Jaksaako PC:si pyörittää Assassin’s Creed Mirage -peliä? Järjestelmävaatimukset julki

Mainos
Pelikonsoli-, mobiili- ja tietokonepelien johtava julkaisija Ubisoft julkisti Assassin’s Creed Mirage -toimintaseikkailun pc-version vähimmäisvaatimukset ja suosituskokonpanon.

Suosikkipelisarja Assassin’s Creed on reilun 15 vuoden aikana myynyt yli 200 miljoonaa kopiota maailmanlaajuisesti. Niinpä jokainen pelisarjan uusi osa on innolla odotettu tapaus.

Lokakuussa julkaistava Assassin’s Creed Mirage on osin paluuta sarjan juurille, sillä pelisarjan ympäristöt sijoittuvat historialliseen Lähi-Itään. Lisäksi pelin kokonaiskesto ja pelialue ovat huomattavasti maltillisempia kuin osa sarjan myöhemmistä osista. Tämän ansiosta peli sopii erinomaisesti myös heille, joille valtavat avoimet pelimaailmat aiheuttavat ähkyä.

Mainos

800-luvun Bagdadiin sijoittuva toiminnallinen salamurhaajaseikkailu vie pelaajan keskelle dramaattisia tapahtumia. Kulissien takana tapahtuu suuria asioita ja salamurhaajien järjestö joutuu jälleen kerran likaamaan kätensä paremman maailman nimissä. Tarkoitus pyhittää keinot, sanotaan, ja näin on myös tällä kertaa, kun ahneiden tahojen valtataistelut uhmaavat maailman herkkää tasapainoa.

Assassin’s Creed Mirage -toimintaseikkailu esittelee aiemmasta osasta tutun Basim-hahmon.

Tapahtumia päästään kokemaan pc-tietokoneilla 4K-ultrateräväpiirtoisella tarkkuudella ja HDR-väritilassa monen näytön pelaamista tukien. Peli tukee myös Intelin tekoälyavusteista XeSS Super Sampling -ominaisuutta, joka osaa skaalata näytön tarkkuutta ylöspäin kuvan päivitystahtia samalla nostaen.

Lisäksi pelissä voidaan hyödyntää MSI-valmisteisten Mystic Light -valaisutuotteiden valosynkronointia ja OWO Haptic Gaming System -peliliiviä, joka antaa haptista palautetta pelaamisen aikana.

Pelin suorituskyky mukautuu moneen eri kokoonpanovaihtoehtoon. Vähimmäisvaatimukseen eli täysteräväpiirtoiseen tarkkuuteen 30 kuvan sekuntinopeudella tarvitaan Intel Core i7-4790K- tai AMD Ryzen 5 1600 -tasoinen suoritin sekä Intel Arc A380-, NVIDIA GeForce GTX 1060- tai AMD Radeon RX 570 -tason näytönohjain. Lisäksi keskusmuistia vaaditaan kahdeksan gigatavua ja käyttöjärjestelmäksi Windows 10 tai 11.

Suosituskokoonpanossa tulisi olla Intel Core i7-8700K- tai AMD Ryzen 5 3600 -tason suoritin sekä Intel Arc A750-, NVIDIA GeForce GTX 1660 Ti- tai AMD Radeon RX 5600 XT -tason näytönohjain vähintään kuuden gigatavun muistilla. Lisäksi keskusmuistia tulisi olla 16 gigatavua. Tällä saavutetaan täysteräväpiirtoinen tarkkuus 60 kuvan sekuntinopeudella.

4K Ultra -tason pelaamisessa tarvitaan Intel Core i5-11600K- tai AMD Ryzen 5 5600X -tason suoritin sekä vähintään 10 gigan keskusmuistilla oleva NVIDIA GeForce 3080 -näytönohjain tai 16 gigatavun muistilla varustettu AMD Radeon RX 6900 XT -näytönohjain. Keskusmuistia vaaditaan 16 gigatavua.

Assassin’s Creed Mirage julkaistaan 5. lokakuuta sekä Xbox Series X/S-, Xbox One-, PlayStation 5- ja PlayStation 4 -pelikonsoleille että Epic Games Store- ja Ubisoft Store -kauppapaikkojen kautta pc-tietokoneille. Lisäksi peli tulee saataville Ubisoft+-pelipalveluun. Pelin ikäraja on 18 vuotta.

Mainos