Jordan Peele ei ole huolissaan Us-kauhuleffan juonenkäänteiden spoilaamisesta – syy on yksinkertainen

Mainos
Oscarinkin parhaasta käsikirjoituksesta voittanut Get Out oli kenties vuoden 2017 paras kauhuleffa. Nyt samaiselta ohjaaja-käsikirjoittajalta, Jordan Peeleltä tulee uusi hirvitys, Us.

Perjantaina 22. maaliskuuta ensi-iltansa saava Us on trailerin mukaan jälleen jotain sellaista, mitä ei olla aikaisemmin valkokankailla nähty. Elokuvan ohjaaja Jordan Peele ei kuitenkaan ole huolissaan siitä, spoilataanko elokuvaa.

– Homma menee niin, että tämän leffan näkevät suosittelevat sitä ystävilleen ihan kiusallaan, eivätkä missään tapauksessa spoilaa avainkohtia saadakseen kavereiltaan parhaat/pahimmat reaktiot. Uskon vahvasti siihen, että leffan juoni pysyy ystävien keskuudessa salaisuutena, Peele kommentoi.

Mainos

Peele nosti provokatiivisella esikoisohjauksellaan Get Out kauhuelokuvien riman uudelle tasolle. Hänen uusi, odotettu elokuvansa Us pohjautuu jälleen Peelen omaan alkuperäiskäsikirjoitukseen, jonka hän on ohjannut ja tuottanut.

Elokuvan tarinassa Adelaide Wilson (Oscar-voittaja Lupita Nyong’o) matkustaa perheensä kanssa lomailemaan lapsuudenkotiinsa Pohjois-Kalifornian aurinkoiselle rannikolle miehensä Gaben (Winston Duke, Black Panther) ja kahden lapsensa kanssa. Menneisyyden traumaattiset tapahtumat painavat hänen mieltään. Törmätessään jatkuvasti aavemaisiin yhteensattumiin Adelaiden epäilykset heräävät ja hän alkaa vähitellen vakuuttua siitä, että perhettä uhkaa vaara.

Vietettyään päivän rannalla ystävien (mm. Elisabeth Moss) seurassa kireissä tunnelmissa, perhe palaa loma-asuntoonsa. Kun ilta pimenee, Wilsonit huomaavat kotipihansa varjoissa neljä käsikkäin seisovaa ihmishahmoa. Tuikitavallista perhettä uhkaava vihollinen on kylmäävä ja epätodellinen: heidän omat kaksoisolentonsa.

Elokuva on Jordan Peelen oman Monkeypaw-yhtiön tuotanto. Tuottajina toimivat Peelen rinnalla myös Sean McKittrickJason Blum ja Monkeypawn Ian Cooper.

 

Mainos