Hellboy-arvostelu – Ei niin huono kuin internetissä huudellaan

Hellboy sukeltaa trendikkäästi reboottien maailmaan – verisempänä kuin koskaan. Onko elokuva niin huono, kuin maailmalla supistaan?

Aloitetaan elokuvan tarinasta. Leffassa Hellboy (David Harbour) kohtaa kuolemattoman verikuningattaren (Milla Jovovich). He taistelevat tietysti maailman kohtalosta. Ennen kuin Hellboy pääsee viimeiselle turpakäräjälle, on matkassa monta mutkaa ja monsteria.

https://youtu.be/ZDjrjTK5ob0

Se sarjakuviin perustuva Hellboy

Hellboy-reboot sai alkunsa aiemmin 2000-luvulla tehtyjen Hellboy-leffojen kolmantena osana. Mutta koska toinen osa ei studion mielestä oikein iskenyt, piti tehdä jotain muuta. Aiemmat osat ohjannut Guillermo Del Toro olisi halunnut ohjata oman käsiksensä, mutta hänelle tarjottiin tuottajan virkaa. Alunperin Hellboyn roolissa ollut Ron Perlman kampanjoi kolmannen Del Toro -osan puolesta, mutta siitäpä ei sitten tullut mitään. Studiolla käynnistettiin reboot, jonka ohjaajan pallille hyppäsi mm. Dog Soldiers -kauhistelusta tuttu Neil Marshall. Hellboysta suunniteltiin verisempää ja synkempää kuin aiemmista kahdesta osasta, ja designin puolella pidättäydyttiin käyttämästä Del Toron materiaalia. Sen sijaan käännyttiin Hellboyn luoneen Mike Mignolan sarjakuvien pariin.

David Harbour otti tehtävän tosissaan, eikä halunnut toistella Perlmanin suoritusta. Harbour valitsi enemmän teini-ikäisen mentaliteetin Hellboy-tulkintaansa varten, ja teki läksynsä tutkien hahmoa ja viestitellen Mignolan kanssa Hellboyn ajatusnaailmasta ja historiasta.

Verta ja väkivaltaa

Millainen itse pläjäys sitten on? Hellboy on täynnä irronneita ruumiinosia, veriroiskeita, messevää musiikkia ja monsterien kanssa tappelua. Kauhuelokuvien ja toiminnan rajamailla loikkiva leffa pitää otteessaan, vaikkei saakkan puristelemaan käsinojia jännityksestä. Ajoittaiset visuaaliset kökköydet jäävät messevän meiningin alle.

Hellboy on oivaa viihdettä, joka seisoo kyllä omilla verisillä jaloillaan, pyllistämättä esiosilleen. Tarina on melkoinen sillisalaatti ja rytmitys laahaa, mutta loppujen lopuksi Hellboy viihdyttää parituntisensa verran.