Mass Effect: Legendary Edition -arvostelu – Saippuoitua avaruusoopperaa

Mass Effect: Legendary Edition pakkaa yhteen remasteroituna yhden rakastetuimmista scifipelitrilogioista. Ensimmäisen osan ilmestymisestä on 14 vuotta aikaa, vieläkö Mass Effect on relevantti?

Roolipeleistään tuttu BioWare oli juuri pykännyt kasaan Star Wars: Knights of the Old Republic -pelin vuonna 2003, kun mietintämyssyn alle kasvoi tiimissä innostus tehdä oma avaruussaippuaoopperapeli. Mass Effect -peli alunperinkin pitchattiin trilogiana, jota pidettiin silloin kovin uskaliaana. Baldur’s Gate -pelien, Neverwinter Nightsin ja Knights of the Old Rebulicin myötä BioWarella oli kuitenkin sen verran nostetta, että uskaliaan pidettyyn trilogiaan päätettiin lähteä.

Mass Effect -trilogia visioitiin siis trilogiaksi, ja kaikki kolme peliä suunniteltiin ilmestyvän saman alustan sisällä, tässä tapauksessa Xbox 360 -peleinä. Ideointiin meni reilusti aikaa, tiimin pähkäillessä ja rajatessa massiiviseksi äityvän saagan sisältöä. Pähkäilyyn meni jopa niin kauan, että BioWare ehti siinä välissä toteuttaa Jade Empire -pelinsä vuonna 2005.

BioWaren keskittäessä voimavaransa Dragon Age -pelin ja Jade Empiren kehittämiseen, BioWare missassi mahdollisuutensa valmistaa Knights of the Old Republic -jatko-osan. KoTOR 2 menikin silloin Obsidian Entertainmentille.

Jahkailun kautta kauppoihin patentoidulla mekanismilla

Ensimmäinen Mass Effect -peli ilmestyi vihdoin vuonna 2007 Xbox 360:lle ja vuotta myöhemmin PC:lle.

Pelin suunnittelun aikaan Xbox 360:n Gears of War -cover-shooter-peli oli kuuminta hottia, joten Mass Effectiin päätyi taistelumekaniikaksi ajan hengessä suojista ammuskelun malli. Mass Effect yhdistelee siis kolmannen persoonan suoja-ammuskelua ja BioWarelle tutumpaa roolipelaamista.

Koko Mass Effect -trilogia on visioitu niin, että pelaajan tekemät valinnat pelissä tulevat vaikuttamaan itse peliin ja peliä seuraavien osien tapahtumiin. Koko trilogia on mahdollista pelata yhdellä ja samalla hahmolla.

Mass Effectistä tuttu keskustelupallukka, joka tarjoilee eri vastausvaihtoehtoja, sekä värikoodatut sääntöjen mukaan toimivan hyviksen (paragorn) ja säännöistä piittaamattoman pahiksen (renegade) vastausvaihtoehdot, on itse asiassa patentoitu pelimekanismi.

Massatehoste

Ensimmäinen Mass Effect on kaikkein eniten roolipelimäinen. Pelaajalta piilossa tapahtui paljon satunnaislukugenerointia, jotka vaikuttivat mm. siihen miten hyvin aseella ylipäänsä osui viholliseen. Lisäksi hahmoluokat vaikuttivat vahvasti käytettävien aseiden valikoimaan.

Tarinallisesti Mass Effect napsi mansikoita useimmista hyvistä avaruussarjoista. Peliä ohjattiin niin, että meininki muistuttaisi enemmän 24-sarjan jaksojen rytmitystä ja ilmaisua, kuin esim testosteronissa marinoitujen ruskeagrafiikkaisten miesten köriläiden huutoraivokisoissa, kuten tuohon aikaan yleensä oli tapana.

Mass Effect oli myös ensimmäisiä pelejä, joka sisälsi valtavan määrän täysin ääninäyteltyjä repliikeitä. Näyttelijöillä oli oma työnsä tällaisessa useamman vuoden kestävässä projektissa, sekä ilmaisun tasossa, kun useat repliikeistä, johti valinnaisiin eri repliikeihin. Näissä kaikissa oli tunneskaala pysyttävä hillittynä.

Massatehoste, osa 2

Mass Effect 2 ilmestyi muutaman vuoden myöhemmin vuonna 2010. Seikkailumekaniikkojen kritiikistä oli opittu. Järkyttävästi pomppiva avaruusauto Mako sai jäädä varikolle, ja aseisiin tuli lämpölippaat sekä aseiden lataus. Suojaan siirtymistä oli myös parannettu ja tarina alkoi heti massiivisella paukulla.

Kakkososa usein onkin trilogioiden mehukkain, kun enää ei tarvitse käyttää niin paljon aikaa tilanteen esittelyyn vaan hahmot voi päästää suoraan hommiin. Monen mielestä Mass Effect 2 on trilogian paras osa.

Mass Effect 2 oli ensimmäinen Mass Effect, jota Pleikkarilla pääsi pelaamaan. Ykkösosan valinnat toteutettiin Dark Horse -sarjakuvafirman interaktiivisen sarjakuvan myötä. Sarjakuvassa merkittävissä kohdissa pääsi valitsemaan päähahmo Shepardin valintoja, ja tämä johti sitten siihen, millä eväin Mass Effect 2:n tarinaan siirryttiin.

Massatehoste, osa 3

Mass Effect 3 saapui vuonna 2012, ja päätti Shepardin tarinan. Pelin loppu sai aikanaan paljon kritiikkiä siitä, että koko kolmen pelin aikana kestäneet valinnat eivät juuri pelin lopetuksessa näkyneet. Loppujakin oli kolme, vain hieman erilaista toisiinsa verrattuna. Tämä sai pelaajat pettymään, vaikkakin itse pelin hiotummat ja suoraviivaisemmat pelimekaniikat saivatkin kiitosta.

BioWare julkaisi myöhemmin Mass Effect 3:lle Extended Cut -loppupaketin, joka sisälsi tuunatun, hieman tyydyttävämmän ja valintoja heijastelevamman loppukokonaisuuden.

Mass Effect -trilogiassa on enemmän ollut itse matkasta kuin päämäärästä kyse. Shepardin tarinaa on helppo heijastella vaikkapa Matrix-leffojen Neon matkaan, tai vaikkapa vielä vanhemman, lähes muinaisen saagan päähahmoon, joka henkensä muiden puolesta luovuttaa. Päämäärä on siis melko selkeä, mutta matka miten sinne päädytään on täynnä erilaisia tapahtumia ja vivahteita riippuen pelaajan valinnoista. Esimerkiksi moni pelaajan pitämistä Shepardin tiimiläisistä saattaa menettää henkensä trilogian aikana ja täten jäädä myöhempien osien tapahtumista kokonaan pois.

Kolmen kimppa

Mass Effect Legendary Edition pakkaa yhteen nämä trilogian kolme osaa, sekä suurimman osan pelien DLC-paketeista, integroiden ne paremmin tarinan kulkuun. Pinnacle Station -nimistä DLC:tä esim ei saatu pelastettua, sillä sen alkuperäiset tiedostot olivat ajan saatossa korruptoituneet. Mass Effect 3:ssa ollutta moninpeliä ei monen harmiksi myöskään nähdä. Tosin BioWarella on annettu vähän ymmärtää moninpelin suhteen, ettei koskaan pitäisi sanoa ei koskaan.

Pelit tehtiin alunperin Unreal 3 -enginellä, ja BioWare on nyt myös remasteroinut nämä kolme peliä Unreal 3:lla. Grafiikat on nostettu 4K-tasolle ja esimerkiksi arvioversiona olleessa PS5:lla peli pyörii iloisesti 4K/60fps, ihan muutamaa pientä dippausta lukuunottamatta.

Monet pelien tekstuureista on laitettu uusiksi joko tekoälyn avulla paranneltunta, tai käsin. Mass Effect 1 on saanut kaikkein eniten säätöä mm. pelimekanismien ja grafiikkojen suhteen.

Viimeaikoina BioWare on taas tehnyt melkoisen mahalaskun Anthemin ja kakanhajuisia kommentteja saaneen Mass EFfect: Andromedan myötä. Pelaajien silmissä BioWare ei ole enää niin laadun tae, kuin mitä se oli vielä vuosituhannen alkupäässä. Jollain tavalla tuntuu, että tässä sekä tuodaan yksi parhaita pelisarjoja uudelleen remasteroituna sekä vanhoille pelaajille, että uusille, mutta samalla myös yritetään hiukan kiillottaa jo katkeroista kommenteista tahriintuneita kalosseja.

Onko Mass Effect Legendary Edition pelaajan näkökulmasta tarpeellinen? Riittääkö kaikissa parannuksissa riittävästi potkua lähes 14 vuotta vanhaan pelisarjan uudelleen lämmittelyyn?

Via Dolorosa

Mass Effect -trilogiassa pelaaja ohjaa päähahmo Shepardia alkaen vuodesta 2182. Shepard on ensimmäinen ihminen, joka saa pelonsekaista kunnioitusta herättävän Spectre-arvonimen ja arvovallan.

Saren-niminen turian-rotuinen Spectre on heittäytynyt kimppaan tekoälyllisten Geth-robojen kera, ja kaiken takana väijyy valtaisa uhka, joka uhkaa koko galaksin elämää.

Shepardista voi valita valmiista versioista naisen tai miehen, tai pelaaja voi hahmoeditoria käyttäen luoda Shepardistaan sopivan näköisen.

Mass Effect -peleissä seikkaillaan planeetoilta toisille, yleensä suhteellisen vapaassa järjestyksessä, suorittaen tehtäviä, jutellen paikallisten kanssa, tiivistäen mukana toimivan ryhmänsä kanssakäyntiä ja päätyen ehkäpä vällyjen väliin jonkin alienin kanssa.

Citadel-nimisessä galaksin keskuksessa älylliset rodut toimivat kuin YK:ssa konsanaan. Tosin vain muutamilla roduilla on päätösvaltaa asioiden suhteen. Eri rotujen väleillä on runsaasti historiaa, sekä erilaisia poliittisia kytköksiä. Kaikki tämä vaikuttaa Shepardin tarinaan ja toimimiseen linnunradan kuumimmissa menomestoissa.

Pelin kantavana voimana taustalla vaikuttaa reaper-nimisten olentojen uhka kaikelle elolliselle.

Pelimekanismien hedelmäsalaatti

Mass Effect -trilogiassa valinnat johtavat tilantesiin. Kolmannesta persoonasta pelattava peli laittaa pelaajan joko ampumaan vihollisia ja seikkailemaan maastossa, tai luovimaan erilaisten avaruusolentojen ja ihmisten halujen ja poliittisten visioiden keskellä. Shepardin hahmo on toisaalla pidetty, toisaalla vihattu, mutta suurimmassa osassa kuitenkin jonkinlaista kunnioitusta herättävä nimi. Ihan minään nollana Matti Meikäläisenä ei siis tarvitse aloittaa saagaa.

Välillä siirrytään ajamaan jotain pientä ajoneuvoa joissain laajemissa maastoissa, tai tutkimaan planeettojen pinnalta löytyviä asioita erilaisten luotaimien avulla. Peleissä siis on jonkin verran erilaisia ”minipeleiksi” miellettäviä planeetoiden tutkimiseen liittyviä mekanismeja, kolmannen persoonan räiskinnän ja ihmissuhdesimulaattorin lisäksi.

”eli laittaa pelaajan joko ampumaan vihollisia ja seikkailemaan maastossa, tai luovimaan erilaisten avaruusolentojen ja ihmisten halujen ja poliittisten visioiden keskellä”

Toimivinta Mass Effect -trilogiassa ovat sen tarina, tarinan hahmot, valinnat ja kehittyvät tilanteet. Peli sisältää jatkuvasti kehkeytyviä isoja ja pienempiä konflikteja.

Mass Effectit ovat pirun hyvin kirjoittettu, sekä ääninäytelty. Kolmen pelin aikana on helppo tykästyä useampaankin hahmoon, vaikka itse Shepard, ainakin MaleShep, onkin vähän enemmän kokija, kuin vaikuttuja.

FemShep, eli naispuolista Shepardia on monessa lähteessä kehuttu, ja onkin mielenkiintoista pelata pelisaaga läpi myös FemShepin näkökulmasta. Eniten sukupuoli tässä pelissä vaikuttaa petikaverien mahdollisuuksiin, kuin mihinkään muuhun. Romanssit Shepardin Normandy-aluksella ovat melko luonnollinen osa tiivistä avaruusseikkailuyhteistyötä.

Suojaan!

Taistelut menevät kolmannen persoonan suojaperustaisena räiskintänä, joissa hauskuus kasvaa siirryttäessä seuraaviin osiin.

Mass Effectissä taistelut ovat ihan käypiä ja legendary editionin myötä vähän helpompia pelattavia myös. Poissa ovat supertuskaisat satunnaisgeneroidut luvut häiritsemässä isommin osumista.

Aseiden käytössä ei enää ole rajoituksia, vaikkakin edelleen tietyt taitotasot auttavat aseiden käytössä. Suojiin meneminen on ensimmäisessä osassa kaikkein kököin, koska siinä on juostava kohti suojaa. Myöhemmissä osissa suojaan meno tapahtuu nappia painamalla, joka on paljon miellyttävämpää.

Jälkimmäisessä kahdessa osassa taisteluihin on tullut enemmän meininkiä tekoälyn kehittyessä ja itse maastojen muuttuessa paremmin suunnitelluksi. Ensimmäinen osa sai Legendary Editionin myötä myös lisää suojia ripoteltuna sinne tänne. En pistänyt asiaa kovin paljon merkille, joten voinen sanoa, että ihan onnistuneista uudistuksista on kyse. Taistelujen saralla Legendary Editionissa ei mitään uutta mullistavaa, mutta hommia on onneksi huomattavasti sujuvoitettu erilaisin fiksauksin.

”Makolla on ilo pysähtyä ja katsella maisemia”

Ensimmäisessä osasssa oli kaameasti ilmavan ja pomppuisan fysiikan omaava Mako-auto, jolla planeettojen pintaa oli tutkittava. Autossa on katolla tykki, jolla ammuttiin vastaantulevia vihollisia ja ohjasteltiin samalla autoa. Legendary Edition parantaa ajokokemusta ja fysiikkaa, sekä heittää pientä uudistusta planeettojen pinnalle. Silti Mako-kohtaukset on pääasiassa edelleenkin puuduttavia ja onttoja.

Siisteintä planeettojen pintojen tutkimisessa ovat uudistuneet grafiikat vaikkapa taivaalla näkyvän planeetan kera, tai valaisussa tehdyt parannukset. Makolla on ilo pysähtyä ja katsella maisemia.

Ilmestyessään valtaisa määrä erilaisia pelimekansimeja sisältävä Mass Effect oli runsas kokemus välillä jopa puuduttavaksi asti. Onneksi ensimmäisen osan tarinassa riittää imua vielä vuosien jälkeenkin, jotta nykymittarilla hieman vanhahtavat mekanismit eivät pääse liiaksi peli-iloa syömään.

Kakkos- ja kolmososassa mekaniikkoja oli alunperinkin hiottu paremmaksi, ja vaikka niissäkin ikä näkyy, niin ei yhtä pahasti kuin ensimmäisen osan kanssa. Suoraviivaistaminen teki hyvää jälkimmäisille osille, ja niiden pelaaminen on edelleen vuosien jälkeenkin miellyttävä kokemus.

Kui tää toimii, vai toimiik tää?

Räiskintäosuudet tuovat useimmiten mieleen pelien aikalaisen Gears of Warin. Yhtä toiminnalista ja tiukkaa menoa ei Mass Effectistä löydy tosin, mutta varsinkin jälkimmäisissä osissa räiskintäosuudet voivat olla jopa hauskoja.

Ensimmäisen osan Mako-autoa ei jälkimmäisissä osissa enää nähdä, mikä on toisaalta onni, toisaalta sääli. Mako-autolla planeettojen tutkiminen toi skaalan tunnetta myöhempiin osiin verrattuna. Siinä oli jotain ”one small step for a man” -tunnetta, kun Makosta hyppäsi ulos. Ensimmäinen osa oli kuin valtaisia vieras basaari täynnä erilaisia nähtävyyksiä, kun taas jälkimmäisissä osissa ollaan suoraan erikoisliikkeisssä hakemassa sitä räätälöityä asiaa.

Kaikissa Mass Effect -peleissä liikutaan Normandy-aluksella, jonka sisällä pääsee juttelemaan eri tyypeille. Lisäksi jokaisessa pelissä löytyy oma versionsa tähtikartasta, joissa valitaan planeetat. Ensimmäisen osan aikaan tämäkin tuntui laajalta, tuntemattomalta. Toisessa osassa minipelin muodossa etsittiin materiaaleja planeettoja luotaillen, Mako-ajelujen sijaan. Tässäkin tuntui vielä merkitykseltä valtaisa määrä eri planeettoja tutkittavaksi. Kolmannessa osassa tämä hylätään ja skannailut tapahtuvat tylsästi randomisti kaikuluotainta laukoen eri tähtijärjestelmissä. Valtaisia määrä planeettoja jää täysin turhakkeiksi. Lisäksi kolmannen osan yläkulmasta tuijoteltava kartta satunnaiskannauksineen sai harvinaisen typerän pakominipelin, joka muistuttaa lähinnä helposti ratkottavaa Pac-Mania. Tässäkin osuudessa kakkososan meininki vie ehkä kokonaisvaltaisimpana voiton.

Hahmojen kanssa keskustelu ja valintojen tekeminen eri vaihtoehtojen välillä on herkkua ja välillä pysäyttää pidemmäksi aikaa. Harvemmin on millään mittarilla selvää, miten kauas jokin valinta heijastuu, joten niiden tekemisellä on painoarvoa. Kolmannessa osassa tämä näkyy karulla tavalla, kun galaksi on sotatilassa, ja valintoja on tehtävä monesti huonon ja huonomman vaihtoehdon välillä.

Mass Effectit antavat oivat avaimet roolipelaamiseen, ja jättävät paljolti pelaajan varaan, millaiseksi hänen Shepard muodostuu. Tässä mielessä peleissä on jotain samaa esimerkiksi Falloutin ja Elder Scrollsin kera. Yhtä runsasta ja monipuolista maailmaa edellä mainittuihin verrattuna Mass Effectistä ei toki löydy. Tämä ei ole huono asia, sillä kaikesta vapaudesta huolimatta, jokaisella osalla on selkeä suunta mihin edetään koko ajan.

Hiontaa ja kiillotusta

Mass Effect Legendary Edition on hyvin onnistunut remasterointi graafiikan ja äänen saralla. Se siloittelee arpisempia kohtia alkuperäisistä, ja tuo modernimpaa valaisua ja tekstuuria moneen osaan peliä.

Purkitetuissa videoissa näkee kaikkein parhaiten eron siihen, miten engine on uudistunut remasteroinnin myötä. Purkitetut videot ovat resoluutioltaan pienempiä ja ruudunpäivityskin niissä on vain 30 fps luokkaa alkuperäisten tapaan.

Harmillisesti moni näistä näyttää muun remasteroinnin myötä hieman suttuiselta. Pelit ovat saaneet parempaa pintaa ja sujuvampaa ruudunpäivitystä, sekä lisäksi valaisua ja ympäristöefektejä on parannettu monin osin. Jääplaneetan lumimyrsky muistuttaa nyt enemmän lumimyrskyä, paratiisiplaneetta on oikeasti vehreä, eikä kellastunut huussilehti, jne.

HDR toimii monelta osin erittäin hyvin, mutta joissain kohtia suunnittelu on selkeästi tehty aiempien konsoleiden rajoitteiden rajoja mukaillen. Näissä kohdin uudistukset hieman ontuvat, vähentäen esim tummuudesta. tunnelmaa napanneiden kohtausten hämäryyttä.

Kuulostaa hyvältä

Musiikki kuulostaa koko trilogiassa edelleen yhtä maukkaalta ja tunnistettavalta kuin aiemminkin. Synasoundein luodussa tunnelmoinnissa on vanhojen hyvien scifileffojen henkeä.

Äänitehosteita on parannettu mm. aseiden ampumisäänien myötä. Nyt aseissa tuntuu olevan paremmin potkua, mistä pitkälti on kiittäminen paremmalta kuulostavaa äänivalikoimaa.

Ääninäyttelyssä ei ollut moitittavaa aiemmin, eikä ole nytkään. Jokaisella hahmolla on vahvasti oma persoonansa.

Ajan hammas näkyy lähinnä animaatioissa ja puhtaasti sivuhahmojen samankaltaisuuksissa. Varmaankin Xbox 360- ja PS3 -konsolisukupolven muistirajoitukset pakottivat tekemään pikkaisen liikaakin toisiaan muistuttavia hahmoja taustahahmoiksi. Onneksi tämä ei paljoa häiritse, sillä näiden nassujen kanssa ei tarvitse olla liikaa tekemisissä.

Harmillisesti hahmojen animointi on se helpoiten silmään osuva vanhanaikaisuus. Ykkösessä hahmojen suunliikkeet ovat kuin tuulahdus menneestä ja ilmeissäkin on uudistuksista huolimatta ikävää jäykkyyttä. Myöhemmissä osissa tämäkin tilanne paranee, tosin ei missään nimessä nykystandardien kärkiluokkaisesti. Onneksi hahmojen äänissä on niin paljon persoonaa, että sekin jo itsessään auttaa silottelemaan kankeahkoa animaatiota.

Avaruusfrendit

Mass Effect Legendary Edition niputtaa hienosti kolme upeaa peliä yhdeksi yhtenäiseksi kokemukseksi. On mahtavaa päästä pelaamaan koko trilogia yhden launcherin kautta, joissa myös saavutuksia on aseteltu koko trilogian mitalta.

Legendary Edition on pienistä nillityksistä silti kaikkein parhain tapa kokea tämä omaperäinen ja yhä maailmanluonniltaan ja ilmeeltään uniikki avaruussaippuaooppera.

Jos pelailee koko trilogian läpi tehden hyvin pitkälti kaiken, puhutaan helposti noin sadan tunnin pläjäyksestä. Tehtäväpohjaisessa toiminnassa on tv-sarjamaista fiilistä, ja tarinan kokemisessa samoin.

On hieno meriitti BioWarelle, että he ovat onnistuneet luomaan niin hurmaavan persoonallisia hahmoja, että niiden kanssa mielellään käy läpi tämän synkeäksi muuttuvan tarinan.

Läpipeluun jälkeenkin vielä polttelee

Pelattuani koko trilogian läpi tehden lähes kaiken olen silti innokas hyppäämään uudestaan erilaisen Shepardin matkaan. Legendary Edition on hienosti integroinut valtavat määrät DLC-sisältöä pelien lomaan, niin että niiden jutut ja tarinat eivät tunnu irrallisilta. Mass Effecteissä melkein kaikki tekeminen tuntuu jollain tavalla merkitykselliseltä, toisin kuin esimerkiksi uusimmissa Assassins Creed -peleissä. Filleriä ei juurikaan ole, vaan kaikki vie jotenkin merkittävästikin eteenpäin.

Ajan hampaisiin pahiten jäänyt ensimmäinen osa näyttää nyt upealta, ainakin pysäytyskuvissa, mutta pelimekaniikat eivät valitettavasti ole ehkä päivittyneet tarpeeksi. Ensimmäisen osan pelastaa sen maukas tarina. Itse asiassa kaikissa Mass Effecteissä on sen verran hyvä draaman kaari, että ne toimivat hyvin yksittäisinä osinakin.

Kannattaako ostaa?

Mass Effect Legendary Edition on peli niille, jotka nauttivat hyvistä ja pitkistä tv-sarjoista. Mass Effect trilogiaa ei voi suositella millään tavalla niille, jotka skippaavat animaatiot ja klikkailevat ohitse pienetkin keskustelut. Juuri niissä pienissä asioissa ja eläväisessä maailmassa piilee se Mass Effectin kutsuvin osa. Shepardin saappaat tuntuvat nyt paremmalta kuin ensimmäisellä kerralla.

Vahva suositus hyvän tarinan ystäville, sillä sitä Mass Effect -trilogiassa riittää. BioWare voi nyt ehkä pyyhkiä suurimmat hikikarpalot otsalta ja katsoa omaan menneeseen löytääkseen tulevaisuudelle suunnan.