Mainos
Jurassic World: Dominion palasi tuotantoon Englannissa, mutta halpaa elokuvan tekeminen ei ole koronapandemian aikana.

Universal Pictures on pistänyt rahaa kiinni elokuvan kuvausten koronasuojauksiin peräti 9 miljoonaa dollaria. Rahaa kuluu niin suojavarusteisiin, 18 000:een koronatestiin kuin kokonaisen hotellin vuokraamiseenkin 20 viikoksi.

Jokainen elokuvan työntekijä testataan kolme kertaa viikossa. Lisäksi setissä pyörivät vain välttämättömimmät henkilöt ja ihmisille on varattu erilaisia sektoreita kuvausalueilla.

Mainos

Elokuvaa kuvataan Englannissa, koska Yhdysvalloissa sen kuvaaminen on suuresti leviävän epidemian takia mahdotonta.

Universal perustelee Jurassic World: Dominionin kuvausten jatkamista sillä, että näyttelijöitä on varsin vähän ja suurin osa elokuvasta tehdään kuitenkin digitaalisesti fyysisyyden sijaan. Myös Avatar-jatko-osien ja Marvelin Shang-Chi:n tuotantoa jatketaan Australiassa ja Uudessa-Seelannissa.

Mainos