtavan pimeydessä kuin kaupunkien valosaaste. Käänne ei jaksa yllättää ja tuntuu lähinnä turhalta.
Lopun pitkäksi venyvä paljastus näyttää jättävän sekä katsojat, että elokuvan hahmot ihmettelemään, että tässäkö tämä nyt sitten oli?
18 vuotta on pitkä aika saattaa trilogia päätökseen, eikä aika ole tehnyt Unbreakablesta alkaneelle tarinalle hyvää. Parempia ihmissuhde-, supersankari-, ja psykologisia trillerielokuvia on ilmestynt tuossa ajassa pilvin pimein.
Glass ei ole arvoisensa päätös M. Night Shyamalanin supersankaritrilogialle, vaan on lähinnä paluu pakonomaisiin twisteihin ja jonkinsortin katsaus ohjaajan omaan uraan.
Elokuva tuntuu kysyvän, että onko tässä mitään järkeä? Ei kuitenkaan sen vertaa tuntunut olevan, että siitä kannattisi lippuluukulle ropojaan kantaa.
Kahta ensimmäistä näkemättömät saattavat olla hieman hukassa tämän kyseisen pläjäyksen kanssa. Mieluummin kannattaa hommata käsiinstä Unbreakable ja Split, kuin edes kevyillä odotuksilla mennä katsomaan Glass.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.