Lyhytdokumentti kurkistaa Streets of Rage 4 -pelin tekemiseen – nostalgiaa haettiin alkuperäisistä peleistä

Mainos
Dotemun, Lizardcuben ja Guard Crush Gamesin studioilla työn alla oleva katutappelipeli Streets of Rage 4 näkee päivänvalonsa vuoden 2020 puolella, 29 vuotta pelisarjan ensimmäisen osan ilmestymisestä.

1990-luvun alussa Sega Mega Drivella supersuosituksi osoittautunut Streets of Rage kasvoi trilogiaksi, joka ei kuitenkaan saanut jatkoa enää uudemmilla konsolipolvilla. Streets of Rage -trilogia on sittemmin julkaistu useita kertoja mm. Sega Mega Drive -kokoelmilla ja minikonsolilla.

Pelisarjaa on kiitelty erityisesti sen dance-, house-, tekno- ja hip-hop -musiikkityylejä mukailevasta soundtrackista, jonka on säveltänyt japanilainen videopelisäveltäjä Yuzo Koshiro. Pelin musiikki sävellettiin jo siihen aikaan vanhentuneella ohjelmistolla, mutta sitä pidetään edelleen yhtenä Sega-kirjaston parhaimmista.

Mainos

Nyt Streets of Rage 4 tulee uusimmille pelilaitteille ja pc:lle, viimeisimmillä grafiikoilla ja klassisella pelattavuudella. Oheisella dokumentilla paljastetaan, kuinka pelin neljäs osa tehtiin näin kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin.

Mainos