GTA 6 -havainnekuva.
Mainos
GTA 6 on tulossa aikaisintaan kahden vuoden kuluttua. Grand Theft Auto 6 sijoittuu Miamiin pohjautuvalle alueelle, eli GTA:n tarustossa Vice Cityyn. Huhujen mukaan sitä tähdittää naispuolinen hahmo.

Bloomberg kertoo, että peli, jonka kehittäminen on tiettävästi aloitettu joskus vuonna 2014, on ”vähintään kahden vuoden päässä”, eli sen julkaisua saadaan vielä odotella.

”Varhaisissa suunnitelmissa esitettiin Pohjois- ja Etelä-Amerikan laajojen alueiden mallintamista”, Bloombergin artikkeli toteaa.

Mainos

”Yhtiö perääntyi näistä kunnianhimoista ja leikkasi pääkartan kuvitteelliseen versioon Miamista ja sen lähialueista.”

Nainen pääosassa

”Rockstarin seuraavassa pelissä, Grand Theft Auto VI:ssa, on ensimmäistä kertaa pelattava naispäähenkilö”, Bloomberg paljastaa viitaten pelistä tieteäviin lähteisiin.

”Nainen, joka on latino, tulee olemaan toinen parista päähenkilöstä tarinassa, joka on saanut vaikutteita Bonnie ja Clyde -pankkiryöstäjistä, lähde paljastaa.

Kehittäjät ovat myös varovaisia, etteivät he ”dissaa” ihmisiä tekemällä vitsejä marginaaliryhmistä, toisin kuin aiemmissa peleissä.”

Päivittyvä kartta

Bloomberg väittää myös, että pelin yksinpelikarttaa päivitetään ajan mittaan ja siihen lisätään ”uusia tehtäviä ja kaupunkeja säännöllisesti”.

Pelin kerrotaan kuitenkin sisältävän enemmän sisätiloja kuin aiemmat Grand Theft Auto -pelit, mikä on tiettävästi vaikuttanut kehitysaikatauluun.

Kehityksen viivästyminen johtuu myös Rockstar Gamesin yhtiökulttuurin uudistumisesta, johon ei kuulu loputtomat ylityöt eivätkä muutkaan tapetilla olleet ongelmat.

Mainos