Take-Two Interactiven toimitusjohtaja Strauss Zelnick sanoo, ettei yhtiöllä ole tällä hetkellä kiinnostusta myydä itseään Netflixille tai muulle ostajalle.
CNBC:n haastattelussa Zelnick kommentoi Netflixin kasvavaa kiinnostusta videopelialaan ja tulevaa Grand Theft Auto VI -materiaalia, joka julkaistaan myös Netflixissä.
Zelnickin mukaan Netflix on palkannut kokeneita viihdealan johtajia ja tehnyt Take-Twon kanssa useita sopimuksia. Hänen mukaansa Netflixin tavoitteena on kasvattaa tilaajamääräänsä ja tarjota tilaajilleen mahdollisimman laadukasta viihdettä, joten yhtiön laajentuminen pelialalle on loogista.
Haastattelija Andrew Ross Sorkin kysyi, voisiko Netflixin olla tarpeen ostaa peliyhtiö vauhdittaakseen etenemistään alalla ja voisiko Take-Two olla tällainen kohde. Zelnick totesi, ettei Netflixillä ole ollut tapana tehdä suuria yritysostoja, vaan se on kasvanut pääasiassa orgaanisesti. Take-Twon osalta hän korosti yhtiön itsenäisyyttä.
– Olemme erittäin ylpeitä tavasta, jolla olemme rakentaneet tämän yhtiön itsenäisesti. Olemme nyt maailman suurin julkisesti noteerattu, puhtaasti pelialaan keskittyvä yhtiö.
Zelnickin mukaan Take-Two odottaa yli 8 miljardin dollarin eli noin 6,9 miljardin euron liikevaihtoa tänä vuonna. Hän korosti samalla, ettei kannattavuuden ylläpitäminen ole helppoa tai täysin ennakoitavaa.
– Mutta mielestäni, jos joku ansaitsee olla itsenäinen yhtiö, niin me.
Grand Theft Auto VI: An Extended Look julkaistaan Netflixissä 27. elokuuta kello 22.00 Suomen aikaa. Rockstar Gamesin YouTube-kanavalla ja GTA 6:n verkkosivustolla materiaali julkaistaan kuusi tuntia myöhemmin eli 28. elokuuta kello 04.00 Suomen aikaa.

