Hadeksen tuhlaajapoika saapuu vihdoin nykygeneraation koneille. Virtaako veri oikeaan suuntaan kun rauta on uutta, ja vieläkö kreikan mytologiasta riittää ammennettavaa vai onko Kratos nyhtänyt sen kuiviin?
Ei ole mikään salaisuus että Hades on yksi viime vuosien palkituimmista peleistä, eikä suotta. PS5-versio saattaa olla kuitenkin SE paras versio, vaikka kaikki onkin melko tuttua jo edellisistä versioista.
Isometrisestä kuvakulmasta kuvattu Hades on hack & slash -mekaniikoilla varustettu roguelike, jossa pelaaja oppii virheistään kuoleman kautta. Eteenpäin mennään huone kerrallaan, vaaroille päin naamaa nauraen ja kuolleet lasketaan väkivaltaisesti uudelleen lepoon. Kuolema on siis varmaa eikä kuolleena ole todellakaan aikaa nukkua.
Yksinhuoltajuus ei ole diktatuuria
Hadeksen pojalle Zagreukselle on tullut mitta täyteen. Isäpappa Hades, manalan julma ruhtinas, kuolleiden tyranni, on valehdellut pojalleen tämän syntymästä sekä kieltää totaalisesti tämän oikean äidin olemassa olon, väittäen että Zagreus on Hadeksen siittämä ja yön jumalattaren Nyxin kohdussaan kantama. Totuuteen havahtunut, valheisiin tympääntynyt Zagreus päättää pistää lopun kotiarestille ja lähtee taivaltamaan läpi kuolleiden valtakunnan kohti Olympus-vuoren huippua, tapaamaan biologista äitiään.
Kipu kasvattaa ja virheistä pitää oppia
Hades on hakkaa ja silvo -pelien aatelia täsmällisyydessään ja tahdituksessaan. Mekaniikoiltaan se on jalostettu läpileikkaus kehittäjä Supergiant Gamesin aikaisemmista peleistä. Sen viimeiseen asti hiottu ja responsiivinen taistelumekaniikka pysyy paremmin menossa mukana kuin pelaajan sormet ja vie hermoja raastavat taistelut äärimmäisyyksiin.
Hades toteuttaa roguelike pelien viljelemän kuolemisen äärimmäisen koukuttavasti. Kun kuoleman korjatessa Zagreus nousee jälleen Styxin rannalta kohti sotkuista teinarieinari-huonettaan, liikkuu tarina samalla eteenpäin valottaen manalan saloja ja kevyet keskustelut paikallisten kanssa ovat aina paikallaan. Älä myöskään unohda antaa Cerberukselle samalla rapsutuksia – mille tahansa päälle.
Matkoillaan Zagreus löytää monipuolisempia aseita ja hioo taitojaan, jotka ovat myöhemmillä karkuretkillä pelaajan käytettävissä. Pelaaja voi kustomoida haluamansa pelityylin perustuen omiin vahvuuksiinsa ja sehän kannattaa sillä Hades on erittäin haastava sekä armoton peli.
Tosin kuten parhaissa roguelike-peleissä kuuluukin olla, pelaaja on aina vastuussa kuoleman korjatessa ja pelin kokeminen sekä läpäisy vaatiikin useita pelikertoja. Mikä parasta, tuntuu tarinaa löytyvän vaikka Styxin rannat tulisivatkin todella tutuiksi ja yllätyksiä piilee kaikkialla.
Lisää löylyä perkele ja lantteja lautturille
Supergiant Games on laittanut PS5-versioon vielä lisää pontta. Kiinteä 60 kuvan ruudunpäivitysnpeus, 4K-kuvatarkkuus, HDR-väriavaruus, Dual Sensen huikea ergonomia, kohtaamisten mukaan vaihtuvat valot ja haptisen palautteen todellinen voimakäyttö ovat kaikki tervetulleita lisiä.
Vaikka Hadeksen olisikin jo aiemmin pelannut pienemmällä ruudulla, on tämä brutaali baletti pakko kokea isolla ruudulla. Hades on uskomattoman kaunis sarjakuvamaisineen grafiikoineen, maailma taustalla elää koko ajan, ja peli näyttää ja kuulostaa vähintään yhtä hyvältä kuin sitä on pelata.
Hades lunastaa kaikki odotukset, eikä peli tunnu lainkaan kolme vuotta vanhalta. Tähän kun yhdistää älyttömän hyvän huumorin ja voimakkaan tarinan kerronnan, on helppo unohtaa että eräässä pelisarjassa on kreikan mytologiaa jo puitu moneen otteeseen. Zagreus muuten pieksisikin kreikan aikaisen Kratoksen mennen tullen vaikka viinipäissään.
Kulttuuriteko
Hades on yksi niistä ainutlaatuisista peleistä joka pitää kokea ja nähdä, vaikka genre ei kiinnostaisikaan. Kukaan ei voi kieltää etteikö Supergiant Games olisi luonut yhden 2000-luvun pelimaailman merkkiteoksista. Hades yhdistää kaksi loppuun kulutetuksi luultua peligenreä ja lopputulos on mykistävän hyvä.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.