Mainos

Netflix on julkaissut katselutietoja viime viikolla esitetystä Grand Theft Auto 6: An Extended Look -videosta.

Rockstar Gamesin tulevaa peliä esittelevä 27-minuuttinen video keräsi Netflixissä 31,1 miljoonaa katselukertaa 27.–30. elokuuta eli noin neljässä päivässä. Esitys nousi Netflixin katselulistojen ykköseksi 87:ssä palvelun seuraamista 93 maasta.

Video julkaistiin kuusi tuntia myöhemmin myös YouTubessa Rockstar Gamesin kanavalla, jossa se on kerännyt tähän mennessä noin 17 miljoonaa katselukertaa.

Mainos

Netflixin ja YouTuben katselukertojen laskentatavat kuitenkin poikkeavat toisistaan. YouTube laskee nykyisin katselukerraksi jo sen, että video käynnistyy, kun taas Netflix jakaa kaikkien käyttäjien yhteenlasketun katseluajan videon kestolla. Esimerkiksi kahden ihmisen katsoessa videosta puolet Netflix kirjaisi yhden katselukerran.

Siksi lukua on vaikea verrata aiempiin GTA 6 -videoihin. Ensimmäinen traileri keräsi YouTubessa 93 miljoonaa katselukertaa ensimmäisen vuorokauden aikana. Toinen traileri on puolestaan saavuttanut YouTubessa 181 miljoonaa katselukertaa, ja Rockstar ilmoitti aikanaan sen keränneen eri alustoilla yli 475 miljoonaa katselukertaa ensimmäisen vuorokauden aikana.

Grand Theft Auto 6 julkaistaan 19. marraskuuta sekä digitaalisena että fyysisenä versiona. Fyysiseen julkaisuun ei kuitenkaan sisälly levyä, vaan pakkauksessa on pelin lataamiseen tarvittava koodi.

Mainos