Iron Sky The Coming Race -elokuvan maailman ensi-iltaa juhlitaan Suomen leffateattereissa tammikuussa

Mainos
Suurtuotanto Iron Sky The Coming Race valtaa koko Helsingin Tennispalatsin ja 10 muun kaupungin Finnkinon teattereiden ykkössalit tammikuun 16. päivä, jolloin elokuvasta järjestetään maailmanensi-iltatapahtuma. 

Tennispalatsin kaikki 14 salia on varattu vain ja ainoastaan Iron Skyn näytöksille, joiden jälkeen Tennispalatsi auloineen muuttuu ensi-iltajuhlapaikaksi, jossa yhdessä juhlivat elokuvan tekijät, kutsuvieraat ja fanit.

Keskiviikkona 16.1. järjestettävän maailmanensi-iltatapahtuman lipunmyynti alkoi Finnkinon lippukaupassa eilen. Kaikki tähän tapahtumaan lippunsa lunastaneet pääsevät elokuvan katsomisen lisäksi Iron Sky The Coming Race -ensi-iltajuhliin yhdessä elokuvan tekijöiden ja kutsuvieraiden kanssa sekä ja saavat mukaansa fanituotteita.

Mainos

– Meille on tulossa Iron Skyn ystäviä 16. päivän gaalaan ulkomailta asti. Varsinkin Saksasta ovat fanit kyselleet meiltä jo pitkään koska lipunmyynti alkaa, jotta he voivat varata paikkansa ja lennot Helsinkiin ajoissa, kertoo elokuvan tuottaja Tero Kaukomaa.

Paikalla Tennispalatsin gaalassa ovat elokuvan ohjaaja Timo Vuorensola, tuottaja Tero Kaukomaa sekä suuri osa elokuvan ulkomaisista pääosanesittäjistä. Muilla paikkakunnilla olevissa erikoisnäytöksissä, yleisö voi livenä seurata Tennispalatsin punaisen maton tapahtumia ja haastatteluita.

Elokuvan tarina kulkee pääpiirteittäin näin:

Iron Sky The Coming Race on jatkoa vuoden 2012 kulttimaineeseen nousseelle Iron Sky -elokuvalle. Pikimustalla huumorilla höystettyIron Sky The Coming Race sijoittuu ydinsodan jälkeiseen maailmaan, vuoteen 2043, jossa kuuhun majoittuneet ihmiskunnan rippeet etsivät selviytymistaistelussaan apua ontosta maapallon keskipisteestä. Kuutukikohdan komentajaksi nousseen Renate Richterin (Julia Dietze) tytär Obi (Lara Rossi) lähtee etsimään pelastuksen avainta, mystistä Graalin maljaa omintakeisen joukkonsa kanssa.

Iron Sky The Coming Racen ensi-ilta on 16. tammikuuta 2019. Päivä on myös Suomen faniensi-ilta ja samalla maailman ensi-ilta.

Mainos