Joker-arvostelu – Synkkä, kuin kainalosta löytyvä patti

Useita kertoja Batmanin vastustajana pyörinyt Jokeri saa vihdoin oman elokuvansa. Elokuva on kokemus, joka mykistää katsojan.

Todd Phillipsin (Kauhea kankkunen -trilogia) ohjaama ja yhdessä Scott Silverin (8 Mile) kanssa kynäilemä Joker haki inspiraatiota Batman: The Killing Joke -sarjakuva-albumista, mutta muuten ei etsinyt sarjakuvista tarinaansa. Martin Scorsesen elokuvat ja niiden maailma toimi myös inspiraation lähteenä tälle psykologiselle trillerille.

Se parhaiten nauraa…

Elokuvan tarinassa Arthur Fleck (Joaquin Phoenix) on epäonninen klovniviihdyttäjä. Hän elää vanhan äitinsä kanssa kahdestaan huolehtien hänestä ja unelmoiden stand-up-koomikon urasta. Lankapuhelimien ja joka paikassa tupakoinnin aikakaudella, Gotham Cityn asukkaat ovat enenevässä määrin turhautuneita ja vihaisia. Rikkaat voivat paksusti ja köyhät jätetään heitteille. Tässä maailmassa Arthur, joka nauraa aina väärässä paikassa ja ajassa, yrittää löytää edes pienen onnen hetken. Arthurin syöksykierteen kiristyessä kohtaa hän todellisen luonteensa.

Jokeri

Jokerin hahmo ilmestyi ensimmäisen kerran Batmanin nimikkosarjakuvan ensimmäisessä numerossa vuonna 1940. Batman oli toki tätä ennen esiintynyt Detective Comics sarjakuvissa. Jokerin hahmon loivat Bill Finger, Bob Kane ja Jerry Robinson. Innoituksen tähän hahmoon he saivat The Man Who Laughs -elokuvasta vuodelta 1928, jonka päähahmosta on helppo nähdä vaikutteet Jokerin hahmoon. Jokeri suunniteltiin alunperin kertakäyttöiseksi hahmoksi, mutta onneksi toimituksen intervention johdosta hahmo sai jäädä ja kasvaa ikoniseksi Batmanin arkkiviholliseksi.

Jokerin syntytarinoita on ollut useita, ja yleisesti niiden todenmukaisuutta on pidetty mysteerin valossa. Olipa kerran Batmanin sarjakuvissa myös kolme Jokeria yhtä aikaa, jotka kaikki heijastelivat hänen eri puoliaan.

Jokeri on gangsteri, klovni, psykopaatti, kulttihahmo, ja tavattoman psykologisesti kiinni Batmanissa. Tästä hyvä esimerkki löytyy mm. erittäin mainiosta Brian Azarellon The Joker -sarjakuva-albumista. Jokeri on kaikkea ja ei mitään, hän on kaaos ja tekee näennäisesti asioita siksi, koska ne ovat hänestä hauskaa. Hän on mm. ampunut kuoliaaksi yhden Robineista, sekä rampauttanut poliisipäällikkö Gordonin tyttären. Happoa naamalle? Haha, sehän vasta hauskaa olisikin. Ai niin, onpa hän myös leikannut naamansa irti ja naulannut sen seinään. Sellainen velikulta on Jokeri. Elokuvissa hyvin erilaisia Jokereita ovat esittäneet mm. Jack Nicholson ja Heath Ledger.

Joka toiselle kuoppaa kaivaa, joka toiselle ei

Joaquin Phoenix ei kertomansa mukaan ole tutkinut muiden tulkintoja Jokerihahmosta. Hän sen sijaan tutkiskeli The Man Who Laughs -elokuvaa, ja opetteli hahmolleen erilaisia nauruja.

Phoneixin tulkinta Jokerista on riipaiseva. Joaquin Phoenixin Arthur Fleck on hahmona sukellus sairaaseen mieleen, mieheen, joka haluaisi että hänen olonsa ei olisi niin paha. Fleck on syljetty, potkittu, ajettu ahtaalle ja heitetty jätteille.

Joker-elokuva tuo ahdistavan musiikkinsa ja Arthurin valjun visuaalisen maailmansa myötä katsojat kellarin portaille katsomaan, miten heikkoon asemaan ajautunut ja sinne syvälle tungettu mieli voi lopullisesti särkyä ja tehdä hyvin vääriä valintoja. Joker ei ole sankari, eikä antisankari, mutta hän vie katsojan mukaansa sympaattisuuden voimalla, kunnes tekee jotain ahdistavan vastenmielistä.

Hahmoa ymmärtää, ja katsoja pääsee painiskelemaan moraalisten kysymysten kanssa. Oikean ja väärän, sairaan henkilön ja sairaan maailman ristiriita Joker-effassa on sydäntä kouraisevaa ja mykistävää. Joker pistää ajattelemaan. Se ei syötä mitään suoraan, vaikka katsoja yllätykseseen huomaakin nauttivansa jo santsikuppia sisäistä kaaosta. Elokuva ei todellakaan sovi herkille ihmisille.

Kenen kannattaa käydä katsomassa?

Joker on hieno salakavalan synkeä leffa joka silti viihdyttää, ja Joaquin Phoenixin tulkinta Jokerihahmon tästä versiosta on täysin omanlaisensa: hieno, hienovarainen, väkevä ja vaarallinen. Joker on loistoesimerkki siitä, miten sarjakuvien tarinat voi tuoda myös näin riipaisevana kokemuksena katsojien koettavaksi.

Elokuvassa etenee hitaasti kuin synkän metsän keskellä sateessa kulkeva ruosteinen resiina, mutta tässä tapauksessa matka on tärkeämpi, kuin nopea perille pääsy.

Actionleffojen fanien kannattaa pysyä kaukana, myös perussarjismättöjen katselukuntaa tämä ei välttämättä lämmitä, sillä elokuva on synkkä kuin kainalosta löytyvä patti. Hyvien psykologisten trillerien, ihmismielen syvimpien nurkkien nuohoojien ja Jokerihahmon fanien kannattaa astua sisään. Mielenterveytensä voikin kätevästi jättää narikkaan moraalinsa kera.