Hän on Bumblebeen ääninäyttelijä tulevassa Transformers-spinoffissa

Mainos
Bumblebee on yksi oletusautoboteista, joka nähdään jokaisessa Transformers-elokuvassa. 4. tammikuuta Bumblebee saa myös aivan oman elokuvansa.

Bumblebee-elokuva kertoo Bumblebeen tarinan ennen Michael Bayn elokuvasaagaa, vuonna 1987, joten esiosassa Bumblebee osaa puhua. Bumblebeen rooliin on castattu Labyrintti-tähti Dylan O’Brien. Tuottaja Lorenzo di Bonaventura kertoo, miksi juuri O’Brien valittiin rooliin.

– Hän on lahjakas näyttelijä, jonka äänessa on nuorta ylenpalttisuutta, virtaviivaisuutta ja luottamusta. Nämä ovat ominaisuuksia, joita Bumblebeella tulee olla.

Mainos

Elokuvan ohjaa Travis Knight, joka on pyrkinyt rauhallisempaan tyyliin kuin Michael Bay. Nähtäväksi jää, onnistuuko Knight sytyttämään uudelleen katsojien Transformers-innostuksen, jonka Bay onnistui polttamaan loppuun loputtomilla lähikuvillaan ja epäselvällä mäiskeellään.

Leffan muissa rooleissa nähdään mm. Hailee Steinfeld, John Cena.

Mainos