King Arthur: Legend of the Sword -arvostelu

Sons of Anarchyn poitsu hyppää kuninkaan saappaisiin. Onnistuuko Guy Ritchie leipomaan prätkäsankarista karismaattisen kuninkaan?

Arthur (Charlie Hunnam) lähetetään pienenä poikana pakosalle, kun isänsä Kuningas Uther Pendragonin (Eric Bana) linnaan hyökätään suuressa maagien ja ihmisten välisessä sodassa. Maagien takoma Excalibur päätyy kiveen ja vain miekan arvoinen voi sen kivestä tempaista. Arthur kasvaa porttolassa katujen kovaksi fixeriksi, joka juoskentelee pikku diilien perässä ympäri Londoniumia. Uuden hallitsijan kerätessä nuoria miehiä tempaisemaan miekan kivestä, alkaa verkko hiljalleen kiristyä. Arthur on autuaan tietämätön verenperinnöstään, eikä kuninkuus kiinnosta häntä pätkääkään. Kun uuden kuninkaan toimet uhkaavat Arthurin possea, on Arthurin aika nousta ja ottaa vastaan kohtalonsa.

Ohjaaja/käsikirjoittaja Guy Ritchie leipoo Artturin legendasta omanlaisensa Snatchahtavan ja Sherlockmaisen Lontoon katujen pikkukriminaalien toimintadraama eepoksen.

Fantasiaelementtejä on myös mukana, mm. valtavat sotanorsut ja maagit, mutta näillä ei mässäillä. Pääpaino tuntuu olevan, kuten monessa muussakin Ritchien pätkässä, näpsäkällä dialogilla. Hymyn huulille useassa kohtaa saava dialogi on hauskaa sanailua ja tuntuisi hieman omituiselta, ellei kyseessä olisi Ritchien tyylittely.

Sons of Anarchy –sarjasta tuttu Charlie Hunnam hoitaa pääosaroolin kohtalaisen onnistuneesti. Tyylivalinnoista johtuen Charlien Arthur tuntuu välillä enemmän ritariajan prätkäjengiläiseltä, kuin aikaansa istuvalta mieheltä. Tämä ei silti välttämättä ole huono asia, jos hyväksyy sen, että tässä ei tosiaankaan olla tekemässä historiallista dokumenttia.

Muut hahmot ajavat asiansa tarinallisesti, mutta kukaan ei oikein nouse kirkkaasti esiin, vaan kaikki ovat osasia koneistossa. Jude Law tekee hyvin hahmon, jolla on valtavia sisäisiä ristiriitoja, Mikael Persbrandt on mainio viikinkipäällikkönä ja Arthurin posse toimii kokonaisuudessaan hyvin.

Tarinalta on turha mitään syvyyttä hakea. King Arthur: Legend of the Sword on iloitteleva, tykittelevä ja silmille poksahteleva vuoristorata-ajelu.

”Taistelukohtaukset muistuttavat tosin joissain kohtia turhan paljon peligrafiikoita”

Kuvaus ja leikkaustyyli on hyvin Ritchiemäistä; nopeaa leikkausta, puoli-, lähi- ja erikoislähikuvia pullollaan. Tämä pitää elokuvan fiiliksen pienelle alueelle suunnattuna. Rajaus onnistuu paremmin kuin esim. Guy Ritchien Sherlock Holmes: Game of Shadowsissa.

Taistelukohtaukset muistuttavat tosin joissain kohtia turhan paljon peligrafiikoita. Musiikki tukee myös hyvin elokuvaa ja monessa kohtaa erittäin messevää poweria täynnä. Tämä soundtrack menee hankintaan.

King Arthur: Legend of the Sword sopii hyvin viihteen ystäville, sillä tämän leffan parissa viihtyy hyvin sen kaksituntisen keston. Guy Ritchie-faneille leffa on totta kai pakkokatsottavaa.