Näytetään mistä päästä Metroidvania-kana pissii! Tästä päästä!
Metroid Dread näyttää jälleen kerran sen, miksi Metroidvania-genre on saanut puolet nimestään Metroid-peleistä. Metroid Dreadin ällistyttävän hyvä rytmitys, jatkuva kasvu ja pelaajan osaamisen palkitseminen tuntuu pirun hyvältä.
Tämän hetken uusiin metroidvania-klassikoihin kuuluva Hollow Knight jää minun mielessäni hilkulleen kakkoseksi tämän hetken pinnalla olevissa Metroidvania-peleissä Metroid Dreadin myötä. Metroid Dread vaan toimii; se on sopivan pituinen, siinä on perkeleesti, mutta reilusti haastetta ja se on nätti kuin hymy naamalla poikuutensa (yhteisymmärryksessä) menetettyään.
Metroid Dread saa sekä puskemaan hikikarpaloita jännityksestä, että hymyilemään vanhan tutun kunniakkaasta paluusta. Metroid Dreadin tarina päättää Samus Aranin vuosikymmeniä tekeillä olevan kaaren hänen ja metroidien kohtaloista, ja voin sanoa, että se mihin suuntaan tarina menee, sai minun vatsani kääntymään ympäri. Paljastukset ovat jopa vähän järkyttäviä.
”Metroid Dread vaan toimii; se on sopivan pituinen, siinä on perkeleesti, mutta reilusti haastetta ja se on nätti kuin hymy naamalla poikuutensa menetettyään”
Hienosti Metroid Dread onnistuu taas tuomaan sen yksinäisen eristyksen tunteen, mitä ensimmäisissä Metroid-peleissä, ja varsinkin Super Metroidissa koki. Adam-tekoäly toki täysin puhuttuna tuo jotain toverillisuutta matkalle. Adam tosin on ääneltään kylmä kuin jääkaapin pakastelokero, joten siitä ei yksin planeetan syövereissä olevalle Samusille paljoa lämpöä ole.
Mukana Samusin arsenaalissa on paljon nostalgisia tuttuja, ja aseita pääsee laukomaan täysin vapaalla tähtäyksellä. Mukana on myös muutama täysin uusi vekotin, jotka kytkeytyvät vahvasti juuri erilaisiin ympäristöllisiin ongelmanratkonta kohtiin. Nämä tuntuvat herkullisilta, ja siltä että ne ovat ratkaistavissa, vaikkei ratkaisu aina olekaan se ilmeisin. En kerro enempää niiden tai uusien taitojen sisällöstä, sillä suuri osa Metroidvanian ihmettä on se löytämisen riemu, eli läpipeluuohjeet pois!
Metroid Dreadissä on otettu huomioon myös pitkä historia speedrunien ja sekvenssin rikkomisten suhteen. On siis jännä nähdä millaisia reittejä tulevaisuudessa Metroid Dreadin pelaajat löytävät.
Se on siinä! Odotus ohi!
Metroid Dread on kokonaisuutena aivan upea. Pientä nillitystä tulee siitä, ettei pelissä ole volyyminsäätömahdollisuutta, jonka takia osa upeista musiikeistä jää räiskinnän alle.
Pelasin pelin läpi pelin kellon mukaan noin yhdeksässä tunnissa, mutta tämä ei laske mukaan karttaruudussa aprikointia, eikä kuoleman ja checkpointin välisen hetken aikaa.
Todellisuudessa pelin läpäisyyn noin 70 % esineiden löytämisellä meni noin 18–20 tuntia.
Paketti on upea ja nälkä jää. Surullista heittää hyvästit Samusin metroid-saagalle, mutta kuten pelikin kertoo sen läpäistyä: ”See you on the next mission!”
Post Scriptum
On outoa, ettei Nintendo tällä hetkellä mahdollista kaikkien Metroid-peliensä pelaamista uusille tulokkaille.
Nintendo Switch Online-palvelun kautta voi pelata Nintendo Entertainment Systemin alkuperäistä Metroidia, sekä Super Nintendon Super Metroidia, mutta esimerkiksi GameBoyn Metroid II, ja GameBoy Advancen Metroid Fusion loistavat poissaolollaan.
Metroid II:sta voi pelata Nintendo 3DS:llä, jos onnistuu pelin ja laitteen jostain kaivamaan. Samoin ensimmäiset 4 Metroid-peliä taisi olla Wii U:lla virtual console-palvelun kautta hankittavissa, mutta kenellä nyt enää edes on Wii U:ta?
Tämä, ettei pelejä ole Switchillä saatavilla, edes kokoelmana, edes kun on herramunjee Metroidin 35-vuotisjuhlavuosi on omituista. Tämä asenne saattaa ajaa uudet tulokkaat avaruuspiraattien huomaan. Siitä voinee Nintendo syyttää vain itseään.
Metroid Dread on selkeästi tehty Nintendo Switch OLED -mallin lippulaivapeliksi, ja pakko sanoa, peli näyttää aivan äärimmäisen upealta uudella OLED-Switchillä. Iso käsi, iso peukku, iso peukku isossa kädessä.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.