Mainos

Bill Skarsgårds tähdittää uutta Stephen Kingin romaaniin perustuvaa SE-adaptaatiota ja jäänee valkokangashistoriaan ikonisen pahispellehahmonsa ansiosta.

Skarsgårds esitteli amerikkalaisissa talk-show-ohjelmissa Pennywise-pelle hymyään, mutta mies on vieraillut myös Ruotsin medioissa. Ruotsalainen Radio P3 nappasi Instagram-tililleen Skarsgårdsin ”näin syntyy pellehymy” -lookin, ilman karmivaa pellemaskia.

Mainos

Andrés Muschiettin ohjaama, Stephen Kingin samannimiseen romaaniin perustuva ”Se” murskasi ennätykset avausviikonloppunaan niin maailmalla kuin Suomessakin. Elokuva sai ensi-iltansa perjantaina 8. syyskuuta ja houkutteli avausviikonloppuna suomalaisiin elokuvateattereihin 38 370 katsojaa – useiden näytösten ollessa loppuunmyytyjä jo varhain perjantaina.

– Kauhuelokuvia ei tilastoida Suomessa omana lajityyppinään, joten absoluuttisia tilastoja on vaikea antaa. On kuitenkin selvää, että vastaavaa yleisöryntäystä kauhuelokuvissa ei ole ennen nähty. Esimerkiksi ikoninen kauhuelokuva Blair Witch Project keräsi vuonna 1999 ensimmäisenä viikonloppuna 16 682 katsojaa, Kauna vuonna 2005 14 447, kotimainen Bodom viime vuonna 12 440 katsojaa ja Annabelle 2 tänä kesänä 11 875 katsojaa. Se-elokuvan avausviikonloppu on itse asiassa isompi kuin useimpien kauhuelokuvien koko elinkaaren tulos, toteaa SF Studiosin teatterilevityksen johtaja Timo Räisänen.

Lue SE-elokuvan arvostelu tästä.

Mainos