Mainos
Tim Miller on yksi lähivuosien lupaavimmista ohjaajista, sillä hän uskalsi rikkoa turvallisen Marvel- ja DC Comics -kaavan tuomalla 1980- ja 1990-luvuilta tutut väkivaltakomediat takaisin valkokankaille verisen Deadpoolin (2016) myötä.

Sitten Millerin ja studion tiet erkanivat taiteellisten erimielisyyksien vuoksi. Miller jätti Deadpool 2 -elokuvan oman onnensa nojaan, David Leitchin ohjattavaksi. Miksi? Näin Miller kertoi CinemaBlendille:

– Siinä tuli taitekohta. Oli pakko lähteä ja kokeilla toista mahdollisuutta. Tämä projekti oli Terminator: Dark Fate. Miksi valitsin sen? Siksi, koska olen sitä ikäpolvea, joka on kasvanut Terminator- ja Star Wars -elokuvien parissa. Nämä kaksi leffasarjaa yksinomaan olivat riittäviä innoittajia minulle. Olen edelleen ällikällä lyöty tästä mahdollisuudesta ohjata Terminator 2 -elokuvan jatko-osa James Cameronin kanssa, Miller hämmästelee.

Mainos

Terminator: Dark Fate saa ensi-iltansa 1. marraskuuta. Elokuvassa Linda Hamilton (Sarah Connor) ja Arnold Schwarzenegger (T-800) palaavat legendaarisiin rooleihinsa. Tapahtumat sijoittuvat Terminator 2: Tuomion päivä -elokuvan jälkeiseen aikaan ja rooleissa nähdään myös Mackenzie Davis, Natalia Reyes, Gabriel Luna ja Diego Boneta.

Mainos