Mainos

 

Aki Kaurismäen Suomi-kuvan harmaat sävyt ovat kaikille tuttuja.

Mainos

Nukkavieruus ja pilvinen taivas heijastelevat suomalaista sielunmaisemaa ja Helsinki näyttäytyy ajattomana. Kaurismäen Lontoota määrittää yhtä lailla tietty ulkopuolisuus ja  toismaailmallisuus: vuonna 1990 julkaistu I Hired a Contract Killer liikkuu Itä-Lontoossa alueilla, joita ei enää ole. 

 

Stoke Newingtonin ja Docklandsin tienoilla kuvattu elokuva kertoo kaasulaitoksen virkamiehestä, joka potkut työstä saatuaan yrittää itsemurhaa. Epäonniselta mieheltä ei kuitenkaan onnistu edes oman hengen riisto, joten hän palkkaa itselleen palkkamurhaajan. Odottamatta mies kuitenkin rakastuu baarissa kohtaamaansa naiseen ja löytää jälleen kadonneen elämänhalunsa. Palkkamurhaajaansa hän ei kuitenkaan enää tavoita – vaihtoehdoksi jää paeta henkensä edestä rakastettunsa kanssa.

 

Tuttu ja tunnistamaton

 

Kaurismäelle ominaiseen tapaan I Hired a Contract Killer kuvaa kaupunkia, joka on tuttu ilman, että siinä tarjoiltaisiin yleisölle tunnistamisen riemuja – maamerkit ja nähtävyydet on karsittu pois ja jäljellä on vain kaupungin tuntu. Aika on myos tehnyt tehtävänsä – gentrifikaation myötä aiemmin turvattomina pidetyt alueet ovat keskiluokkaistuneet ja vaurastuneet vauhdilla ja elokuvan kahden vuosikymmenen takainen Lontoo näyttää paikoin jo yhtä kaukaiselta kuin vuosisadan puolen välin kaupunki.

 

Toisaalta yhtäläisyyksiä loytyy edelleen. Tämän päivän taloustilanne, kasvava työttömyys ja huoli huomisesta ovat löytäneet uusia koteja niin Helsingistä kuin Lontoostakin. Vuoden 2011 Tottenhamin mellakat kertoivat turhautumisesta ja epätoivosta – Kaurismäen tuotannolle kovin tutuista teemoista. Walthamstow, Tower Hamlets ja Newham ovat kuin toisesta maailmasta verrattuna esimerkiksi vauraisiin Kensingtoniin ja Belgraviaan. 

 

Aikamatkoja

 

Helsingissä Kaurismäen maisemiin pääsee keskustan ulkopuolelle suuntaamalla – Itä-Helsingin Kontulassa ja Kurkimäessä on samaa karuutta. Pikaisempaa aikahyppyä varten kannattaa pistäytyä vaikkapa Eerikinkadun Dubrovnikissa ja Moskova-baarissa. 

 

Lontoosta vastaavia kaurismäkeläisiä maisemia löytyy myos, kunhan tietää mistä etsiä. Shoreditchin Prague Baarissa ollaan vahvasti vielä Itä-Lontootakin idemmässä. Itä-Lontoon hipsteriytymisen myötä moni paikka on jo päätynyt turistioppaisiin, mutta esimerkiksi Itä-Lontoon Brick Lanen tietämiltä loytyy vielä samaa ulkopuolisuuden tuntua, joka on inspiroinut etenkin työväenluokan artisteja jo monen vuosikymmenen ajan. 

 

Populaarikulttuurissa vahvasti duunari-Lontoota edustanut Walthamstow esiintyy muun muassa Blurin klassikon, Parklife-levyn kannessa. East 17 –poikabändi pyrki erottautumaan puhtoisista kilpailijoistaan omalla karhealla kotiseudullaan nimeämällä bändinsä kotipaikkansa postinumeron mukaan. Oluenystävän kannattaa ottaa hiukan rauhattomana pidettyyn kaupunginosaan matkatessaan päämääräkseen huikeasta olutvalikoimastaan tuttu Ye Olde Rose and Crown, joka sijaitsee Hoe Streetillä, keskellä Walthamstow’ta.

 

Strummer calling

 

Kaurismäkeä ja tänä vuonna ylisanoin kiitellyn dokumentin London the Modern Babylon ohjannutta Julian Templeä yhdistää The Clash –yhtyeen nyt jo edesmennyt rumpali Joe Strummer. Strummer teki I Hired a Contract Killerissa cameo-roolin ja vastasi elokuvan musiikista, samoin Templen dokumentti nojaa vahvasti Clashin musiikkiin. 

 

London the Modern Bablyon kuvaa hienovaraisesti ja lämmöllä gentrifikaatiota, kaupungin kasvua niin suureksi ja vauraaksi, ettei sieltä enää löydy tilaa vähävaraisemmille alkuperäisille asukkaille. Näiden siirtyessä uusille seuduille myös osa alueen identiteetistä karkaa ja joutuu hakemaan uuden kodin toisaalta. Kannattaakin toteuttaa haaveidensa matka Lontooseen pian, sillä voi olla, että kohta kaupunkia sellaisena kuin sen haaveili ei enää ole.

 

Lennot Lontooseen kannattaa hakea matkahakukone momondon avulla. Momondo etsii sinulle halvat lennot, hotellit ja vuokra-autot. Muista myös momondon kaupunkioppaat, jotka ovat käyttäjien ja paikallisten bloggaajien kirjoittamia.

 

Teksti: Petra Vallila

Mainos