Mainos
Marvel Studiosin johtajan Kevin Feigen Star Wars -elokuva ei tiettävästi ole enää Lucasfilmin kehityksessä.

Variety kertoo, että Feigen Star Wars -elokuva on hyllytetty Patty Jenkinsin Rogue Squadron -elokuvan lisäksi.

Doctor Strange in the Multiverse of Madness -elokuvan kirjoittanut Michael Waldron oli ilmoittanut kirjoittavansa Star Wars -käsikirjoitusta Feigelle jo vuonna 2022, mutta sen jälkeen siitä ei ole kuultu juuri mitään muuta. Joulukuussa Jenkins totesi, että Rogue Squadron oli tuolloin aktiivisessa kehityksessä.

Mainos

– He [Lucasfilm] tekivät uuden sopimuksen kanssani. Itse asiassa olen edelleen mukana siinä ja tuo projekti on ollut aktiivisessa kehityksessä siitä lähtien. En tiedä, toteutuuko se vai ei. Emme koskaan tiedä ennen kuin kehitysprosessi on valmis, mutta odotan innolla sen mahdollisuuksia tulevaisuudessa, Waldron paljasti.

Monta Star Wars -projektia on vielä julkaisematta, kuten Disney+-sarjat Ahsoka, The Acolyte ja Skeleton Crew. The Mandalorianin kolmas kausi julkaistaan parhaillaan viikoittain suoratoistoalustalla, ja Star Wars Jedi: Survivor -videopeli julkaistaan 28. huhtikuuta uusimmille konsoleille ja PC:lle.

Mainos