Mainos
Vapaa-aikapuku-Lauri seikkailee taas. Kannattiko point’n’click seikkailupelien vintageklassikko Larry kaivaa naftaliinista naisten kiusaksi nykyaikaan? Millainen todella on Leisure Suit Larry: Wet Dreams Don’t Dry.

Itseään menestyksekkäimpänä naistenmiehenä pitävä Larry Laffer on ollut jossain sitten 1990-luvun. Larry ei tiedä itsekään missä hän on ollut. Sitten hän herää oudosta labrasta ja nousee takaisin maailmaan, jossa on puhuvia hohtavia mobiililuureja, ihmiset postailevat instacrapiin ja deittailevat lähinnä mobiilisovellusten avulla. Meneekö Larrylla nykymaailman meininki yli taakse katoavan hiusrajan, vaiko haistaako vanha häntäheikki modernin piparin tuoksun?

Mainos

Palanen historiaa heti alussa silmillä

Leisure Suit Larryn historia on pitkä ja täynnä eritasoisia (epä)onnistumisia virtuaalinaisten mekon pieluksien kiehnailussa. Larry näki ensimmäisen päivänvalonsa vuonna 1987, ja voi pojat, ne pikselimirrit olivat kuuminta hottia. Kuinka kuumaa hottia? Kävelepä Letty’s Baariin tässä uutukaisessa ja vilkaise baaritiskin takana seinällä olevaan tauluun.

Vuonna 1996 julkaistiin viimeinen virallinen pääosasarjaan kuuluvista peleistä, ja tämä merellinen Love for Sail on se, mistä Wet Dreams Don’t Dry jatkaa. Tässä välissä toki on ollut useita muita Larry-pelejä, mutta ilmeisesti ne eivät sitten kuulu viralliseen aikajanaan?

Lannistumaton Larry

Leisure Suit Larryn pelien idea on scorettaa, lohkoa mansikkaa, hiplata hillopurkkia, vahata reisiviiksiä, sukeltaa sutturaan, pelata kahden käden pingistä, vetää sammaleviivaa, kätellä ilman hanskoja… ajatus katkesi, mutta menköön. Larry yleensä ei ole kovin menestyksekäs ollut yrityksissään, mutta toista näin lannistumatonta kaveria on vaikea löytää.

PC:llä peli voipi olla ihan siemenposket punastuttavaa meininkiä, mutta arvostelussa pelatulla Pelimieskari 4:lla tattien hakkaaminen ja nappien taukoamaton sormettaminen aiheuttaa lähinnä kramppeja, eikä sitä hupinappia tunnu silti löytyvän – kuin vahingossa.

Kun on aikansa katsellut leffoja, sarjoja, ja pelannut pelejä on kaikki Wet Dreams Don’t Dry -pelin vitsit pystyyn kuolleita jo syntyessään. Pitkälti nykyajan kommentointi dinosauruksen näkökulmasta on kiusaannuttavaa katseltavaa ja Larryn vitun ärsyttävä ääninäyttelijä, Jan Rabson, raastaa hermoja paremmin kuin kolmeteräinen patteritoiminen höylä nivusia. Ei jaksa, ja pidemmän päälle ranne väsyy kankeaan ohjaamiseenkin.

Positiivisia puolia pelissä kuitenkin on mukiinmenevä graffa, viittaukset vanhoihin Larry-peleihin, muiden kuin Larryn osalta toimiva ääninäyttely, sekä ihan onnistuneet puzzlet. Eli on tässä hiemen lerppaisessa pelissä jotain hyvääkin.

Kannattaako ostaa?

Leisure Suit Larryn uusin on kiusaannuttava kokemus, josta vanhat vitsit ja kankea ohjaus vie ilon. Joskus se vanha puuceen tahma-Jallu on vaan parempi kuin artifakteilla suttuinen mobiilipumppuviihdyke. Peli on ostamisen arvoinen, mikäli 1990-luvun point-and-click-formaatti on suuri suosikkisi. Muussa tapauksessa aika on ajanut Larrysta ohi.