Leluyhtiö Hasbro on sijoittanut videopeleihin lähes 880 miljoonaa euroa vuodesta 2018 lähtien. Yhtiön toimitusjohtaja Chris Cocks kertoi The Game Business -julkaisulle, että yksikään hankkeista ei ole niin sanottu live service -peli, vaikka jatkuviin päivityksiin perustuvat pelit ovat viime vuosina hallinneet markkinoita.
Hasbro on rakentanut kuusi pelistudiota sekä oman julkaisutoiminnan tavoitteenaan kehittää pelejä, jotka pystyvät kilpailemaan alan suurimpien nimikkeiden kanssa. Ensimmäinen uusi julkaisu on vuonna 2027 ilmestyvä Exodus, jonka kehittää Archetype Entertainment ja julkaisee Wizards of the Coast.
Cocksin mukaan studioon on koottu useita entisiä BioWaren kehittäjiä, muun muassa James Ohlen, Chris King ja Jesse Sky.
– Kyseessä on uusi pelimaailma, mutta ei meille vieras alue. Exodus on käytännössä Dungeons & Dragons avaruudessa. Tunnemme roolipelit ja tiedämme, miten tehdä hyviä sellaisia, Cocks sanoi.
Vuonna 2027 julkaistaan myös Invoke-studion kehittämä Warlock: Dungeons & Dragons, joka esiteltiin The Game Awards 2026 -tapahtumassa.
Hasbron linja poikkeaa yhtiön aiemmista menestystarinoista, kuten erittäin tuottoisasta Monopoly Go -mobiilipelistä. Cocksin mukaan yhtiö päätti keskittyä PC- ja konsolipeleihin sekä perinteisempään liiketoimintamalliin, koska se nähtiin turvallisempana ratkaisuna.
– Jos sijoitat paljon rahaa ja aikaa lahjakkaaseen tiimiin tekemään perinteisempää peliä, et ehkä tienaa miljardeja, mutta mahdollisuudet saada ainakin omat takaisin ovat paljon suuremmat, Cocks arvioi.
Hasbro aikoo rakentaa tulevat pelinsä pääosin Dungeons & Dragonsin, Magic: The Gatheringin ja Transformersin ympärille. Yhtiö suunnittelee erityisesti toiminta- ja roolipelejä PC:lle ja konsoleille, mutta tekee yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa mobiilipeleissä, VR-alustoilla ja kevyemmissä peleissä.
Cocksin mukaan Hasbro on tällä hetkellä maailman suurin digitaalisten pelilisenssien myöntäjä. Hänen mukaansa liiketoiminta on erittäin kannattavaa ja auttaa rahoittamaan yhtiön omien pelistudioiden kehitystä.

