Mainos

Neljäs Transformers-elokuva vie katsojan aivan uuteen suuntaan, mitä aikaisemmassa kolmessa elokuvassa ei ole nähty.

Aluksi huhuiltiin, että leffa on totaalinen rebootti elokuvasarjalle, mutta sellaisesta ei ole kyse. Nyt ohjaaja Michael Bay kertoo itse haastattelussa mistä sitten on kyse.

Mainos

Se tulee olemaan tavallaan pelottava ja jännittävä. Olemme saaneet aikaan paljon (kolme ensimmäistä elokuvaa) mutta se ei tarkoita että kaikki olisi jo nähty. 

En halua puhua rebootista, koska silloin ihmiset ajattelevat teemme Spider-Manit ja rakennamme kaiken alusta alkaen. Ei, siitä ei ole kyse. Otamme huomioon aikaisemmat tarinat ja viemme sitä uuteen suuntaan. Mutta lähdemme siitä, että kolme aikaisempaa leffaa ovat historiaa. Kaikki kuitenkin otetaan huomioon.

Tapasin käsikirjoittajan ja heittelimme ilmaan ideoita. Annamme ideoiden nyt hautua hieman. Hän on miettinyt asioita ja nyt olemme tapaamassa jälleen ensi viikolla. Sitten nähdään mitä on päässämme muhinut, ohjaajatähti kertoo.

Entä pysyykö Transformers-seikkailu maan pinnalla, vai mennäänkö seuraavaksi avaruuteen?

– Kyllä me olemme sellaistakin miettineet, mutta nämä leffat toimivat parhaiten maan kamaralla. Siksi aiomme pysyä planeetallamme, paljastaa Bay.

Elokuvan käsikirjoitus on vasta alkutaipaleella, mutta leffaa on jo alettu promoamaan. Tässä elokuvan uutuusjuliste.

TF4

Mainos