Näin tehtiin Rogue One: A Star Wars Story

Mainos

Lucasfilmin Rogue One: A Star Wars Story –elokuva saa ensi-iltansa ylihuomenna keskiviikkona 14.joulukuuta.

Elokuvan kulisseihin pääsee nyt kurkistamaan oheisten videoiden voimin, jotka molemmat on tekstitetty suomeksi.

Ensimmäinen, ”Introducing Jyn”, esittelee elokuvan rohkean ja itsepäisen päähenkilön, Jyn Erson, jota esittää Felicity Jones. Jyn Erso, joka päättää jättää taakseen värikkään menneisyytensä ja omistaa taitonsa suuremmalle aatteelle, käy rämäpäisesti uhmakkaaseen taisteluun Imperiumia vastaan. Hän on tottunut toimimaan yksin, mutta saa eteensä suuren haasteen ottaessaan vastaan Kapinaliiton hänelle uskoman hengenvaarallisen tehtävän. Felicity Jonesin lisäksi videolla nähdään myös ohjaaja Gareth Edwards ja näyttelijä Diego Luna (Kapteeni Cassian Andor).

Mainos

Toinen video “Creature Shop” perehtyy Star Warsin kaukaisten galaksien hahmoihin ja otuksiin, kun Neal Scanlan – elokuvan Creature Effects Supervisor – kertoo elokuvan uusien mielikuvituksellisten hahmojen luomisprosessista. Mukana videolla myös elokuvan ohjaaja Gareth Edwards ja näyttelijät Alan Tudyk (K-2SO) ja Felicity Jones (Jyn Erso).

Elokuvan virallinen synopsis, eli juonikuvio koostuu seuraavista merkkijonoista:

Lucasfilmin ensimmäinen itsenäinen Star Wars -elokuva ROGUE ONE: A STAR WARS STORY, kertoo ryhmästä kapinallisia, jotka lyöttäytyvät yhteen hengenvaarallista tehtävää varten. Heidän tavoitteenaan on varastaa pelätyn Kuolemantähden piirustukset. Tämä Star Wars -universumin keskeinen tapahtuma tuo yhteen joukon tavallisia ihmisiä, jotka päättäessään lähteä tähän uskaliaaseen yritykseen tulevat samalla osaksi jotain itseään suurempaa.

Elokuvan pääosissa nähdään Felicity Jones, Diego Luna, Ben Mendelsohn, Donnie Yen, Jiang Wen, Forest Whitaker, Mads Mikkelsen, Alan Tudyk ja Riz Ahmed. Rogue One -leffan ohjaa Gareth Edwards ja tuottaa Kathleen Kennedy.

Ensi-iltansa elokuva saa 14. joulukuuta.

Mainos