Mainos
Barbie-näytelmäelokuva on ollut esituotannossa jo vuosia, mutta vasta nyt se etenee oikeasti.

Anne Hathawayn ja Amy Schumerin lopulta Barbie-roolissa korvannut Margot Robbie on kuin ilmetty muovinukkesuosikki.

Elokuva on jo etukäteen herättänyt närää jos minkälaisista syistä. Nyt Mattelin elokuvapuolen päällikkö Robbie Brenner kertoo, miksi Barbieta pitäisi rakastaa ennemmin kuin tuomita.

Mainos

– Jos nyt palataan ihan alkuun, niin Barbie luotiin Mattelin Ruth Handlerin toimesta, joka halusi yhtä mahtavan lelun tyttärelleen kuin miehensä pojille kehittämät Hot Wheels -autot. Barbie oli tasa-arvon esikuva jo vuosikymmeniä ennen nykyaikaa. Barbie oli uranainen. Hän oli mm. sairaanhoitaja ja astronautti vuonna 1965, Brenner selittää.

Barbie on ollut viimeaikoina pahan somesilmän vyöryissä epärealistisen vartalomallinsa vuoksi, jonka on pelätty aiheuttavan vääränlaisen kuvan pikkutyttöjen mielissä ”oikeaoppisesta” naisvartalosta.

– Barbien vartalon mittasuhteet ovat vääränlaiset, sillä hahmo on kärjistetty leluhahmo. Aina on olemassa ihmisiä, jotka vihaavat kaikkea. He vihaisivat Barbieta vaikka se olisi realistinenkin. Joka tapauksessa, elokuva tulee olemaan hyväntuulinen ja positiivinen, Brenner summaa.

Mainos