Mainos
Dontnod käynnistää jälleen uuden Life is Strange -sarjan ja tällä kertaa kyse on veljesten välisestä suhteesta ja matkasta. Ensimmäinen osa lupailee diippiä tarinaa, joka nykii pelaajan emotionaalisia naruja.

Life is Strange 2 on oma tarinansa uusilla hahmoilla. Ensimmäistä kautta ei ole tarvinnut pelata, mutta jos se sattumalta on pelattu, voi sillä olla vaikutuksensa tarinaan.

Life is Strange 2:n tarinan lähtökohtana on, kun veljesten pihamaalla yliluonnollisen tapahtuman jälkeen poliisi menettää henkensä, 16-vuotias Sean joutuu lähtemään karkuteille 9-vuotiaan Diaz pikkuveljensä kanssa. Veljesten pakomatka vie kotikaupunki Seattlesta kohti Meksikon Puerto Lobosia.

Mainos

Valinnat odottavat, kello tikittää

Dontnodin ensimmäisessä Life is Strange -sarjassa oli yliluonnollisena elementtinä aikamatkustus, tai oikeastaan ajan taaksepäin kelaaminen. Kakkososassa ei ensimmäisen episodin perusteella pelattavalla hahmolla ole yliluonnollisia kykyjä, vaan tässä episodisessa tarinassa ratkaisuihin vaikuttaa Seanin suhde pikkuveljeen.

Veli seuraa tarkkaan isoveljensä tekemisiä ja ottaa vaikutteita. Jos Sean varastaa, on todennäköistä, että myös Diaz varastaa jossain kohtaa.

Peli vyöryttää valintoja suhteellisen tiuhaan tahtiin, ja jopa yllättävissä paikoissa. Yllättävien tilanteiden valinnoissa kello tikittää ja valinta on tehtävä nopeasti. Tämä auttaa tuomaan tiivistä tunnelmaa pelin tunnelmalliseen ja koskettavaan tarinaan.

Hahmot käyttäytyvät aidosti

Hahmot ovat hyvin tehtyjä ja niihin pystyy samaistumaan hyvin. Melko realistisesti olosuhteet huomioiden käyttäytyvä teini ja hänen pikkuveljensä pyrkivät selviytymään erikoselta ja uhkaaviltakin tuntuvien aikuisten seassa.

On pelaajan valinta, miten Sean suhtautuu tilanteeseen ja tätä myöten millaisella fiiliksellä Diaz hänen mukanaan kulkee. Kyynelkanavat herkässä olevan aloituksen jälkeen on mielenkiintoista nähdä miten tarina lopulta tulevissa jaksoissa etenee.

Ennakkotietojen mukaan vaikka ensimmäinen episodi on ajallisesti eheä, voi muissa episodeissa ja niiden väleissä olla pidempiäkin aikaharppauksia.

”Kyynelkanavat herkässä”

Graafisesti peli muistuttaa edeltäjäänsä pienin parannuksin. Musiikit iskevät oikeissa kohtaa ja tunnelma on mukaansatempaava. Ykkösjakso on parissa tunnissa pelattu, ja nälkä jää seuraaviin episodeihin. Tästä huolimatta ykkösosa toimii suhteellisen itsenäisenä lyhyttarinanakin.

Ensimmäinen osa on hyvä

Life is Strange 2: Roads on oiva ensimmäinen episodi varmasta tunnepitoisesta pitkästä tarinasta. Toivottavasti laatu pysyy loppuun asti. Veljesten tiivis suhde ja Diazin vaikutteiden ottaminen on itsessään mielenkiintoinen mekanismi tarinan alla. Kaunis ja tunnelmallinen Life is Strange 2 kannattaa kokea, jos ei muuten, niin ainakin ensimmäisen episodin verran.

Mainos
ARVOSTELUN YLEISNÄKYMÄ
Life is Strange 2:episodi 1 - Roads
89 %
Edellinen artikkeliNyt se on varmaa: PSN-käyttäjänimen vaihto on kohta mahdollista
Seuraava artikkeliJätitkö Call of Duty: Black Ops IIII -betan lojumaan kovalevyllesi? Ei kannata poistaa!
Taide – Media – Teknologia. Elokuva ja pelit, koska niissä yhdistyvät taide ja teknologia. Teatteri, koska on tehnyt sitä aina. Impro, koska ei tarvitse muistaa vuorosanoja. Musiikki, koska se on henkireikä. Kirjat, koska aina voi oppia jotain lisää. Liikaa siistejä juttuja, liian vähän aikaa ja uteliaisuus pitää aina nälkäisenä.
life-is-strange-2-episode-1-arvosteluKaunis ja tunnelmallinen Life is Strange 2 kannattaa kokea, jos ei muuten, niin ainakin ensimmäisen episodin verran.