Marvel’s Avengers -arvostelu – Destinyä Avengers-kuosissa

Kostajat kokoontuvat Marvel’s Avengers -pelissä pientiimin verran. Destinyä häpeilemättä hyväilevä peli saattaa joillekin olla iso huokaus.

Marvelin Avengersit, eli tuttavallisemmin Kostajat, näkivät päivänvalonsa vuonna 1963 Stan Leen ja Jack Kirbyn kehittämänä Marvelin sarjakuvalehti Avengers, nro 1:ssä.

DC Comicsin sarjakuvissa esiintyvä Justice League of America, joka on myös DCEU:ssa Justice League -elokuvassa esiintynyt sakki, oli sen verran suosittu, että Stan ja Jack halusivat myös Marvelille osan makoisaa supersankaribändipiirakkaa.

Avengers-porukka syntyi Lokin masinoimana, kun hän yhytti veljensä Thorin Hulkin kimppuun. Tämä kiinnitti myös Iron Man Tony Starkin ja Ant-Manin sekä Waspin huomion. Turpakäräjien tultua loppuunsa ehdotti Hank, että tästä väliaikaisesta kyhnyttämisestä tehtäisiin jotain pysyvämpää ja niin Avengersit saivat alkunsa. Nimensä he saivat Waspin ehdotuksesta.

Sittemin Avengerseilla on ollut värikäs historia, joka Marvelin sarjakuvissa on johtanut mm. Thanoksen kanssa tukkanuottasille ikuisuuskivien aiheuttaessa kosmista kränää. Tästä samaisesta Thanos & Ikuisuuskivet -humppaorkesterisetistä myös Marvelin elokuvauniversumin, eli MCU:n, ensimmäiset kymmenen vuotta ammensivat tarinansa. Siinä mielessä jännään kohtaan hyppää uusista Tomb Raidereista tutun Crystal Dynamicsin kehittämä ja Square Enixin (Hitman, Final Fantasy VII Remake) julkaisema Marvel’s Avengers -peli, kun MCU:ssa kostajat ovat tahineet jo kymmenisen vuotta.

Crystal Dynamicsin versio Avengerseista on ottanut inspiraatiota sekä MCU:n elokuvista, että Marvelin sarjakuvista, mutta tuo silti omanlaisensa tulkintansa Kostajien kokoontumisajoista. Pieniä silmäniskuja faneille on ripoteltu pitkin peliä, mutta nämä hahmot seisovat täysin omassa universumissaan kaikkeen aiempaan verrattuna.

Onko ”maailman mahtavampien sankarien” pelillinen ilmestys sitten tutustumisen arvoinen, vai onko kenties MCU:n Avengers End Gamen jälkeen nähty jo ihan tarpeeksi?

Mistä tarinassa on kyse?

Pelin tarinan prologissa Kamala Khan, nuori Kostajien fani ja fan-fictionin kirjoittaja pääsee Kostajien järjestämille messuille VIP-vieraana, toimitettuaan viemäriliskoista kertovan tarinansa. Paikalle juhliin on saapunut myös paljon muita fan-fictionin kirjoittajia, sekä muuta messuyleisöä. Asiat menevät kuitenkin katastrofaalisesti pieleen. Viiden vuoden päästä Kamala yrittää löytää omille teilleen kadonneet Avengersit pelastamaan yhä uhkaavammaksi käyvää maailmaa.

Hulk Lyö!

Marvel’s Avengers on melko selkeästi Destinyn kaltaisista peleistä inspiraationsa hakeva Looter-Beat’em’up-Shooter. Isoille kentillä on päätehtävänsä, mutta sen lisäksi on ripoteltu loottia, sekä muuta oheistoimintaa tehtävien lomaan.

Peli on kolmannen persoonan kuvakulmasta pelattava peli Marvel’s Spider-Manin tapaan, ja kentästä riippuen Kostajia osallistuu paikalle 1–4.

Yksinpelikampanja on noin 10 tunnin mittainen, ellei suorita oheistehtäviä. Osan yksinpelikampanjan tehtävistä voi pelata kamujen kanssa verkossa, osa on suoritettava yksin. Jos kamuja ei löydy, peli hoitaa melko kunniakkaasti muiden pelaajien virkaa joukkovoimaa vaativissa tehtävissä.

Tehtävätyylejä on useita erilaisia, mutta suurimmaksi osaksi mekanismit ovat simppeliä ”tuhoa kohde pienin twistein” -tasoa.

Yksinpelikamppiksen pelattuaan, pääsee jatkamaan samoilla taito- ja varustetasolla pelin suolaksi ajateltua Avengers Iniativea, eli moninpeliin painottuvaa osuutta viikkotehtävineen ja ajan mittaan aukenevien uusien tehtävien myötä. Crystal Dynamicsin suunnitelmissa on tuoda vuosiksi ilmaista sisältöä, muun muassa uusia hahmoa, pelin hankkineille.

Miltä se tuntuu?

Marvel’s Avengersissa ohjaaminen on sulavaa, turpaanvetäminen parin eri napin voimin ihan nautinnollista, kaukohyökkäykset hieman haastavia tähtäilyn suhteen ja tasoloikkalut suurimmalta osin toimivia. Joskus ympäristö tulee reittien tielle, ja on vaikea arvioida, miten pitäisi tasoloikkailla eteenpäin. Kuolemaan tippumiset palauttavat pelaajan latausruutuun, ja sitä latausruutua saa välillä katsella aivan turhan monta kertaa ja aivan turhan kauan.

Pelin edetessä pelaaja pääsee kasvattamaan hahmojen tasoja, ja taitopisteiden avulla availemaan uusia hyökkäyksiä. Skill Treet ovat kattavia, ja suurinta osaa niiden tuomista eduista ei yksinpelikampanjan aikana tule nähtäväksi. Pelaajahahmojen tasokatto on 50 (ei 150, niin kuin yllä olevalla videolla virheellisesti mainitsin).

Yksinpelin läpäistyään muutamalla sivutehtävällä maustettuna, ovat hahmot noin tasoa 9, kun kampanja on ohi.

Hahmoja on alkuunsa kuusi erilaista, ja Crystal Dynamics on vihjaillut tuovansa julkaisun jälkeen viikkojen sisällä uuden hahmon. Hahmojen perustoimminnot tapahtuvat samalla tavalla, mutta onneksi jokainen hahmo on hyvin omanlaisensa, omilla ajoituksillaan, vahvuuksilla ja heikkouksillaan. Täten pelaajalle tulee mielekästä vaihdella hahmoja, tai etsiä lempparinsa erilaisten hahmojen seasta.

Tarinallisesti yksinpelikampanja on kevyehkö mutta viihdyttävä. Elementit ovat osin synkempiä kuin MCU:n vastaavat. Yksinpelin pelaa mielellään läpi ja kymmenen tunnin jälkeen on suhteellisen kylläinen olo.

Kamala Khanin hahmoon eloisaa ja sympaattista energiaa puhaltava Sandra Saad, sekä Bruce Banneria pinnan alla kytevän vihaisuuden, sekä kömpelöhkön proffan energiaa hienovaraisesti tulkitseva Troy Baker ovat pelin ääniroolien helmiä. Muutkin hoitavat hommansa mallikkaasti.

I am Iron Man!

Graafisesti peli on kohtalaisen hyvä. Hahmoihin on panostettu paljon, mutta esim Marvel’s Spider-Maniin verrattuna jäädään muutaman metrin verran maaliviivasta.

Äänimaisema on todella herkullinen; esim Thorin vasaralla napauttaessa kalmoa kalloon kuuluu kovin tyydyttävä klonk-ääni. Musiikit tarjoavat etäisesti tutunoloista Marvelin supersankarimusaa, olematta kuitenkaan ikimuistoisia tai tuttuja tv:stä.

Thunderstruck!

Pelikentät ovat mielenkiintoisia, vaikkakin koostuvat kierrätyselementeistä, ja tilaa temmeltää on paljon. Yksinpelikampanjassa on osittain selkeästi tietyille hahmoille suunnattuja kenttiä, jotka hyödyntävät hahmon ominaisuuksia.

Tarinalliset osuudet Avengersien paluusta, keruusta ja kokoontumisesta ovat yksinpelikampanjan suola. Normikentät, jotka eivät ole niinkään yhdelle hahmoille suunnattuja kärsivät pienestä geenrisyydestä, mutta jaksavat silti viihdyttää ainakin lyhyempien pelisessioiden verran.

Moninpelissä on tarjolla erilaisia tehtäviä, jotka kestävät viidestä minuutista noin tuntiin, sama homma yksinpelin puolella.

On hyvä että kentissä on paljon tilaa, sillä lentävien hahmojen kanssa lentely on toisaalta erittäin siistiä, toisaalta vittumaisinta vittua ikinä. Napit aiheuttavat välillä harmaita hiuksia hahmon tipahtaessa lennosta, kun hyppynappi toimii sekä ilmaan nostajana että sieltä tipauttajana.

Sen lisäksi pelissä on melko ikävä bugi, joka pyörittää kenttää kuin krapulaisen pahin painajainen Linnanmäellä lennellessä pikavauhtia. Karttaa kun ei ole, ja eteenpäin kohti määränpäätä on vain ruudulla näkyvä salmiakkiruutu, on välillä todella disorientoivaa kokea kesken hyvän fiiliksen valtava munamankeli, joka iskee kupolin munakokkeliksi.

Muuten peli on suhteellisen bugiton ja sulava kokemus. Kentissä on kevyitä ympäristöön liittyviä puzzleja, mutta ei niillä juuri harmaita aivosoluja tarvitse vaivata.

Kipin kapin Kostajien kanssa kokoontumisajoihin?

Marvel’s Avengers on Marvelin Avengers-lisenssiä hyvin käyttävä hyvin geneerinen Destinyn tyylinen peli, joka ei keksi pyörää eikä neliötä uusiksi. Yksinpelikampanjan jälkeen riippuu pitkälti pelaajasta, jaksaako moninpelipuolta kahlata grindailun merkeissä. Itselleni kampanjassa oli tarpeeksi kivaa, ja palaan ehkäpä joskus moninpelin puolelle, jos ja kun uusia hahmoja, sekä näiden mukana tulevia tarinatehtäviä saapuu pelattavaksi. Tälläisenään Marvel’s Avengers on kuin vanilijajäätelö tai lempparipizzerian lempparipizza – ihan hyvää, muttei mitään uutta tai mullistavaa.