Asha Sharma, joka nousi aiemmin tänä vuonna Microsoftin peliliiketoiminnan johtoon, on tehnyt uuden näkyvän muutoksen yhtiön pelibrändiin. Microsoftin peliosasto tunnetaan jatkossa virallisesti nimellä ”XBOX” aiemman ”Xbox”-kirjoitusasun sijaan.
Sharma kysyi alkuviikosta omalla X-tilillään käyttäjien mielipidettä siitä, pitäisikö Microsoftin pelibrändin nimi kirjoittaa muodossa ”Xbox” vai kokonaan suuraakkosilla ”XBOX”. Yli 19 000 ääntä keränneessä kyselyssä suuraakkosilla kirjoitettu versio sai noin 64 prosenttia äänistä. Tämän jälkeen virallinen Xbox-tili nimettiin uudelleen muotoon ”XBOX”.
Xbox or XBOX?
— Asha (@asha_shar) May 13, 2026
Muutos on jatkoa aiemmin keväällä käynnistetylle uudistukselle, jossa Sharma palautti Microsoftin peliosaston nimen takaisin ”Xboxiksi”. Osasto tunnettiin sitä ennen nimellä ”Microsoft Gaming”. Samalla myös Xboxin tunnusväri vaihdettiin takaisin klassiseen vihreään sävyyn. Muutosten tavoitteena on ollut vahvistaa pelaajien luottamusta brändiin sekä yhtenäistää Microsoftin pelitoimintoja.
Huhtikuussa tehdystä uudelleenbrändäyksestä Sharma kommentoi, että tarkoituksena oli yhdistää eri pelitiimit saman identiteetin alle.
– Parhaat tuloksemme syntyvät silloin, kun koko kokonaisuus toimii yhdessä, Sharma kirjoitti Xbox-johdon nimissä julkaistussa viestissä.
– Microsoft Gaming kuvaa organisaatiorakennettamme, mutta ei kunnianhimoamme. Siksi palaamme juurillemme ja muutamme tiimimme nimen.
Sharma nousi tehtäväänsä sen jälkeen, kun Phil Spencer väistyi Xboxin johdosta aiemmin tänä vuonna. Sharma on korostanut kuuntelevansa pelaajayhteisön palautetta erityisesti Xbox-konsolien käyttökokemuksesta ja yhtiön toimintalinjoista.
Hän on myös kertonut, että Xbox arvioi uudelleen suhtautumistaan yksinoikeuspeleihin. Kommentti viittaa siihen, että Microsoft reagoi pelaajien huoleen siitä, että Xboxin arvo alustana on heikentynyt sen jälkeen, kun yhtiö on tuonut omia pelejään myös PlayStation 5:lle ja Nintendo Switch 2:lle.

