Michael Douglas, 82, on kertonut tuoreita kuulumisia näyttelijäkollegastaan Jack Nicholsonista, 89, joka on pysytellyt viime vuosina poissa julkisuudesta.
Douglas puhui Nicholsonista Walesin Swanseassa järjestetyssä tilaisuudessa, jossa hän esitteli muistelmateostaan One Helluva Ride. Häneltä kysyttiin, millainen suhde hänellä on Nicholsoniin.
– Olisin halunnut näytellä Jackin kanssa. Hän ei enää työskentele. Hän voi hyvin, mutta on kadonnut julkisuudesta. Tiedän sen, Douglas kertoi The Independentin mukaan.
– Näen häntä edelleen, mutta hän voi hyvin. Hän oleskelee talonsa lähistöllä ja kävelee ympäriinsä tohveleissa. Hän on ansainnut sen.
Näyttelijät työskentelivät yhdessä vain kerran: vuonna 1975 ensi-iltansa saaneessa elokuvassa Yksi lensi yli käenpesän. Douglas toimi elokuvan tuottajana, ja Nicholson näytteli sen pääroolin.
Nicholsonin viimeisin elokuva How Do You Know valmistui vuonna 2010. Elokuvassa näyttelivät myös Reese Witherspoon, Paul Rudd ja Owen Wilson.
Yksi Nicholsonin viimeisistä julkisista esiintymisistä nähtiin helmikuussa 2025 Saturday Night Liven 50-vuotisjuhlalähetyksessä. Saman vuoden tammikuussa hänen tyttärensä Lorraine Nicholson julkaisi Instagramissa yhteiskuvan isänsä kanssa. Huhtikuussa hän jakoi isänsä 89-vuotispäivän kunniaksi uuden kuvan näyttelijästä.
Douglas on puhunut muistelmateoksensa julkaisukiertueella myös yksityiselämästään. Hän kertoi kirjassaan salaisesta romanssistaan Kathleen Turnerin kanssa, kun he kuvasivat vuonna 1984 ilmestynyttä elokuvaa Vihreän timantin metsästys.
Turner kommentoi paljastusta People-lehdelle:
– Hyvänen aika, mikä meteli jostakin 40 vuotta sitten tapahtuneesta! Rakastan Michaelia ja odotan innolla, että pääsen nauttimaan hänen kirjastaan.

