Mainos

4. Kirottu

Ohjaaja James Wan ei halunnut mässäillä erikoistehosteilla, vaan kertoo Kirottu-elokuvassa niin pelottavan tarinan, että ainoastaan äänityöllä rakennettu piina onnistuu viiltämään katsojalle kaikkien aikojen kylmät väreet. Elokuva on täyttä kauhua loppuun saakka.

5. Gerald’s Game – Julma leikki

Tämä Netflixin omaa tuotosta oleva kauhu sopii mainiosti Halloweeniin. Elokuva kertoo pariskunnasta, jonka yhdyntäpuuhat menevät pahasti mönkään.

Mainos

Erikoismaininnat

Näitä leffoja ei löydä Suomen Netflix-kirjastosta, mutta ne kannattaa vuokrata esimerkiksi videovuokraamosta tai katsoa Tarmo-sedän tai Hellevi-tädin salatusta VHS-arkistosta. Listasimme seitsemän karmaisevaa leffaa, joilla pääsee takuulla halloween-tunnelmaan.

1. Maissilapset

Stephen Kingin lyhytnovelliin perustuva leffa on kulttitapaus, joka kuuluu yleissivistykseen.

2. Deep Blue Sea

Suomen oma Renny Harlin toi Tappaja-hain nykyaikaan. Varsin pienelle huomiolle globaalisti jäänyt kauhuleffa on erittäin toimiva tarina, jonka juonenkäänteet pitävät katsojan kivasti koukuttuneena.

3. Kuudes aisti

BruceDie HardWillisin tähdittämä Kuudes aisti ei piinaa jump scare -sydärikohtauksillaan, vaan luottaa kasvavan tiedon tuomaan pelotteluun. Kukapa olisi vuonna 1999 uskonut, että elokuvan loppuratkaisu on todella kova.

Lista jatkuu seuraavalla sivulla…

Mainos