Stephen Kingin tarinat ovat usein kuin unia – joskus kauniita, joskus painajaisia, mutta aina kiehtovia. Langolieerit tai Ajan valtiaat (The Langoliers), alun perin novelli kirjasta Uneton yö (Four Past Midnight, 1990), on yksi niistä harvoista Kingin tarinoista, jotka ovat jääneet vähemmälle huomiolle kirjailijan laajemmassa tuotannossa. Mutta kun tarina siirtyi pieneltä sivulta suurelle ruudulle televisiominisarjana vuonna 1995, siitä tuli jotain muuta: kulttiminisarja, joka jakaa yhä mielipiteitä ja herättää kysymyksiä todellisuuden luonteesta.
Tarinan ydin on yksinkertainen. Brian Engle, entinen lentäjä ja nyt matkustaja, herää keskellä yötä lennolla Bostonista Los Angelesiin. Hän huomaa, että jotain on pahasti vialla. Lentokoneessa on hiljaista – liian hiljaista. Moottorien humina on kadonnut, ja valot ovat himmeät. Hän katsoo ympärilleen ja huomaa, että suurin osa matkustajista ja koko miehistö on kadonnut. Vain muutamat ihmiset ovat jäljellä: Craig Toomey, hermostunut liikemies, Lauren, nuori näkövammainen tyttö, Nick, brittiläinen rockmuusikko, Bob Jenkins, mysteerikirjailija ja muutama muu tyyppi.
Mihin muut matkustajat ovat kadonneet? Ja miksi heidän kellonsa ovat pysähtyneet?
Novelista televisiominisarjaksi
Stephen Kingin novelli The Langoliers julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1990 kokoelmassa Uneton yö. Tarina oli tyypillistä Kingiä: psykologisesti tiivis, jännittävä ja täynnä outouksia. Mutta kun tarina siirrettiin televisioon vuonna 1995, se sai uuden elämän. Ohjaaja Tom Holland, tunnettu leffoista kuten Child’s Play ja Fright Night, otti tehtäväkseen tuoda Kingin visio ruudulle. Tuloksena oli kaksiosainen minisarja, joka jakoi sekä katsojat että kriitikot.
minisarja oli uskollinen alkuperäiselle tarinalle, mutta siinä oli myös omat erikoisuutensa. Erityisesti Langolierit itse – oudot, pyöreät, hampaisilla varustetut olennoet, jotka syövät vanhentunutta aikaa – olivat sekä kiehtovia että hieman naurettavia.
Erityiset efektit olivat 1990-luvun tasoa, mikä tarkoitti, että ne eivät aina täysin vakuuttaneet. Mutta juuri tämä ”kömpelyys” antoi minisarjalle osan sen viehätysvoimasta. Se oli epätäydellinen, mutta samalla syvästi mielenkiintoinen.
Minisarjasta tuli nopeasti kulttipätkä
Vaikka Langolieerit ei saanut ensi-iltansa aikaan kriitikoilta erityisen myönteistä vastaanottoa, siitä tuli nopeasti kulttisuosikki. Sen ajatukset ajasta, todellisuudesta ja ihmisen psykologiasta olivat syvällisiä, ja tarina jätti katsojat pohtimaan omia olemassaolon kysymyksiään.
Lisäksi minisarjan hahmot olivat monimuotoisia ja kiinnostavia, erityisesti Craig Toomey, jonka Bronson Pinchot esitti unohtumattomalla intensiteetillä.
Minisarja on myös kiinnostava aikakapseli 1990-luvun televisiotuotannosta. Sen rauhallinen tempo ja keskittyminen henkilöhahmoihin ovat jotain, mitä nykypäivän nopeatempoisessa viihdemaailmassa näkee harvoin. Ja vaikka erikoistehosteet eivät ole ajan mittapuulla täydellisiä, ne antavat minisarjalle omanlaisensa viehätysvoiman.
Pohdinta oikeasta ja väärästä ajasta
Internetin ansiosta minisarja on saanut uuden elämän, ja siitä on tullut suosittu aihe keskusteluissa. Monet pitävät sitä yhtenä Stephen Kingin parhaista sovituksista, kun taas toiset pitävät sitä liian omalaatuisena. Mutta kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että se on ainutlaatuinen.
Langolierit itse ovat jääneet monien mieliin – niiden outo ulkonäkö ja pelottava tehtävä ”syödä” vanhentunut aika ovat tehneet niistä ikonisen. Mutta lopulta tarina on ihmisistä ja heidän kamppailustaan ymmärtää todellisuutta, joka on muuttunut ymmärtämättömäksi. Se on tarina, joka koskettaa meitä kaikkia, sillä kuka ei ole joskus tuntenut olevansa ”väärässä paikassa väärään aikaan”?
Stephen Kingin Langolieerit on filosofinen pohdinta ajasta, todellisuudesta ja ihmisen asemasta maailmankaikkeudessa. Ja vaikka se ei ehkä ole Kingin tunnetuin teos, se on ehdottomasti yksi hänen mielenkiintoisimpiaan.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.